tiistai 18. helmikuuta 2014

Päätöksiä

Tein ihan päättömän tarjouksen Acasinan kasvattajalle ja hän suostui siihen, joten Acasina jää nyt sitten minulle. Tuollaisella diilillä otan mielummin sen riskin, että en pääse Acasinan kanssa kouluratsastuksellisesti eteenpäin, kuin sen, ettei minulla ole ollenkaan hevosta. Hevoseton vaihtoehto ei kuulosta millään tavalla houkuttelevalta, joten kokeillaan nyt sitten. Aika Acasinan kanssa tulee varmasti olemaan opettavaista, siitä olen aivan varma.

Tulen ottamaan nuoren hevosen kouluttamisesta kaiken irti ja tulen yrittämään päästä eroon estekammostani. Unelman osaavasta kouluhevosesta toteutan sitten joskus, kun rahatilanne ei ole opiskeluiden rajoittama ja tiedän, missä haluan asua. Se, etten olisi ottanut Acasinaa, ei olisi sitä unelmaa sen mahdollisemmaksi tehnyt. Nyt olen tyytyväinen siihen, että minulla on hevonen, joka menee kanssani minne vain ja jonka kanssa on luottamus kunnossa. Hevonen, joka selvästi pitää minusta ja joka voi kehittää minua omalla tavallaan.


Uusi kypärä on ollut nyt käytössä muutaman kerran ja voin kyllä vain kehua sitä. Hiukset eivät ole ratsastuksen jälkeen ollenkaan hikiset ja se on ylivoimaisesti mukavin kypärä, mikä minulla on koskaan ollut. Eli hinnan kirpaisu oli nopeasti unohdettu. Nyt kelpaa olla turvallinen!





6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. kiitos. tulipahan mietittyä ja pohdittua, mutta eiköhän se päätös nyt ollut tällä hetkellä se oikea. :)

      Poista
  2. Hei WAU! Paljon onnea uudesta kavioliitosta :-) Ei sitä tiedä vaikka Acasina yllättäisikin ja muutaman vuoden päästä sulla on se osaava kouluhevonen ;-)

    VastaaPoista
  3. Hieno juttu että sait päätöksen tehtyä, ja onnea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. thanks :) pitkän mietinnän ja acasinan mielipiteen (se samperin hörinä-tervehdys..) esittämisen jälkeen, alkoi pää selviämään ja tässä sitä ollaan.. :)

      Poista