Olen kyllä ihan tyytyväinen, että kokeilin, josko tuo olisi minulle hyvä tapa harrastaa. No, eipä se ollut. Tiedän sen nyt. Collin olisi ollut sopiva hevonen, mutta päätösvalta siihen liittyen ei kuulunut minulle (ja joitakin asioita olisin varmasti tehnyt eritavalla, kuin omistaja), joten paras päätös oli päästää irti ja myöntää, ettei tuo sopinut minulle.
Minulla ei ole varaa ostaa sellaista hevosta, jonka haluaisin. Se on aika valitettava totuus, mutta en kyllä ole edes varma, että uskaltaisinko sijoittaa sellaista määrää rahaa eläimeen, joka niin helposti sairastuu tai jopa kuolee. Olen valitettavasti jo kerran menettänyt todella arvokkaan hevosen täysin absurdin syyn takia (silmätulehdus), joten kynnykseni ostaa hevonen on todella korkea. Myös Remingtonin menettäminen kummittelee mielessäni, vaikka se ei ollutkaan rahallisesti arvokas. Menetyksistä kuvittelisi joskus pääsevän yli, mutta itse raahaan niitä arvokkaita muistoja edelleen perässäni ja vertaan uusia hevosia aina entisiin. Näköjään olen mielummin ilman hevosta, kuin hevosen kanssa, joka ei täytä toivomuksiani.
Olin jo oikeastaan aika sinut tämän hevosettomuuden kanssa ja olin jopa aika yllättynyt, etten tylsistynyt ilman heppailua. Tottakai huomasin, että yhtäkkiä minulla on aikaa asioille, joita en ennen olisi kerennyt tekemään. Pystyn olemaan paljon spontaanimpi, mikä on mielestäni mukavaa. En itse edes erityisemmin ajatellut hepattomuutta. Kunnes.. ystäväni ja entinen oppilaani Antonia osti itselleen ensimmäisen hevosensa. Hän tietysti kutsui minut katsomaan hevostaan. Nuori tamma Luna oli minusta varsin kiinnostava. Hevosella ei ollut vielä satulaa, joten vain juoksutettiin se, mutta iloitsin jo pelkästään juoksuttamisesta niin suunnattomasti, että kyllä se hevosrakkaus taas heräsi henkiin.
Eilen kävin pitämässä pikkutammalle ja Antonialle tunnin. Olen hirveässä flunssassa, joten en itse kavunnut selkään, mutta huomasin kyllä, että olisi tehnyt mieli. Kun ajoimme taas kotiinpäin, Antonia sanoi, että hän toivoisi, että tehtäisiin yhdessä hommia Lunan kanssa. Hän oli sitä mieltä, että en todellakaan saa lopettaa tätä harrastusta ja hän on enemmän kuin mielellään valmis maksamaan minulle siitä, että ratsastaisin hänen hevostaan ja pitäisin heille tunteja.
Kiinnostukseni heräsi ja nyt sitten olisi tarkoitus kokeilla, jos tämä olisi oikea tapa harrastaa. Luna on todella miellyttävä hevonen, se on tuotu kuukausi sitten Irlannista ja se oli vain kaksi viikkoa välittäjällä, ennen kuin muutti uuteen kotiinsa Antonian luokse. Se on 7-vuotias, mutta on kyllä ikäisiään jäljessä. Se on käsitellessä todella kiltti, joten se sopii hyvin Antonialle, joka ei ole erityisen kokenut hevosten kanssa. Ratsastaessa Luna on todella herkkä, mutta kuitenkin yleisesti kiltti, joten homma rupeaa kyllä jossakin vaiheessa toimimaan, kunhan Antonia saa varmuutta ja kasvatettua itseluottamustaan.
Katsellaan mitä tästä tulee. Antonian kanssa homma toimii varmasti, sillä hän tietää tapani ja minä saan varmasti päättää asioista, sillä Antonia uskoo ehkä vähän sokeasti siihen, mitä mieltä minä olen ;) Puitteet eivät ole hulppeat, eikä hevonenkaan mikään tulevaisuuden lupaus, mutta homma vaikuttaa silti mielenkiintoiselta.
Tässä on teille Lunan nenä, on se aika söpö pikkuheppa :)
