Hymy huulilla :)

Heipsan!
Viime viikko meni todella hyvin ja niin meni kyllä tämäkin! Olemme edelleen hoitaneet Klausin kanssa ratsastukset ja olemme kyllä ihan älyttömän tyytyväisiä. Morillon edistyy todella kovalla vauhdilla, viime viikolla Klaus kokeili huvikseen, miten sivulle vievä pohje toimii ja se toimi niin hyvin, että Morillon näytti meille ihan mielettömän hienot väistöt ravissa ja jopa laukassa! Eipä noita vielä todellakaan treenaamaan ruveta, mutta kyllä meitä nauratti, miten hienosti se reagoi! Ylipäätänsä Morillon oppii ihan järjettömän nopeasti, esimerkiksi peruutuskin luonnistuu jo kuin vanhalta tekijältä.

Maanantaina ratsastin itse ja olin taas aika sanaton. Tuo hevonen on kyllä aivan mieletön. Ratsastin kyllä aika kevyesti, kun tiesin, että Klaus oli tulossa tiistaina, mutta Morillonille on kyllä aivan se ja sama, että meneekö sillä kevyesti vai täysiä, kun se jokatapauksessa tekee töitä mielellään.

Tällä viikolla tiistaina Klaus ratsasti kentällä ja sai vähän komentaa Morillonia. Se ei tuijottele tai pelkää mitään, mutta sen keskittymiskyky on kyllä ulkona vähän koetuksella. Klaus sai vähän aikaa todella keskittyä siihen, että Morillon todella meni sinne suuntaan, minne hän halusi, mutta onneksi vähän ajan päästä homma rupesi toimimaan hienosti. Itselleni on todella tärkeää, että Morillon toimii ihan missä tahansa, joten kyllä me sinne pihalle menemme, vaikka siellä selvästi vaikeampaa onkin.

Keskiviikkona Morillon sai vapaapäivän ja torstaina Klaus ratsasti. Morillon oli niin kiltisti, että Klauskin hymy naamallaan sanoi, kuinka mukavaa on välillä ratsastaa myös noin yhteistyöhaluista hevosta. Hymy naamalla sitä ratsastusta tosiaan sai taas ihastella.

Perjantaina hymy nousi taas naamalleni, kun päätin lähteä Morillonin kanssa maastoon. Olemmehan me maastakäsin käyty jo vähän kauempanakin, mutta selästä en ole tallin tietä pidemmällä vielä kerennyt käymään. Olin varustautunut turvaliivillä ja kuvittelin, etten kyllä ainakaan laukata vielä uskalla, mutta Morillon se vain taas yllätti. Käynti, ravi ja laukka toimivat täysin ongelmitta. Laukatessa se oli täysin kontrolloitavissa, vaikka edessä oli hyväpohjainen hiekkatie, missä todella hevonen olisi voinut innostua. Morillon oli kyllä innoissaan, mutta silti aivan täysin kontrollissa. Fiilis oli kyllä aika huikea! Teimme jopa aika pitkän reissun ihan yksikseen, eikä Morillon säpsähtänyt, kuin yhden ainoan kerran omalle kotitielle ilmestynyttä vaalimainosta. Ohitsemme ajoi vaikka mitä traktoria heinäpaalien kanssa, mutta Morillon se vain jatkoi eteenpäin, vähän sentään korvat höröllä, mutta muuten niin lungisti, kuin vain mahdollista.

Kuten Acasinankin kanssa, tulee maastoilu olemaan varmasti osa viikko-ohjelmaa, sillä siinä saan niin minä, kuin hevonenkin vähän tyhjentää päätään. Tekee varmasti hyvää molemmille.

Alla video laukasta!

Eilen juoksutimme Morillonin Marliesin kanssa, otimme muutaman maapuomin ja pikkuheppa se vain meni niistäkin oikein hienosti yli. Aikamoisen mukava toveri :)

Maanantai

Elämäni on tällä hetkellä melkoista logistista sumplimista, sillä työmatkani on yhteensä 100km päivässä. Tallille sentään ajan kotoa vain 10 minuuttia, mutta nyt varsinkin, kun Klaus ratsastaa usein, tulee kyllä varmasti vähän sumplittua, että mitenhän ihmeessä kerkeän itseni saamaan tallille juuri siihen aikaan, kun Klaus ratsastaa. Haluan tietysti myös olla paikalla, kun hän ratsastaa, eikä hän muutenkaan laita hevosta kuntoon, joten pakkohan se on olla. Eilen oli onneksi pyhäpäivä, joten kerkesin ongelmitta laittamaan hevosen kuntoon ja katsomaan, kun Klaus ratsasti.

Morillon meni todella hyvin, ohjaus on vielä vähän kyseenalaista, vasen puoli on hankalampi. Ravi toimii todella kivasti, Klaus istahti jopa pieniksi pätkiksi harjoitusraviin ja Morillon meni, kuin vanha tekijä. Laukannostot menivät eilen myös hyvin, vaikka tietysti vaativat vielä paljon viilausta. Laukassa Klaus vaan sai varoa, ettei Morillon mennyt liian läheltä seinää, se selvästi kyllä tietää, missä sen kylki loppuu, mutta ei oikein tajua, etteivät satula ja Klausin jalka lopu ihan samassa kohdassa.. Onneksi muutaman kierroksen jälkeen sekin jo vähän helpotti, mutta varuillaan saa kyllä taatusti olla jatkossakin.

Klaus on onneksi todella pitkäpinnainen ja rauhallinen, luotan hänen ratsastukseensa kyllä todella. Kiva, kun löytyi heti sopiva valmentaja ja vielä sellainen, jonka tunnen jo niin pitkältä ajalta. Hän oli silloin paikalla, kun ratsastin ihan ensimmäisen valmennukseni Itävallassa. En tule ikinä unohtamaan sitä, sillä olin aivan pihalla. Osasin kyllä silloinkin täydellisesti saksaa, mutta saksankielinen hevossanasto oli kyllä aivan hakusessa. Tiesin vain, että Sattel on satula, mutta muuten minulla ei todellakaan ollut aavistustakaan yhtään mistään. Valmennuksessa sain päätellä aikalailla jokaisen neuvon, eikä todellakaan kaikki mennyt ihan niin, kuin piti.

Hauskin oli kyllä, kun valmentaja pyysi ratsastamaan kolmikaarisen kiemura-uran. Eli saksaksi Schlangenlinien. Pystyin kyllä päättelemään, mistä saattaisi olla kyse, mutta päätin silti vielä kysyä, jotta varmasti ratsastaisin oikein. No, valmentaja kysyi, että enkö voi suomalaisesta sanasta ollenkaan päätellä. Hän vielä kysyi, että mikä on Schlangenlinie suomeksi ja minähän sen tosiaan sitten sanoin: kolmikaarinen kiemuraura. Maustettuna minun ärräviallani sana kuulosti vielä hirveämmältä ja sain kyllä jokaikisen katsojan nauramaan. Valmentajan ilme oli kyllä unohtumaton ja siitä lähtien hän selitti kaikki tiet erikseen. Nykyään tuollaisia ongelmia ei onneksi enää ole ja Klauskin muisteli, kuinka täydellistä kirjakieltä aluksi puhuinkaan. Nykyään saksani on kaikkea muuta kuin saksaa, puhun aivan täyttä yläitävallan murretta.. Ja onneksi opin sen hevossanatonkin saksaksi.

Toivottavasti yhteistyö Klausin kanssa tulee olemaan pitkä-aikaista ja toimivaa. Estepuolelle tarvitsemme myöhemmin tietysti myös valmentajan, haluaisimme Oliverin auttamaan, sillä hän on ehdottomasti paras nuorten hevosten kanssa. Minusta vain vähän tuntuu, että välimatka tulee olemaan hänelle vähän liian pitkä, enkä tiedä suostuukohan hän ylipäätänsä meidän luokse tulemaan, kun olemme aikamoinen kaksikko Marliesin kanssa :D Tällä kertaa olisi edes hyvä hevonen kyseessä, eikä minun tarvitsisi kuunnella, kuinka minun pitää hankkia parempi hevonen ja kuinka vain heitän taitoni hukkaan, kuten silloin Dessien kanssa.

No, sen näkee sitten, jos ylipäätänsä koskaan päästään hyppäämään. Pieniä esteitä Morillon onkin jo hypännyt, joten kylläpä kai sen kanssa joskus päästään esteitäkin treenaamaan.

Tänään Klaus ratsastaa uudestaan ja minun täytyy huristella vauhdilla töistä, jotta kerkeän hakemaan koiran ensin kotoa ja laittamaan hevosen kuntoon.

Alla vielä yksi kuvakaappaus videolta eiliseltä. Nappasin muutaman videon, mutta en kerennyt niitä vielä laittamaan koneelle. Ehkä tänään saan vielä muutaman videon otettua, niin voin sitten laittaa muutaman tännekin.

Kuutamolla

Tällä viikolla en ole itse ratsastanut kertaakaan, Marlies ratsasti viime sunnuntaina minun silmieni alla ja lisäksi maanantaina Klausin valmennuksessa. Tiistaina Morillon sai ensimmäistä kertaa kengät jalkaan ja stressasi kengitystä valtavasti, koko touhuun meni melkein kaksi tuntia, mutta lopulta kengät oli jalassa.. Morillon ei oikein osaa vielä nostaa takajalkojaan edes kavioita putsatessa, joten kengitys oli sille melkoisen hankalaa. Etujalat nousevat onneksi ja melkein pysyvätkin ylhäällä, mutta takasten kanssa saamme kyllä vielä harjoitella todella paljon. Mutta nyt on ainakin kengät jalassa..

Perinteiset X-merkit vauvahevosen ensimmäisen kengityksen kunniaksi

Kengityksen jälkeen sanoin Marliesille, että uskoisin, että olisi parempi, jos jätetään ratsastus seuraavalle päivälle. Hän kuitenkin päätti, että haluaa silti kokeilla, sillä harvoin meillä käyvä valmentaja oli tulossa käymään. No, kuten kuvittelinkin, Morillon oli ratsastuksesta hiukan eri mieltä ja heitti Marliesin saman tien alas.. Tilanne oli nopeasti ohi, Marlies satutti itsensä niin, ettei voinut enää nousta selkään. Mutta voitteko kuvitella, ettei valmentajakaan noussut nelivuotiaan selkään, joka juuri tiputti luultavasti ensimmäisen kerran ratsastajansa?! Itse en ollut paikalla, mutta eiköhän sen täytyisi olla jokaiselle (varsinkin ammattilaiselle!) selvä, että tuollaisessa tilanteessa todella noustaan saman tien takaisin selkään! Olin aivan raivona, mutta mitäs minä sille asialle toimistosta käsin olisin pystynyt tekemään.

Marlies & Morillon maanantaina

Marlies joutui pariksi päiväksi sairaalaan vahdittavaksi ja keskiviikkona Klaus ratsasti, joka tuntui parhaimmalta idealta. Sovimme myös Marliesin kanssa, että nyt varsinkin aluksi valmentaudumme pelkästään Klausin kanssa, eikä todellakaan tuon superammattilaisen kanssa..

Klausin tunnen aivan Itävalta-aikani alusta saakka, häneen luotan nuoren hevosen kanssa ja hän varmasti jaksaa taistella minun ja Marliesin kanssa. Olemme ehkä vähän erikoinen yhdistelmä pitämään hevosta yhdessä, mutta eiköhän me saada homma toimimaan, kun on hyvä valmentaja vahtimassa meidän touhuja. Marlies päätti, ettei hän nyt aluksi sittenkään halua ratsastaa, sillä hän pelästyi tippumista todella paljon ja päätimme, että Klaus ratsastaa nyt seuraavat pari viikkoa pari kertaa viikossa ja minä samaten.

Keskiviikkona Morillon oli Klausin kanssa hienosti, selkäännousussa se kuitenkin vähän lähti, joten oli varmasti hyvä idea pistää ammattilainen selkään. Torstaina kävimme pitkällä kävelyllä maastakäsin, perjantaina Morillon harjoitteli jalkojen nostamista ja peruskäyttäytymistä maastakäsin. Eilen se sai vapaan tarhailupäivän, koska oli kuitenkin koko viikon ahkeroinut.

En kyllä voi valittaa meidän maisemista..

Tänään juoksutimme Morillonin ja se meni taas kerran todella hienosti. Olen tähän mennessä kokeillut ohjasajaen, sivuohjilla ja pelkät suitset päässä juoksuttamista. Tänään sitten kokeilin naruriimulla ja sekin toimi ihan yhtä vaivattomasti, kuin muutkin tavat tähän mennessä. Laukka tulee vaatimaan paljon hommia, mutta kunhan Morillonin tasapaino paranee, tulee laukkakin olemaan sille luonnollisempaa.

Huomenna Klaus ratsastaa, yritän saada napattua kuvia tai ainakin vähintään vähän videonpätkää!

Otin tänään vielä muutamat kuutamokuvat Marliesista ja hevosesta, kun oli niin kaunis ilma.

Tervetuloa perheeseen, Morillon

Koska muutokset kuuluvat elämään, on minun elämässäni tapahtunut viimeisen parin kuukauden aikana taas melkoisia muutoksia. Aloitin täysipäiväisessä työssä, hankin koiran ja..... hevosen.

Acasinan kanssa kaikki toimi hyvin, rupesin ratsastamaan ja pystyin ratsastamaan jo todella hyvin, mutta motivaationi rupesi tökkimään. Se sama motivaatiokolo, joka sen hevosen kanssa oli koettu jo aikaisemminkin. Uskoin sitä fiilistä ja vähensin Acasinan luona käymistä, kunnes lopetin oikeastaan kokonaan, koska en vain nähnyt oikein mitään järkeä, kun se hevonen ei vain yksinkertaisesti tule koskaan pääsemään sinne minne tahdon. Harmittaa kyllä, kun sen kanssa tuli tehtyä niin paljon töitä ja se rupesi taas toimimaan ja antoi hyviä ratsastusfiiliksiä, mutta niin se vain on, se ei ole SE hevonen minulle, vaikka kuinka asiaa yrittäisin vääntää. Joten, ajatukset rupesivat liikkumaan taas toiseen suuntaan.

Olen yhden hyvän ystäväni kanssa puhunut siitä kolosta, minkä hevosettomuus minulle aiheuttaa. Se fiilis, kun SE hevonen puuttuu. Se hevonen, jonka kanssa haluaa tehdä töitä ja jonka kanssa voi nähdä tulevaisuudessa edistyvänsä ja kasvavansa yhteen. Olen kokenut sen fiiliksen onneksi jo parin hevosen kanssa, mutta valitettavasti niiden kanssa yhteistyö on loppunut syystä tai toisesta. Olen kauan sanonut, etten halua investoida hevoseen, koska minun tuurillani onni kuitenkin loppuisi taas lyhyeen. Tuo ajatus on kuitenkin kalvanut minua, sillä jos elämässä ei ota riskejä, ei elämässä saa mitään hyvääkään. Ystäväni oli kanssani samaa mieltä, että riskejä täytyy ottaa, olkoon ne sitten taloudellisiakin. Hevoseen investoiminen on tietysti todellista riskipeliä. Aika spontaanin keskustelun jälkeen päätimme ystäväni kanssa lähteä kokeilemaan hevosia, jotta saisin taas sen sisällön elämääni, minkä siihen tahdon saada; työn hevosen kanssa.

Päätimme lähteä Saksaan hevosenkokeilureissulle ja vähän kuin vahingossa, ostimme ihan ensimmäisen hevosen, jonka koeratsastimme. Muut eivät sykäyttäneet, tuo sen teki pelkällä kuvalla. Se oli ainut hevonen, josta ei oltu nähty edes videota ennen, kuin sitä mentiin katsomaan, mutta joku siinä kuvassa minut sai ihastumaan siihen hevoseen.

Löimme kättä päälle hevosesta, joka oli jotakin aivan muuta, kuin mitä sen piti olla. Olimme puhuneet etsivämme kuusivuotiasta. Olimme puhuneet, että kyllä sillä pitäisi olla jo vähintään perusasiat hallussa. Kokoa pitäisi olla vähintään 170cm. Väriltään tumma. No, eipä sitten ihan tuollainen tullutkaan, vaan 4v 164 senttinen rautias, jota on ratsastettu vasta kolme kuukautta. Heti ensimmäisestä hetkestä lähtien sanoin, että tuo se on, ennen kuin olin edes nähnyt ketään siellä selässä. Ystäväni ei ollut aluksi ollenkaan samaa mieltä kanssani, sinne tallille hän oli lähtenyt kokeilemaan aivan toisia hevosia ja tuo oli vähän kuin "ylimääräinen", liian kallis, liian nuori, liian pieni. Mutta myös liian ihana.

Meille siis muutti liian kallis, liian nuori ja liian pieni ja ihan väärän värinenkin hevonen. Mutta se vain yksinkertaisesti säväytti. Sen luonne oli se, mikä sen meille toi. Ja sehän se on tärkein, siitä ei voi kanssani enää keskustella. Budjetinylitys tietysti tarkoittaa myös sitä, että hevonen on laadukkaampi, kuin mitä sen oli tarkoitus olla, maksoimme nyt neljävuotiaasta yli sen, mitä meidän oli tarkoitus investoida kuusivuotiaaseen. Eli jos kaikki menee hyvin, hevosen puolesta potentiaali ei tule ainakaan loppumaan kesken.

Nimetön pikkuruuna saapui viime viikolla ja sai meiltä nimeksi Morillon, kuten itävaltalainen viini. Isänpuolen suvusta löytyy kovia nimiä kuten Royal Diamond (i. Rubinstein), trakehnerverta Monteverdin kautta ja tietysti oma ikuinen suosikkini Donnerhall. Emän puolelta Landadel, Rohdiamant, Akzent.. Eli saksalaisia laatulinjoja.

Viime viikon torstaina saimme satulan ja sen jälkeen olen tunnustellut Morillonin kanssa, että miltä yhteistyö tuntuisi. Torstaina kokeilin valmentajan silmien alla ja sen jälkeen olen muutamaan otteeseen ratsastellut itsenäisesti. Toissapäivänä menimme maneesissa ja Morillon oli hienosti. Eilen menimme ensimmäistä kertaa kentällä ja siellä vauveliini vähän katseli, mutta oli kyllä todella kiltisti. Maastossakin olemme kerenneet käymään ja olen tehnyt koiran ja hevosen kanssa pitkiä kävelylenkkejä, täysin ongelmitta.

Morillon on älyttömän mukava ja selväpäinen. Se antaa jo nyt ihan mielettömiä ratsastusfiiliksiä, vaikka se ei osakkaan vielä paljoa. Siihen nähden, miten vähän aikaa sitä on vasta ratsastettu, se on kyllä jo melkoisen taitava. Koeratsastuksessa se ei reagoinut pohkeeseen oikeastaan ollenkaan, mutta jo nyt muutaman ratsastuskerran jälkeen pikkupoika on jo oppinut, mitä pohjeapu tarkoittaa.

Kaukaiset suunnitelmat Morilloninille ovat, että siitä tulisi monipuolinen kilpahevonen. Minä haluan tietysti panostaa koulupuoleen, mutta haave olisi päästä myös kenttäpuolelle kokeilemaan. Eihän sitä ikinä voi tietää, mitä nelivuotiaasta tuleekaan, mutta rakenteensa ja luonteensa puolesta Morillon antaa ainakin hyvän pohjan ruveta tekemään töitä.

Perhepotretti: Morillon, Nelli & Cooper

Kasvattajalta saadut kuvat: