Olen viime aikoina ollut vähän epämotivoitunut. Itseasiassa jo jonkin aikaa. Mietin liian usein, etten jaksaisi lähteä tallille. En ole koskaan ollut tälläisessä tilanteessa, etten viitsisi lähteä tallille. Olen nyt ruvennut miettimään syytä ja pohtinut pääni puhki.
Minulla on ollut hevosia useita vuosia ja olen tottunut siihen, että hevoset kuuluu hoitaa päivittäin. Tallille meno on ollut minulle yhtälailla rutiini, kuin mikä tahansa arkipäiväinen asia. Ajoittain minulla on ollut kaksikin hevosta, joita olen tyytyväisenä hoitanut ja liikuttanut. Nyt tunne ei vaan enää ole se, mikä se on ennen ollut. Ensimmäistä kertaa koskaan olen yksinkertaisesti tylsistynyt tähän kaikkeen. Aina on jotakin, mitä täytyy stressata.
Istuin viime viikolla tallin pihassa autossani 20 minuuttia, enkä vain jaksanut nousta autosta. Mietin, että miksi ihmeessä minulla on tälläinen tunne. Olen ollut ihan kauhuissani näistä kummallisista fiiliksistä, mutta toissapäivänä sanoin ensimmäisen kerran ääneen, etten enää tiedä, onko tämä kaikki sen arvoista. Kaikki tämän harrastuksen huonot puolet ovat alkaneet saamaan huomiotani enemmän, kuin ne hyvät puolet.
Tämä harrastus ja varsinkin se, että tahtoo harrastaa omalla hevosella, vie niin valtavasti aikaa ja rahaa. Tämä nyt ei ole sinänsä minkäälainen yllätys, vaan kaikki me ratsastajat tiedämme sen, ettei harrastuksemme ole se yksinkertaisin. Aina tarvitsee jotakin, satojen eurojen satulan tai rehuja tai erikoiskengityksen tai eläinlääkärin hoitamaan jotakin. You pick it. Aina jotakin.
Koskaan ennen minua eivät ole nuo huonot puolet häirinneet, mutta nyt en enää niiden kaikkien alta näe enää niitä hyviä puolia. Ja vaikka kuinka olen yrittänyt pakottaa pääni ajattelemaan tähän kaikkeen jotakin muuta syytä, niin nyt olen päätynyt siihen, että kyllä se syy tähän on se pelkäämäni pahin syy; Acasina.
Helmikuussa, kun yritin tehdä päätöstä siitä, että jääkö Acasina minulle, olin jo päätynyt siihen, että tämä hevonen nyt saa mennä. Järkevästi ajatellen se olisikin täytynyt tehdä, mutta tunteeni sanoivat muuta. Acasina on ihana hevonen. Mielipiteeni Acasinan ihanuudesta ei ole muuttunut millään tavalla. Mutta päätös on nyt tehty ja Acasina palaa kasvattajalleen. Mitä sen tulevaisuus tuo, on vielä täysin avoinna.
Itse nyt sitten yritän olla sinut sen asian kanssa, että kun palaan suomireissulta kuun lopussa, ei täällä odota enää omaa hevosta. Eikä omaa hevosta ole myöskään tulossa ainakaan lähiaikoina. Teen ihan järjettömältä tuntuvan kokeilun ja pidän pienen tauon tästä harrastuksesta. En osaa sanoa miten pitkän, voi olla, että palaan hevosen selkään heti Suomesta tultuani tai sitten odottelen pidemmän aikaa.
Ensimmäistä kertaa vuosiin minulla tulee oikeasti olemaan aikaa ihan itsellenikin. Luultavasti tulen tylsistymään hyvinkin nopeasti ja rupean surffailemaan hevosmyyntisivustoilla hyvinkin pian, mutta yritän nyt olla ilman hevosta, kunnes tosiaan löytyy se minulle täydellinen (koulu!)hevonen. Katsotaan meneekö siinä etsinnässä vuosi vai kaksikymmentä vuotta, mutta tiedän, että vielä joskus löydän sen juuri minun hevoseni.
Kiitän Acasinaa näistä melkein kymmenestä kuukaudesta ja lukemattomista uusista asioista, jotka sen kanssa opin. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä töitä noin ihanan hevosen kanssa, mutta nyt on aika jatkaa elämää vähän eri suuntaan. Katsellaan, mikä se suunta on, eiköhän se selviä jossakin vaiheessa.
Yritän nauttia vielä näistä viimeisistä päivistä Acasinan kanssa. Helppoa tämä ei tule olemaan, tuntuu järjettömältä antaa potentiaalinen ja ihana hevonen pois, mutta uskon, että tämä on tällä hetkellä ehdottomasti paras päätös.
