Uudet saappaani ovat niin hyvät, että ne ansaitsevat ihan kokonaan oman postauksen. Olin miettinyt ja pohtinut jo yli vuoden uusien saappaiden hankkimista. Minulla oli edelleen jo Suomessa vielä asuessani ostetut saappaat, jotka olivat kyllä vielä ehjät, mutta ne olivat venyneet, eivätkä istuneet enää ollenkaan.
Olin suunnitellut Cavallon mittatilauskoulusaappaiden hankkimista ja olin jo säästänytkin niihin ikuisuuden. Olin käynyt moneen otteeseen suunnittelemassa niitä myyjän kanssa ja olin jo päättänyt minkälaiset tilataan. Vähitellen kuitenkin rupesin miettimään aina vain enemmän, ettei minulla yksinkertaisesti ole tarpeeksi käyttöä yli tonnin koulusaappaille, sillä eihän Acasinalla ollut edes koulusatulaa, enkä ollut varma edes semmoisen hankkimisesta, ennen kuin hevonen olisi vihdoin lopettanut kasvamisen. Rupesinkin miettimään vähän rennompien saappaiden hankkimista, mutta edelleen oli tarkoitus tilata ne Cavallolta. Cavallolla kun on ihan mielettömän hienoja estesaappaita, joihin olisi kuitenkin saanut tilattua kovempinahkaisen ulkopuolen, jotta saappaista olisi tullut jotakin este- ja koulusaappaiden väliltä.
Mietinnät tyssäsivät kuitenkin siihen, kun törmäsin näiden minun saappaideni tekijään. Tilasin saappaani italialaiselta suutarilta, jolta sain täysin vapaat kädet saappaiden suunnitteluun. Halusin suhteellisen normaalit saappaat ilman mitään sen suurempaa blingblingiä, mutta kuitenkin sellaiset, joista heti näkee, että ne ovat minun. Yläosa tummansinistä nahkaa minun nimikirjaimillani on kyllä tosiaan aikalailla minun näköiseni. Lopputulokseen olen todella tyytyväinen! Kaunis perussaapas, joissa on kuitenkin sitä jotakin, eikä tälläisiä samanlaisia tule todellakaan tulemaan koskaan vastaan.
Käyttömukavuudeltaahan nämä saappaat ovat tietysti aivan järjettömän hyvät, kun on omilla mitoilla tehdyt. Lisäksi halusin vetoketjun sivuun kapean venyvän osan, jotta saappaat saa jalkaan myös kuumemmilla ilmoilla ja myös salin jälkeen jalkapäivinä ;)
Nyt sen kyllä tosiaan huomaa, minkälaisen eron hyvät saappaat saavatkaan aikaan ratsastaessa. Saappaani tukevat, mutta eivät ole liian kovat. Ratsastusfiilis onkin nyt aika hyvä, kun Collinilla on yksisiipinen koulusatula, joten hevosen tosiaan tuntee kunnolla. Aikamoinen plussa on myöskin se, etteivät nämä saappaat ole hanganneet yhtään ja parin käyttökerran jälkeen saan ne nyt jo yksin kiinni.
Uskalsin myös pitkän miettimisen jälkeen ostaa vihdoin myös punaiset ratsastushousut. Ne eivät ole sentään mittatilatut, mutta ovat jalassa kuin toinen iho, joten meni myös uusien pöksyjen ostaminen ihan nappiin. Housut ovat Mountainhorsen Jeaniet, ainakin näin yhden käyttökerran jälkeen voin niitä suositella lämpimästi. Eikä tuo punainen värikään nyt sittenkään niin jännä ollutkaan, ihan hyvin punaiset housut sopivat kouluratsastajallekin.
Tyylikkäät saappaat! Pitäis itsekin ostaa uudet, se sopivien (ja sopivan hintaisten) etsiminen on vaan niin rasittavaa.
VastaaPoistaSiksipä minullakin oli vanhat saappaat vielä niin kauan.. Minulla on vielä niin oudon muotoiset pohkeet, että saappaat oli pakko hankkia omilla mitoilla.
Poista