sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ahkera Luna-poni

Eilen Luna pääsi kunnolla hommiin. Kokeilin meksikolaisturpis ja leveämmän Sensogan-kuolaimen yhdistelmää nyt kentälläkin. Otin mukaan hackamorenkin jos olisin huomannut vastustelua mahdollisesti hampaista johtuen. Raspaaja pääsee vasta loppuviikosta, mutta nyt taisi kyllä mennä vastustelut muuhun piikkiin, kuin raspaustarpeeseen. Voihan se tietysti olla, että vähän erimallinen kolmipala ja eri kohtiin painetta aiheuttava turpahihna helpottivat tilannetta, vaikea sanoa. Jokatapauksessa Luna oli oikein miellyttävä ratsastaa, eikä minun tarvinnut vaihtaa hackamoreen.

Juoksutin Lunan ensin molempiin suuntiin, jotta minun ratsastusaika olisi ollut vähän lyhyempi, kun minulla kramppasi eilen pohje heti pienestäkin liikkeestä. Onneksi ratsastaessa pohje ei sittenkään vaivannut, mutta oli kiva, kun pääsimme heti hommiin, kun nousin selkään. Luna oli heti alusta saakka varsin yhteistyöhaluinen ja mukava. Sitä sai kyllä jonkin verran komentaa, jotta varsinkin vasen pohje meni läpi. Vaikka se onkin herkkä, saa sitä kyllä välillä vähän herätellä pohkeella. Minun täytyy myöskin keskittyä sen kanssa kovasti siihen, että muistan pitää pohkeet kiinni, jotta pohjeavut eivät tule liian yllättäen, sillä se helposti pelästyy jos pohjeapu tulee varoittamatta.

Eilen vasempaan suuntaan asettuminen ja taipuminen onnistui aivan järjettömän paljon paremmin, kuin tähän saakka. Pääsin oikeasti ihan ratsastamaankin. Teimme paljon siirtymisiä ja vaihtelin suuntaa usein, sillä Luna on suunnanvaihdoksissa vähän epätasainen ja sen on vielä vaikea vaihtaa asetuksen suuntaa nopeasti.
Laukassa Luna on ehdottomasti tasaisin, mutta se ei jaksa työskennellä laukassa kovinkaan kauaa. Se lähtee helposti kaahottamaan laukassa jos sitä ei pistä kunnolla hommiin, eikä se jaksa kovinkaan kauaa olla työskentelymuodossa. Eilen teimme muutamat nostot ja pysyin koko ajan kevyessä istunnassa, jotta Luna saa vielä tarpeeksi vapautta löytää itse tasapainonsa.

Luna oli ratsastuksen jälkeen todella tyytyväisen oloinen ja todella rento. Oli kiva huomata, kuinka rennoksi sen saakaan, kun vain pistää sen kunnolla töihin. Se nimittäin keksii tuhat muuta katseltavaa ja pelättävää asiaa, jos se ei keskity ratsastajaansa.

Tänään olen koko päivän töissä, joten en kerkeä Lunan luokse, mutta huomenna jatkamme taas harjoituksia.




tälläisestä ilmasta saimme eilen nauttia, rapsipeltokin kukassa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti