Jossakin vaiheessa, kuhan löytyy lääkäri, joka suostuu endoskooppisesti leikkaamaan, Remingtonin huono munuainen tullaan leikkaamaan pois. Avoleikkausta en halua, riskit leikkauksessa ja sen jälkeen ovat liian suuret. Ennuste munuaisen poiston jälkeen olisi varsin hyvä, sillä hevonen kuulemma selviää yhdellä munuaisella. Tällä hetkellä Remin huono munuainen mätii enemmän ja vähemmän jatkuvasti, joka tietysti vaikuttaa sen yleiskuntoon ja aiheuttaa jatkuvia tulehduksia rakkoon, josta seuraa vaikeudet pissata, josta seuraa kipuja, josta seuraa se, että selkä jumittaa, josta taas seuraa se, että pissaaminen vaikeutuu vieläkin enemmän. Jatkuva kierre siis, jonka saisi vain munuaisen poistolla estettyä.
Muutama lääkäri on nyt sanonut mahdollisesti leikkaavansa, joten ihan mahdottomuus tuo ei ole. Optimaalisin aika leikata olisi aikalailla niin pian kuin mahdollista, koska Remin yleiskunto on tällä hetkellä vielä hyvä, kun kuitenkin vielä kuukausi sitten pystyttiin treenaamaan suht normaalisti. Odottelen tallinvaihdon kanssa nyt ainakin vielä hetken, sillä jos Remi saataisiin vaikka tammikuussa leikattua, niin mielummin pidän sen tuolla tallilla stressittömästi siihen saakka. Toipilasajan se saisi kyllä olla tuolla myöskin, sillä ajan kotoa autolla tallille alle kymmenessä minuutissa, joten pääsisin heti paikalle, jos jotakin tulisi.
Uuden tallipaikan löytäminen ei ole myöskään ollut helppoa, sillä vaatimukseni eivät oikein käy yhteen. Haluan sen pihattoon, jossa on aina juomamahdollisuus (eli lämmitetty sisätila/juomakuppi) ja maneesi. No, vähän hankala yhdistelmä, kun en halua mitään järjetöntä matkaakaan ajella tallille. Mutta pistän nyt tallipaikan etsimisen jäihin, kunnes selviää, että saadaanko Remi leikattua ja mistäs sitä tietää, miten hyvään kuntoon se leikkauksen jälkeen tulisikaan.
Muuten hevostilanteeni on edelleen ihan täysi kysymysmerkki.. Sen 7v pikkuruunan omistajaan ei saa millään yhteyttä ja olen hänestä kuullut kyllä nyt oikeastaan vaan huonoa, joten en todellakaan tiedä, että tuleeko se hevonen minulle tammikuussa vai ei.. En tiedä, että pistänkö hepan etsimiset jäihin, kunnes tiedän, miten Remingtonin tilanne etenee.. Sen toipilasaikaan kuitenkin uppoaa paljon aikaa, mutta
Oltiin sunnuntaina Salzburgissa
Pappas Amadeus Horse Indoors-tapahtumassa. Mentiin paikalle suurimmaksi osaksi siksi, koska oli tarkoitus tilata italialaiset mittatilaussaappaat, mutta haluamani suutari ei ollutkaan paikalla.. Pitää siis odottaa uusia saappaita kevääseen, sillä haluan ehdottomasti juuri sen tietyn italialaisen saappaat. Sain kuitenkin hankittua vihdoin uudet hanskat, vanhat Roecklit olivat kyllä nähneet jo kauan sitten parhaat päivänsä. Ostin taas siniset, mutta tällä kertaa valkoisilla rajoilla.
Katsottiin Youngsters Cupin finaali. Harmitti, ettei Anna-Julia Kontio osallistunut, sillä ennen Salzburgia hän oli rankingissä kolmantena ja tippui seitsemänneksi. Hyvä saavutus tuo seitsemäskin sija on, mutta harmi, että viimeinen osakilpailu jäi häneltä väliin.
Viikonlopun huipennus oli 1,60 metrin GP, johon osallistui niin John Whitaker, kuin tietysti muitakin maailman huippunimiä. Taas kerran oli kyllä upeita hevosia katseltavaksi ja hyvää ratsastusta. Rata oli todella vaikea ja alussa näyttikin siltä, että uusintaan pääsisi vain muutama ratsastaja, mutta lopun lähtijöistä moni sai vielä nollaradan. Uusinnassa ratsasti 9 ratsastajaa, kaksi heistä nollana. Voiton vei hollantilainen Maikel Van der Vleuten VDL Groep Verdillä.
Sain muutaman kuvan napattua, mutta keskityin kyllä katsomaan mielummin muuten, kuin linssin läpi ;) Alla kuvia Youngsters Cupista, laitan GP:n kuvia toiseen postaukseen.
|
Emil Orban (HUN) - Viper |
|
Emil Orban (HUN) - Viper |
|
Denis Nielsen (GER) - Come Undone |
|
Monika Noskovicova (SLO) - Giunco della Loggia |
|
Antonia Andersson (SWE) - Ouganda la Silla |
|
Maria Madenova (RUS) - Silvana |
|
Pippa Allen (GBR) - Cupido Z |
|
Vanessa Borgmann (GER) - Quismy des vaux |
|
Voittoon ratsasti Ruotsin Antonia Andersson ja Ouganda la Silla |