keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Hyppyjä

Olemme päässeet taas kunnolla treeniin ja Morillon ansaitsee kyllä taas vain kehuja.. Ihan käsittämätön hevonen. En oikein edes osaa kuvailla, miten ylpeä olen sen kehityksestä. En ole varmaan koskaan ollut näin ylpeä, kuin mitä olen nyt Morillonista.

Viime viikolla kävimme maastoilemassa ja minulla oli koiranikin mukana, oli kyllä mahtavaa, kun tuo yhdessä maastoilu toimii jo noin ongelmitta. Treenattuhan on jo ihan alusta saakka ja nyt vasta homma toimi ensimmäisen kerran ilman mitään ongelmia. Cooper on vähän arka Morillonin kanssa, muut hevoset ovat sille paljon sympaattisempia, mutta joku sillä välillä tökkii Morillonin kanssa. Nyt kuitenkin se on tainnut päästä yli asenteestaan ja reilun tunnin lenkki laukkapätkineen kaikkineen onnistui hienosti.

Alla video yhdestä laukkapätkästä, kun Cooper juoksee kiltisti meidän edessä.


Viime perjantaina meidän uusi estevalmentajamme Patrick tuli käymään ensimmäistä kertaa. Aluksi tietysti kerroin nippelitietoa Morlista ja hän ensin vähän skeptisenä kuunteli, kun kerroin, kuinka ongelmaton viisivee kyseessä onkaan. No, muutaman rundin jälkeen, kun olin lämmitellyt, sanoi Patrick jo heti, että näyttääpä mukavalta. Alkuverkkojen jälkeen Patrick nousi selkään ja Morli oli aluksi ensin vähän laiskalla tuulella, kun oli kuitenkin treenannut kolme aikaisempaa päivääkin. Minulla oli ollut torstaina vielä valmennuskin, joten ymmärsin pienen laiskuuden. Laiskuus kyllä katosi nopeasti, kun Patrick sai Morlin motivoitumaan. Ja se tosiaan motivoitui ja parin rundin jälkeen Patrick vain hymyili selässä ja sanoi, että onpa mukavan tuntuinenkin.

Morli ei ollut koskaan ennen hypännyt mitään erikoisesteitä, vedestä olen ratsastanut läpi, mutta esteenä se ei ollut sitäkään koskaan mennyt. Noin montaa estettä perkäkkäin se ei ollut myöskään vielä koskaan hypännyt. Okseri ollaan taidettu kerran hypätä, mutta siitä on pitkä aika.

Antaa videon puhua puolestaan:


Sarjan ekalle pikkuesteelle tuli virhe, mutta muuten täysin ongelmaton rata. Patrick oli erittäin tyytyväinen ja oli oikeastaan aika sanaton, miten mukavaa touhua hyppääminen Morlin kanssa olikaan.

Veden ja sarjan Patrick tuli vielä uudestaan, mutta lopetettiin siihen. Olin enemmän, kuin tyytyväinen ja niin oli Patrickkin.


Ongelmatonta ja tasaista menoa :) Patrick tulee uudestaan sunnuntaina ja mietiskelin hyppääväni ensin muutaman pikkuisen lämmittelyesteen itse ja sitten Patrick saa kokeilla taas jotakin uutta.

Oli kyllä ihan mahtavaa kuulla kehuja ja kuulla, kuinka järkevä Morillon onkaan. Se kun ei tosiaan tuijottele mitään, eikä hölmöile muutenkaan. Siihen nähden, miten vähän sillä on hypätty, se kyllä tosiaan hyppää mielestäni hyvin ja näyttää ainakin siltä, että se hyppäisi mielellään. Tähän mennessä ei kyllä ollakaan tehty mitään, mitä Morillon ei tekisi mielellään, joten eiköhän olla aika hyvään suuntaan menossa. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti