Näin sen kuuluu mennä :)

Nyt olen jo jokusen kerran päässyt tutustumaan Collinin kanssa työskentelemiseen ja ai että, on kyllä pakko myöntää, että fiilis on kuin olisin kotiin päässyt. Ihan vieras hevonen, mutta silti heti tunne on oikea. Juuri tätä fiilistä olen yrittänyt niin kauan saavuttaa ja olin jo varma siitä, etten vain enää yksinkertaisesti osaa ratsastaa. Kyllä ne taidot vielä löydetään, mutta menee kyllä varmasti jonkin aikaa, ennen kuin uskallan oikeasti kunnolla ratsastaa.

Meillä oli viime torstaina syntymäpäiväni kunniaksi valmennus. Kokeilin nyt uutta valmentajaa ja ainakin ensimmäisen valmennuksen jälkeen kiinnostaa kovasti jatkaa hänen kanssaan. Kyseessä on Pernilla Markusson, ruotsalainen kansainvälisen GP-tason kouluratsastaja. Hän on itävaltalaisen olympiaratsastaja Viktoria Max-Theurerin tallin pääratsuttaja, joten saan kyllä olla aikamoisen tyytyväinen, että hän rupeaa minua valmentamaan. Tulimme oikein hyvin toimeen ja pidin hänen valmennustavastaan kovasti. On myös mukavaa päästä puhumaan ruotsia!

Oli todella hyvä päästä nyt jo heti aluksi valmentajan silmien alle, jotta pääsi heti analysoimaan, mihin asioihin täytyy keskittyä. Olen kyllä vielä vähän hukassa, kun nyt yhtäkkiä voinkin tehdä painetta ja hevonen reagoi paineeseen toivotulla tavalla. Nyt kun viimeiset vuodet olen joutunut keskittymään siihen, että hevonen liikkuu ylipäätänsä jollakin tavalla rentona, on ihmeellistä, kun voikin esimerkiksi ruveta kokoamaan hyvinkin nopeasti. Ei tarvitsekaan antaa hevoselle ensin puolta vuotta vain tilaa ja vapautta, vaan voi hyvin istua satulaan, ottaa ohjat käteen ja pyytää hevoselta asioita, ilman, että se edes yrittää vastustella.

Valmennuksessa keskityimme siihen, että rupeaisin oikeasti tekemään jotakin siellä hevosenselässä. Meillä oli tietysti loistava tuuri, kun tallilla järjestettiin viikonloppuna isot kisat ja kisajärjestäjät pitivät juuri sopivasti taukoa kentän vieressä. Hirveä määrä porukkaa katsomassa, uusi valmentaja, uusi hevonen ja minun hermoni olisivat voineet olla aikamoisen kaaoksen ainekset, mutta sain kasattua itseni ja keskityin vain ja ainoastaan siihen, mitä olin tekemässä.

Collin on valtava hevonen, jolla on isot liikkeet ja se on sataprosenttisesti erilainen ratsastettava, kuin mikään ratsuni tässä viime vuosien aikana. Minä olin jo tyytyväinen, kun sain sen rennoksi ja letkeäksi venyttämään eteen-alas, sillä jo sekin tuntui niin äärettömän hyvältä. Pernilla tietysti vaati, että hevosen täytyy liikkua ainakin metrin lyhyempänä, kuin mihin minä olin tyytyväinen. Olen niin kangistunut kaavoihini, että kesti kyllä jonkin aikaa tajuta, mites sitä hevosta ylipäätänsä kootaankaan.

Lopuksi uskalsin jo enemmän ja sain, kuin sainkin Collinin koottua sellaiseen kokoomisasteeseen, että se rupesi kelpaamaan valmentajallekkin. Jos fiilis oli jo ennen sitä mielestäni loistava, niin sitä loppuvalmennuksen fiilistä en voi oikein edes verrata siihen, mitä alun ja aikaisempien ratsastuskertojen fiilis oli ollut.

Olin koko viikonlopun työreissussa ja oli ihanaa, kun pystyin olemaan reissussa stressaamatta hevosen liikutusten takia. Kivaa tämä uusi vapaus ;) Juuri tälläinen tämän harrastuksen kuuluu tällä hetkellä ollakin.

Tästä on todella hyvä jatkaa ja odotan jo innolla, mitä fiiliksiä vielä tulen tuon hevosen kanssa kokemaan.

Huomatkaa uudet saappaat, ne ovat aivan mielettömän hyvät ratsastaessa!