Olin kuukauden Suomessa, enkä käynyt kuin kerran vähän rapsuttelemassa poneja, muuten pidin täydellisen hevostauon. Paluu Itävaltaan oli omituinen. Kotinihan tämä on, joten oli ihanaa tulla kuukauden jälkeen takaisin, mutta kun niin iso osa elämästä on poissa, tuntui olo todellakin tyhjältä. En todellakaan kadu päätöstäni Acasinaan liittyen. Olen edelleen siitä sataprosenttisen varma, että tämä oli ainoa oikea päätös, jonka pystyin tekemään.
Olin vielä paluuni jälkeen pitkän viikonlopun Wienissä ja nautin siitä, ettei minulla todellakaan ollut kiire kotiin. Alkuviikon ihmettelin kotona ja mietiskelin, mitä hevosettomat ihmiset tekevät ajallaan. No, niinhän siinä kävi, että rupesin selaamaan myyntihevosia. Minulla ei kyllä ole näissä asioissa sitten minkäänlaista tahdon lujuutta.
Selailin ja mietiskelin, mutta päädyin siihen, etten enää halua omaa hevosta. Niin kauan, kuin minulla ei ole varaa hankkia sen tasoista hevosta, jonka haluaisin, en mielummin hanki enää mitään, koska tiedän, mihin se johtaa. Onneksi sentään sain päätäni selvitettyä ja laitettua hevosmyyntisivustot kiinni.
Kerkesin olemaan hetken rauhallisesti päätökseni kanssa, kunnes suunnitelmani menivät uusiksi, kun avautui mahdollisuus hevosesta, joka olisi minulle täydellinen. Juuri sellainen, minkälaisen nyt tarvitsen. Kaikkien näiden vuosien jälkeen ongelmallisten hevosten kanssa tarvitsisin hevosen, joka osaa kaiken ja tekee kaiken mielellään. Sen tasoisen hevosen, mihin olin Suomessa tottunut. Kun pystyi keskittymään ratsastamiseen ja siihen, että itsekin pääsisi kehittymään.
En kadu entisiä hevosiani, en todellakaan. Rakastin Ramisia, Remingtonia, Acasinaa ja varsinkin Dessietä, mutta mikään niistä ei voinut antaa minulle sitä fiilistä, minkä esimerkiksi Lenny tai Griffo minulle antoi. Sitä fiilistä, kun tietää, että homma toimii ja molemmat tekevät kaikkensa ja rakastavat sitä, mitä tekevät. Se fiilis on minulle sama, kuin onnellisuus. Siksi, kun pääsin tämän uuden hevosen selkään, tiesin, etten yksinkertaisesti voi kieltäytyä tälläisestä mahdollisuudesta.
Minulle tekee varmasti hyvää jatkaa harrastusta uusissa puitteissa, täysin uusien ihmisten kanssa, koulutallilla uusien valmentajien kanssa ja varsinkin uuden loputtoman osaavan, potentiaalisen hevosen kanssa, jolta voin oppia varmasti muutakin, kuin kärsivällisyyttä.
Fiilikseni on mahtava ja tiedän, että tästä tulee hyvä juttu. Nyt minulla on vihdoin taas se sama fiilis, mikä aina ennen tuli, kun olin menossa ratsastamaan; ihan kuin olisi perhosia vatsassa.
Näillä näkymin minun hevosteluni siis jatkuvat taas syyskuun alusta ;)
Hei hienoa kuulla! :) Jään odottelemaan mitän tuleman pitää.
VastaaPoistaOdottelen innolla, että mitähän tästä vielä tulee :)
PoistaIhania uutisia! Täällä odotellaan uuden harrastuskaverin esittelyä innokkaasti.
VastaaPoistaKun vain jaksaa uskoa, niin välillä niitä oikeasti hyviäkin uutisia tulee ;)
PoistaUpea juttu!
VastaaPoistaNiin on :)
VastaaPoista