Tilannekatsaus

Viime kuukausi on ollut täynnä huippufiiliksiä, mutta valitettavasti myös niitä epätoivoisia hetkiä, kun olen kysynyt itseltäni, että voiko tämä oikeasti olla välillä näin vaikeaa.

Pari viikkoa sitten Acasina oli jo niin hyvä, että uskaltauduimme selkään. Liinassa käyntiä kävellen ja niin se toimikin, enempi olisi vielä ollut liikaa. Kerkesimme kaksi kertaa kokeilemaan, kunnes seuraava yllätys taas odotti meitä.

Viime viikon tiistaina olin illalla töissä, kun Kati laittoi viestiä, että Acasina on tuotu tarhasta kolmijalkaisena. Siis täysin kolmijalkaisena, se ei pystynyt edes seistessä laittamaan painoa oikealle takajalalle. Acasina oli taistellut laumansa pomotamman kanssa oikein kunnolla.
No, pelko pahimmasta iski saman tien ja hevonen lähti järkyttävän syvä haava reidessään kohti klinikkaa. Jalasta oli yöllä otettu röntgen ja kuvassa näkyi, kuinka Acasinan reisiluusta oli lohjennut palasia. Lääkäri pelotteli kaikella lopettamisen ja leikkauksen väliltä.

Ensimmäisen yön jälkeen tilanne oli kuitenkin muuttunut, sillä Acasina ei enää ontunut ollenkaan ja seisoi jalallaan, kuin mitään ei olisi koskaan käynytkään. Juttelin eläinlääkärin kanssa ja hän oli siinä vaiheessa jo sitä mieltä, että todennäköisyys siitä, että luunpalaset täytyy poistaa leikaten, on aika pieni, hän uskoi jopa, että ainakin osa niistä tulee vielä itsestään haavan kautta ulos. Hän puhui ainakin kuuden viikon kävelystä.

Seuraavana päivänä klinikan toinen eläinlääkäri oli kuitenkin vieläkin positiivisempi ja sanoi, että hän ei todellakaan lähtisi leikkaamaan ja sanoi, että parin viikon päästä Acasina saa jo liikkua normaalisti.

Perjantaina Acasina pääsi kotiin klinikalta ja sai kävellä vaivaiset 15 min päivässä, kunnes maanantaina eläinlääkärit kävivät tsekkaamassa jalan ja olivat sitä mieltä, että varovaisesti saa ruveta liikuttamaan jo melko normaalisti. Ensi viikolle on vielä sovittu uusi röntgen, jossa katsotaan, mihin suuntaan luunpalaset ovat lähteneet liikkumaan. Tänään haavaa putsatessa yksi pala jo tulikin ulos haavan kautta, joten nyt voi jo olla aika hyvillä mielin.

Tänään yritin sitten varovaisesti aloittaa juoksuttamisen.. Acasina oli aika kamala. Ymmärtäähän sen, että sillä on aivan liikaa energiaa, mutta tänään tuntui, kuin se olisi unohtanut kaiken, mitä se on koskaan osannut. Se testasti minua oikein kunnolla, enkä viitsinyt sitä kauheasti komentaa, kun pelkäsin, että se rupeaa riehumaan.. Aika epämiellyttävä tilanne, kun se todella olisi tarvinnut ojennusta..

Saimme sille sairastarhan, joten se ei pääse itsekseen riehumaan. Haava on kyllä aika hyvin kiinni, mutta tikit aukeavat tuossa kohdassa suhteellisen helposti, jos Acasina onnistuisi potkaisemaan väärin. Tilanne nyt on mikä on.. Täytyy nyt vain yrittää saada haava sellaiseen kuntoon, että voi antaa tuon idiootin juosta sydämensä kyllyydestä ja saataisiin taas treeni sujumaan..

Tässä kolmen kuukauden sisällä Acasinalla on siis ollut kerran takanen turvoksissa seinien potkimisesta (jota ei onneksi uudessa tallissa enää harrasta), parin viikon yskä ja nyt sitten tämä klinikkakäynti. Sen eläinlääkärikuluihin on uponnut reilusti yli sen ostoarvo. No, eihän se paljoa maksanut, mutta silti kyllä vähän pistää miettimään, että onkohan tässä touhussa järjen hiventäkään.

Nyt jatketaan sillä motivaatiolla, että joskus tuon hevosen tuurin täytyy kääntyä parempaan suuntaan. Jos kaikki tämä vielä saadaan takaisin hyvän tuurin kautta, niin eiköhän tuosta hevosesta vielä ratsu saada.

Tällä viikolla minulle avautui uusi mahdollisuus päästä välillä ratsastamaan.. Jotta itsekin vähän voisin Acasinan ratsastusta ajatellen treenata, rupesin treenaamaan vanhempaa estehevosruunaa, joka esteuran jälkeen olisi tarkoitus saada vielä muutamiin pieniin koulukisoihin. Kyseessä on Philco, 176 senttinen hannoverilainen herrasmies. Aika sympaattinen tapaus ja olen nyt kolme kertaa sitä ratsastanut. Ensimmäiset kaksi kertaa meni ihan vain kokeillen, mutta tänään pistin sen jo kunnolla hommiin. Pakko kyllä myöntää, että oli todella hyvä fiilis päästä oikeasti kunnolla ratsastamaan. Ratsastin kyllä koko talven ajan aika paljon, mutta on aivan eri asia ratsastaa keskeneräistä, vaikeaa, nuorta hevosta, kuin kokenutta, kilttiä hevosta, jonka kanssa oikeasti voi tehdä muutakin, kuin ratsastaa suoraan..

Philco motivoi minua tekemään enemmän hommia Acasinan kanssa, sillä nyt taas todella muistin, mihin sitä haluaa vielä Acasinankin kanssa päästä. En edelleenkään tee minkäänlaisia suurempia suunnitelmia Acasinan varalle, mutta nyt kaikkien vastoinkäymisten jälkeen uskon, että paremmat ajat ovat vielä edessä ja että kaikki tämä kärsimys ja taistelu vielä joskus palkitaan.