Tänään (taino eilen..) katsoin ja kuvasin taas estevalmennuksia ja innostuin taas itse kovasti. Ensi tiistaina kokeillaan sitten, millaista valmennusta Oliver meille pitää. Jännittää jo nyt vähän, mutta sanoin Oliverille heti, että suurin ongelma kanssamme tulee olemaan oma järjetön jännittämiseni..
Minun vanhempani tulevat ensi viikolla tänne, joten hekin pääsevät näkemään minut esteillä, iiks! Äitini on nähnyt minut hevosen selässä varmaan viimeksi vuonna 2006, eikä isäni koskaan.. Saa nähdä, pitääkö äitini lupaus, että tänne tullessaan he tulevat katsomaan.. Lähdemme ensi keskiviikkona sitten reissuun porukoideni kanssa pitkäksi viikonlopuksi, joten Remi saa muutaman vähän rennomman päivän.
Minulla on ollut tässä viimeisen viikon aikana jotenkin vähän kummallinen fiilis Remingtonista.. Jotenkin kaipaan lisää haastetta hevosessa, Remington on jotenkin liian kiltti ja ongelmaton minulle.. En saisi valittaa, onhan se ihan mieletöntä, että hevosen ainoat huonot tavat ovat ehkä kerran kuukaudessa yksi pukki ja välillä vihreiden miesten näkeminen vähän joka nurkassa.. 13-vuotiaalle uusien asioiden opettaminen on vain vähän liian hidasta.. Onhan Remington nyt oppinut vuodessa (tällä viikolla tuli tasan vuosi täyteen) vaikka mitä ja perus ratsastettavuudeltaan se on parantunut ihan valtavasti, mutta minulla on vain fiilis, että sen potentiaali koulupuolella on nyt lähellä loppuaan.. Tarvitsisin nyt ehdottomasti jonkun heräämisen, että jaksaisin vääntää vaan eteenpäin, minulla kun ei ole tällä hetkellä minkäänlaista mahdollisuutta toiseen hevoseen. Motivaationpuutteeksi tätä ei oikein voi kutsua, kun saan itseni todella mielellään hevosen selkään, mutta ratsastuksen jälkeen on vähän sellainen fiilis, että en tiedä mihin suuntaan pitäisi mennä ja mitä tehdä..
Ehkä tekee ihan hyvää olla muutama päivä reissussa, niin eiköhän sitten tunnu jo paremmalta. Ja sen jälkeen voitaisiin ehkä keskittyä vaikka vähäksi aikaa johonkin ihan muuhun.. Voisin vaikka tehdä paljon maasta käsin asioita tai jotain.. Ehkä Remingtoninkin motivaatio kasvaisi, jos vain vähän aikaa keskityttäisiin johonkin ihan muuhun. Pitää katsoa..
Nyt saatiin vihdoin se uusi loimi, kesti puoli ikuisuutta, että se juuri oikea löytyi. En halunnut sitä highneckiä enkä big neckiä, vaan normaalin, sillä Remington on edestä sen verran kapea, että kaikki muut kuin Classic cutin voi unohtaa. Sitä sitten piti metsästää kissoin ja koirin.. Tänään en vielä laittanut loimea, sillä ilma oli aika lämmin, mutta huomisesta lähtien Remingtonista tulee kunnon hopeanuoli uudessa Bucasin Power Turnoutissaan :D Onhan hopean värinen loimi aika karsea, mutta uskoisin, että selvitään hyvinkin pitkälle oikeastaan tuolla loimella. -10 asteeseen saakka lukee ainakin paketissa ja harvemmin täällä enemmän pakkasta onkaan, suurin ongelma on tosiaan se, että auringon paistaessa muut loimet tulevat liian kuumiksi, hopea väri pitää lämmön tasaisena.
Meidän pöllöpää kaverukset syömässä.. Viime sunnuntaina tarhasta talliin tullessaan nämä kaksi viisasta otusta päättivät sitten mennä yhdessä Remin karsinaan. Siellä ne olivat yhdessä karsinassa popsimassa Remin heiniä, sulassa sovussa.. Vierailijaa ei saanut ulos ennen kuin Remington oli viety ulos ja sitten vasta kaveri suostui lähtemään omaan karsinaansa.. On kyllä aika huvittavaa huomata, miten hyviä kavereita hevosillakin voi olla.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti