Identiteettikriisejä

Tällä hetkellä en oikeasti ymmärrä itseäni. Kuvittelin, että suurin ongelma tässä harrastuksessa oli vain yksinkertaisesti väärä hevonen. Eipä se tainnut olla, vaan motivaatiovaikeuteni taitavatkin johtua jostakin muusta. Olen edelleen tyytyväinen siihen, että tein sen päätöksen, että Acasina lähti. En ole katunut sitä kertaakaan, joten tiedän, että se oli ehdottomasti paras päätökseni pitkään aikaan, vaikkei se helppo päätös ollutkaan.

Mitä en kuitenkaan ymmärrä, on se, että minulla on taas motivaatiovaikeuksia. Collin on ihana hevonen, se on osaava ja oikeastaan kaikkea, mitä hevoselta haluan. Pääsin taas nauttimaan oikeasta ratsastusfiiliksestä, mutta silti minun täytyy motivoida itseäni lähtemään ratsastamaan.

Lähdin selvittämään päätäni spontaanisti siskoni luokse Saksaan ja pysyin siellä melkein viikon. Minulla ei tullut kertaakaan kiirettä kotiin, jotta olisin päässyt ratsastamaan. Ennen olisin viikon reissun jälkeen juossut pää kolmantena jalkana tallille ja ratsastanut vaikka viisi hevosta, jotta olisin saanut vieroitusoireet kadotettua. Nyt ajoin kotia kohti, enkä todellakaan ikävöinyt tallille.

Kotimatkalla soitin Collinin omistajalle ja kerroin tuntemuksistani. Pelkäsin soittoa valtavasti, koska en yksinkertaisesti osaa selittää, mistä tämä tunne johtuu. Kun en osaa edes selittää, mikä tämä tunne on.. Collinin omistaja suhtautui mietteisiini hyvin ja sovimme, että kokeilemme nyt ainakin lokakuun ajan, että ratsastaisin vain kerran viikossa.

Alkuperäinen sopimuksemme oli siis puoliylläpito eli Collin olisi ollut puoliksi käytössäni. Olisin saanut valmentautua ja myöhemmin kisatakkin ihan miten olisin tahtonut. Nyt sitten kuukauden jälkeen muutimme sopimuksen ihan normaaliksi vuokrasopimukseksi niin, että saan tosiaan ratsastaa kerran viikossa. Minun ei enää tarvitse laittaa edes ruokia valmiiksi, kunhan käyn vain ratsastamassa ja hoidan hevosen pintapuolisesti ja vien tarhaan.

En ole ratsastanut vain kerran viikossa niin moneen vuoteen, etten edes osaa laskea. Olen nyt asunut viisi vuotta Itävallassa ja täällä minulla on ollut koko ajan joko oma hevonen tai jopa kaksi ratsastettavaa samaan aikaan. Nyt minulla on vuokrahevonen, jota ratsastan kerran viikossa..

No, omaa itseään täytyy kuunnella, vaikka tämä tuntuukin aivan järjettömältä. Minulla olisi pitkästä aikaa käytössäni hevonen, jonka kanssa voisin oppia kunnolla ja valmentautua tavoitteellisesti, mutta silti tämä harrastus ei anna minulle enää sitä, mitä se on minulle ennen antanut.

Katsellaan palautuuko motivaationi vielä joskus vai kelpaisiko minulle tälläinen tilanne muka ihan oikeasti.. En kykene lopettamaan kokonaan, varsinkaan, koska Collin on niin täydellinen hevonen. Mutta en voi myöskään jatkaa harrastusta entiseen tapaan vain sen takia, etten tiedä, mitä ajallani muuten tekisin.

Monet kyynelet on vuodatettu tämän takia ja olisin valmis tekemään mitä vain, jotta saisin tietää, minne motivaationi lempiharrastustani kohtaan on kadonnut.

---

Collinin kanssa kaikki on sujunut mainiosti. Joka kerta uskallan ratsastaa enemmän ja homma toimii kerta kerralta paremmin. Perjantaina sain Collinin aivan todella hyväksi varsinkin laukassa. Collinin laukka on aivan mieletön ja nyt saan sen jo varmaan metrin lyhyemmäksi, kuin alussa.

Teen Collinin kanssa oikeastaan joka kerta saman verryttelyn. Käymme ensin tekemässä kymmenen minuutin maastolenkin ja sitten kävelemme vielä jonkin aikaa kentällä tehden väistöjä ja venytellen kaulaa. Siitä sitten vähitellen siirymme raviin ja jatkamme ravissa väistöjä.

Teen paljon temponmuutoksia ja siirtymisiä, jotta tiedän, että Collin kuuntelee minua. Collin on perusasioissa sen verran helppo, että sen kanssa jää helposti vain ratsastelemaan, koska fiilis on niin kiva. Mitä enemmän siltä vaatii, sitä enemmän puhtia siihen tulee ja sen saa siirtymisillä melkoisen reaktiiviseksi. Olen myös löytänyt tavan saada siihen vähän lisää räjähdysvoimaa; kun antaa sen laukata pitkät sivut ihan täysiä! Se rakastaa sitä! Ja niin kyllä minäkin, on nimittäin melkoinen fiilis, kun tuon kokoinen hevonen lähtee kunnolla juoksemaan. Aikamoista pauketta se pitää, kun sen jättiläisjalat lähtevät kauhomaan. Kun sen antaa jonkin aikaa irroitella, saa sen laukassa ihan mielettömään pakettiin ja se rupeaa kunnolla siirtämään painonsa takaosalle. Peilistä kun katselee, niin rupeaa omakin ryhti paranemaan, kun hevonen on ryhdikäs ja kunnolla takaosalla.

Yksi huono puoli tässä vuokrahevostelussa on se, etten viitsi käyttää aina omia kamppeitani.. Collinin omistajan värivalinnat ovatkin sitten välillä mielestäni ehkä hiukan kyseenalaiset.. Tunnetusti olen aika tarkka väreistäni, sillä ne nyt vain miellyttävät silmääni ja mielestäni on kiva, jos ratsastajan ja hevosen kamppeet sopivat yhteen.
Taidan kyllä jatkossakin raahata omat kamppeet mukana, ettei ihan tuollaista kuvanmukaista väripommia tarvitse enää kovinkaan usein päästä ihastelemaan :D