sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Satulapohdintaa

Meidän arki on kyllä aika tylsää.. Joka päivä samaa, kun tällä hetkellä keskitymme ainoastaan siihen, ettei Acasina vajoa etupainoiseksi. Ratsastan paljon siirtymisiä ja keskityn siihen, että pidän käteni aina kiltisti tarpeeksi edessä ja ylhäällä, ettei hevonen rupea vajoamaan liian eteen. Nyt olen saanut ratsastaettua aika hyvin jo eteen-alas venytellen, mikä ei ole ennen onnistunut lainkaan. Ylälinjan lihakset ovat voimistuneet, kun Acasina jaksaa kantaa itsensä jo paremmin. Vähän jotenkin vaan turhauttaa, kun ei tunnuta oppivan mitään uutta, mutta niinhän se vain on, että perusratsastus ensin kuntoon ja sitten vasta temppuja..

Eilen sen vaikean takakavion kenkä lähti taas, joten nyt sitten odotellaan taas kengittäjää.. Menee kyllä hermot koko kenkätouhuun.. Voi kun vaan voisi nappaista kengät pois. Vähitellen se taitaakin olla ainut vaihtoehto, kun kenkä ei meinaa millään pysyä. No, täytyy nyt odottaa mitä Gerald sanoo ja minkälaisia taikatemppuja hän vielä voi tehdä.

Meillä oli uusi estesatula kokeilussa (Stübbenin Siegfried), josta tykkäsin kovasti. Meillä kun on käytössä Remingtonille ostamani sata vuotta vanha estesatula, jota ei enää kannata edes ruveta toppaamaan, kun se on jo niin vanha. Koulusatulanhan minä tahtoisin, mutta kun ei kuitenkaan sen suurempia kouluratsastuksellisia temppuja tehdä, niin tuota perusratsastusta voi ratsastaa ihan yhtälailla estesatulallakin. Kivahan se olisi, jos nyt voisin investoida koulu-ja estesatulaan, mutta se ei tällä hetkellä ole mahdollista. Järkevämpi olisi luultavasti hankkia nyt uusi estesatula ja miettiä sitä koulusatulaa sitten myöhemmin jos rahatilanne sen mahdollistaa.

Acasinan selkä kuitenkin tulee vielä jonkin verran muuttumaan ja tuo kokeilemani Stübben istuu täydellisesti vähän paksumman lampaankarvaromaanin kanssa, joten se tulisi olemaan hyvä myöhemminkin vähän ohuemmalla romaanilla. Stübbenin arvokin säilyy varsinkin noissa vanhemmissa malleissa, joten sen eteenpäinmyyminen tuskin olisi mahdottomuus, jos se ei myöhemmin enää ollenkaan sopisi.. No, ainakin minulla on nyt hetki vielä aikaa päättää, että otanko tuon satulan, vai jatkanko vielä jonkin aikaa vanhalla koppuralla, kunnes Acasinan kroppa olisi vielä hiukan muuttunut..

Nyt toivon, että kengittäjä pääsisi jo huomenna käymään, kun olen pe-su työreissussa, joten olisi kiva nyt vielä alkuviikko ainakin päästä kunnolla hommiin. Sabsi tulee torstaina ja tarkoitus olisi tällä kertaa olla saamatta hermoromahdusta valmennuksessa, joten olisi kiva, jos saisin vähän vielä treenata, jotta osaisin myös valmentajan silmän alla ratsastaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti