sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Sunnuntaimaastoilua

Omien lihaskipujeni ja sen viikontakaisen kylkilihaksen reväyttämisen takia (alkoi taas vähän tuntumaan..) torstaina ja perjantaina hoiti muut Remingtonin liikutuksen. Lauantaina oli Remingtonilla lepopäivä ja tarhaili koko päivän.Tänään oli tarkoitus ratsastaa kunnolla läpi, mutta maneesi oli varattu niin mentiinkin maastoilemaan. 
Käveltiin vuorta ylöspäin, eli tuli tehtyä hyvä takapään treeni. Vähän oli liukasta, mutta pystyssä pysyttiin. Kotiinpäin talutin, kun alkoi jalat jäätymään ja saatiinpa siinä samalla vähän räpsittyä kuvia. Remington oli pörheällä tuulella ja pörisi jokatoisen puskan kohdalla, nätisti meni kyllä kaikesta ohi, mitä nyt vähän säpsähti haukkuvaa koiraa. 
Pari kertaa ollaan käyty porukassa maastoilemassa ja useamman kerran olen mennyt maasta käsin, mutta nyt mentiin ensimmäistä kertaa ihan yksin. Oli mukavaa huomata, että Remington on oikein hyvä maastoilukaveri ihan yksinäänkin. 
En ole koskaan ollut mikään suuri maastoilun ystävä. Tulihan tietysti Ruskeasuon ratsastuspolut koluttua läpikotaisin, mutta eipä sitä hirveästi maastoiluksi voi kutsua. Täällä Itävallassa entisellä tallilla maastoilin jonkin verran, mutta Ramis oli aikamoinen aikapommi maastossa, stressasi ja säikkyi, niin siitä oli rentouttava maastoilu kaukana.. Nyt alkaa taas valoa riittämään pidempään niin kerkeän maastoilemaan, valaistuja reittejä ei täällä vuorenpäällä todellakaan ole.. Sitäkin hienompia maisemia kyllä löytyy, aina välillä jään katselemaan upeita maisemia ja tulee niin onnellinen fiilis, kun saa tälläisissä maisemissa hevostella! En näiden vuosienkaan jälkeen ole kyllästynyt, enkä usko, että voikaan kyllästyä!
Lähden huomenna reissuun, niin käyn aamupäivällä liikuttamassa Remin, sitten se saa olla viikon vähän vähemmällä liikutuksella, mutta onneksi saa olla koko päivät tarhassa kavereiden kanssa, niin ei ihan kokonaan tylsisty. Saisi kyllä pakkaset olla historiaa, kun tulen takaisin reissusta...

Maisemia tallin lähistöltä (huomaa Tonava!)
Keskellä kuvaa meidän talli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti