sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Maagista maastoilua ja hoidetut hampaat

Viikko meni nopeasti, kun minä olin vatsataudissa ja yritin raahautua jaksamisieni mukaan tallille. Perjantaina kävi vihdoin eläinlääkäri raspaamassa ja hän sanoikin, että oli kyllä jo todella välttämätön saada piikit pois. Piikit olivat jo kuulemma hanganneet ihoa auki, joten eipä ole kumma, että Luna vastusteli.

Lauantaina sitten kokeilin, miltäs Luna tuntui ilman piikkejä. Sen suu on tietysti varmasti vielä jonkin aikaa herkkänä, mutta selvästi huomasin parannuksen. Juoksutin Lunaa taas ennen, kuin hyppäsin selkään ja tehtiin ensin vähän maastakäsin töitä. En ole selästä käsin oikeastaan edes kertaakaan kokeillut, osaako Luna väistää, mutta jotenkin en usko, että sille olisi koskaan kunnolla opetettu sivuttaisliikeitä. Maastakäsin treenailimme pieniä väistöpätkiä ja Luna oli todella ahkera.

Hyppäsin selkään, kun Luna oli maasta käsin keskittynyt hyvin. Se oli heti alusta saakka kuulolla ja päästiin heti hommiin. Oli kyllä kivaa ratsastaa, vaikka Lunalta loppuukin puhti aika nopeasti. Asetukset vasempaan suuntaan menivät vihdoin läpi ja Luna oli paljon tasaisempi. Aika paljon ratsastin käynnissä, mikä on sen vaikein askellaji. Laukassa Lunan on todella raskasta liikkua, jos siltä vaatii minkäänlaista kokoamisastetta. Kokeilin kuitenkin pienet pätkät istuen alas, mutta muuten laukkaamme vielä kevyessä istunnassa.

Tänään pääsimme vihdoin tekemään kunnon maastolenkin. Saatiin maastoiluseuraa niin tehtiin ihana kahden tunnin maastoreissu. Ilma oli kirpeän kylmä, mutta metsässä ei onneksi tuullut ja kunnon talvivarusteissa selvittiin lämpiminä koko reissun. Olin laittanut sille hackamoren, jotta suuhun ei vielä ihan joka päivä laitettaisi kuolainta ja se oli ihan mukavasti ratsastettavissa silläkin.

Laukkasimme muutaman kilometrin pätkän ja Luna nautti vauhdista taas oikein kunnolla. On kyllä ihana fiilis, kun näin lyhyen ajan jälkeen luotan Lunaan jo oikeastaan ihan täysin, laukassa uskallan sen antaa mennä niin kovaa, kuin se tahtoo ja kovaahan se meneekin, kun saa luvan. Nähtiin alpakoita, kanoja ja vaikka mitä, eikä Luna reagoinut mitenkään, niin nätisti tepasteli ohi metsäkoneista ja kaikesta, mitä vastaan tuli.

Laukkapätkän jälkeen kävelimme pitkään ihan täydessä metikössä. Kiipesimme taas niin ylös, että puut olivat kohmeessa ja lätäköt jäässä. Sumuisessa metsässä oli jotenkin maaginen fiilis ja tulipa taas mietittyä, miten ihanaa tuo homma onkaan. Kun pääsee tarpomaan ihanaan mäkiseen maastoon kiltin hevosen kanssa, peurat hyppivät ympärillä sumuisessa metsässä, täydellisessä hiljaisuudessa. Aika ihanaa.

Nyt meillä olisi sitten vielä viikko aikaa ahkeroida Lunan kanssa.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti