Suomiloma

Olen nyt viettänyt joululomaa Suomessa töitä tehden, mutta nyt olisi vielä vajaa viikko aikaa lomailla ja tankata energiaa.. Olen ihan tarkoituksella ollut ajattelematta (tai yrittänyt olla) koko hevosharrastusta. Ajatukset vaan vievät aina siihen suuntaan ja olen nyt yrittänyt miettiä, että millainen ratkaisu olisi paras tähän väliin. En tiedä, mitä teen ensi vuonna, en edes tiedä missä olen ensi vuonna, joten uuden hevosen hankkiminen tuntuu aikamoiselta riskiltä. Mitä tekisin siinä vaiheessa, jos muutankin vaikka muualle? Johonkin toiseen maahan? En tällä hetkellä voisi kuvitellakaan muuttavani pois, mutta pakkohan se on ajatella uraa, eikä harrastusta. Tämä harrastus on vaan niin järjettömän tärkeä.. Jonkunlainen kompromissi täytyisi keksiä.
Ilman hevostakaan en osaa olla, mutta Itävallassa ylläpitohevosia on lähes mahdoton löytää. Ylläpitohevonen olisi minulle juuri nyt oikea vaihtoehto, haluaisin hevoseni asuvan tutulla tallilla ja haluaisin olla ainut, joka sitä ratsastaisi.. Vuokrahevosen kanssa kun on aina se omistaja, joka tekee kaikki suurimmat päätökset, eikä vuokraajalla ole kovinkaan suurta vaikutusta päätöksiin. Vuokrahevosissa valikoimakin on aika säälittävää, nyt kun olisi hakusessa hevonen, jota voin kehittää tai jonka kanssa voin kehittää itseäni. Mikään puskaponi ei kyllä nyt kelpaisi..
En todellakaan ollut suunnitellut, että joutuisin tälläiseen tilanteeseen. Remingtonin oli tarkoitus olla hyvä harrastuskaveri vielä ainakin muutamaksi vuodeksi, mutta mitäpäs sille mahtaa. Hevosta hankkiessa täytyisi ottaa huomioon se, että se saattaakin sairastua, mutta kukapa hankkisi hevosen jos pelkäisi vain pahinta.. Vaikka tässä on näitä asioita joutunut pohtimaan jo keväästä saakka, niin silti aina vain harmittaa. Olen kyllä aika katkera, että juuri Remingtonille tuli joku omituinen sairaus, mutta kenelleppä sitä toivoisikaan.. Pitää vain muistella niitä hyviä hetkiä, mistä olen saanut nauttia Remin kanssa, eikä keskittyä siihen, mitä ei tule enää koskaan olemaan..

No, jospa siirtyisin vähän positiivisempiin juttuihin; pääsin eilen ratsastamaan! Olen nyt viimeiset päivät ollut aikamoisessa flunssassa, mutta kun toissapäivänä kaveri soitti, että haluaisinko liikuttaa hänen kaverinsa hevosen, niin jopas ne flunssan oireet lieventyivätkin ;) En ollut koskaan edes nähnyt tätä hevosta, enkä ollut käynyt sillä tallilla ja vielä vähemmän tunsin edes hevosen omistajaa, mutta jos nyt joku minulle heppaa liikutettavaksi tarjoaa, niin en kyllä mene kieltäytymään.
Oikein mukava 20v estepapparainen oli kyseessä. Laitoin sen ensin kävelytyskoneeseen vartiksi ja annoin vielä kävellä alkukäyntejäkin, kun omistaja sanoi, että ruunalla saattaa heräämisessä kestää oma aikansa.. No kestihän sillä tosiaan, aluksi tuntui, ettei otusta saa eteen sitten millään.. Kunnon teräspappa kyseessä kirjaimellisesti, kun ei raippaakaan meinannut tuntea.. Meni puolisen tuntia, että sain sen menemään tarpeeksi reipasta tahtia, mutta heti, kun se meni kunnolla eteenpäin, niin se tuntui oikein kivalta. Vähän jännittelin sen kuolainta, kun en ole tuollaista kankea koskaan käyttänyt ja varmaan myötäilin ja taputtelin viisinkertaisesti enemmän, kuin normaalisti, mutta eipä se huono asia olekaan. En ratsastaessa edes huomannut, että niin olisin yhtään enemmän tehnyt, mutta kuvia katsoessa huomasin, että melkein jokatoisessa kuvassa olen juuri taputtamassa tai myötään toisella ohjalla.
Ei tehty mitään sen ihmeellisempää, jokunen väistö ja paljon laukannostoja ja vaihtoja. Lopuksi annoin sen jolkotella eteen alas ja siinä vaiheessa papparainen olikin jo oikein mukavasti herkistynyt, eikä enää tuntunut, kuin olisi tarvinnut avustaa jokaisella askeleella, jotta saataisiin se jalka nostettua..
Oli kyllä todella kivaa päästä kunnolla ratsastamaan ja kaipuu hevosenselkään sen kun vain kasvaa.. :)