Hyvää joulua!

Koko meidän tiimi toivottaa rauhallista joulua!

Meillä kaikki edelleen hyvin, Morillon on kehittynyt valtavasti ja on oppinut todella paljon uusia asioita. Nyt on kokeiltu vastalaukat ja vähitellen kokoamisastetta on korotettu ja muutenkin vaatimustasoa nostettu. Hienosti on mennyt. Vähitellen kyllä huomaa, että hevoselle ikää tulee enemmän, sillä viisivuotiaan ketkut ovat jo vähän alkaneet, mutta onneksi tähän saakka on kaikki saatu vielä pysymään hallinnassa. Morillonilla on siis välillä myös sitä omaa tahtoa ja se osaa välillä kysellä, että onko nyt aivan pakko. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, kunhan se myös tajuaa, että tosiaan aina on aivan pakko.

Joulukuun alun Morillon sai olla kaksi viikkoa kokonaan ilman satulaa, teimme paljon maastakäsin hommia ja annoimme sille aikaa miettiä oppimiaan asioita. Maastakäsin hypimme kavaletteja ja Kahden viikon kevyempi jakso teki kaikille hyvää ja kun satula taas laitettiin, oli Morillon jopa parempi, kuin ennen. Satula myös sovitettiin uudestaan ja sitä jouduttiinkin muuttamaan aika paljon, siitäkin tietysti huomasi, kuinka paljon Morillon onkaan muuttunut sitten elokuun.
Tammikuussa, kun Morillon kääntyy viisivuotiaaksi, olisi tarkoitus nostaa työmäärää ja tietysti myös vähän vaatimustasoakin. Tarkoitus olisi, että valmentajan silmien alla treenattaisiin kolme kertaa viikossa. Hyppääminenkin olisi tarkoitus ottaa mukaan viikko-ohjelmaan, tähän mennessä kun on vasta hypätty kerran. Itse käytän arkihommissa paljon puomeja, välillä ihan vain yksi puomi ja välillä muutama peräkkäin. Laukassa Morillon välillä vaihtaa laukan puomin päällä, mutta yleensä se ylittää kaiken ongelmitta.

Tarkoitus olisi taas ruveta raportoimaan hiukan useammin, niin saattaisin taas itsekin pysyä vähän paremmin kartalla siitä, mitä onkaan tehty! Mutta näissä fiiliksissä vielä toivotan kaikille rauhallista joulunaikaa! Itse olen tänä vuonna joulun täällä kotona Itävallassa, vähän erilainen joulu, mutta ainakin sain viettää sen noiden elukoideni kanssa :)

Hyppyjä ja peruspuurtamista

Edelleen Morillon on ollut hienosti ja edistysaskeleita tapahtuu oikeastaan aivan jokaisella ratsastuskerralla. Pari viikkoa sitten päätimme ottaa ensimmäiset hypyt, kun kerta pikkuherra oli ollut niin tasainen ja hyvä. Rakensimme pienen ristikon, jonka Klaus ratsasti ensin muutamaan otteeseen ravissa ja lopuksi kerran laukassa. Ja hienostihan se meni! Tarkoitus on vähitellen ja aina välillä ruveta ottamaan normaalin treenin jälkeen muutama hyppy, kunnolla treenaamaan ruvetaan vasta myöhemmin, eihän meillä ole mikään kiire.

Alla video ensimmäisestä hypystä ravissa:

Ja ensimmäinen hyppy laukassa:

Muuten perushommien lisäksi saimme taas harjoitella kengittämistä ja tällä kerralla se meni jo oikein hyvin! Kengittäjän apulainen oli kauhuissaan, kun näki, mikä hevonen oli vuorossa. Onneksi hän ja me kaikki muutkin yllätyimme positiivisesti. Pariin kertaan Morillon vähän yritti vastustella, kun takakavioita laitettiin, mutta onneksi se oli muuten todella rauhallinen, eikä vääntänyt vastaan, kuten ensimmäisellä kerralla. Tämä toka kerta kestikin alle puolet ensimmäisestä kerrasta, joten voin kyllä olla tyytyväinen. Viimekerrasta oppineena olin liikuttanut sen ennen kengitystä ja seuraavana päivänä se sai pitää ihan vain kävelypäivän. Klaus ratsasti kaksi päivää kengityksen jälkeen ja Morillon oli vähän normaalia villimpi, mutta muuten täysin ok.

Chillaaja

Tänään minun oli tarkoitus käydä ihan vain kävelyllä, mutta maneesi olikin sattumoisin vapaana, joten päästin Morillonin juoksemaan irtona, kun en ole vielä koskaan sitä kerennyt kokeilemaan. Olisin odottanut, että se olisi ilakoinut edes hiukan, mutta se vain vähän ravaili ja laukkaili ja ihmetteli, mitä siltä oikein haluan. Se seuraa minua, kuin koira ja lähtee ravaamaan, kun itse lähden juoksemaan ja juokseehan se jos komennan, mutta muuten se vain tulee viereeni katselemaan. Aika chilli kaveri.

Morillon saa nyt lisäksi kauraa, sillä maneesissa ratsastettaessa se on edelleen ravissa vähän laiskahko. Ei se ole laiska tai haluton, mutta välillä sitä saa pyytää vähän liian usein eteen. Se reagoi nopeasti eteenvieviin apuihin, mutta olen tottunut vähän menevämpiin hevosiin, niin se tuntuu itselleni vähän oudolta. Klaus sanoi vaan, etten vain ole tottunut noin kilttiin hevoseen, niin siksi tuo tasainen rauhallisuus tuntuu itselleni vähän oudommalta, kuin miltä se oikeasti tuntuu. En sitten tiedä, että antaako kaura hiukan enemmän energiaa, vai onko se tuolla määrällä enemmänkin placebo-vaikutus minulle, mutta toissapäivänä en joutunut ravissa pyytämään eteen montaakaan kertaa. Laukassa Morillon on aivan mieletön, vähän kokeilin laukkavoltteja ja sehän siis todellakin teki nekin aivan täydellisesti.. Laukassa tuo "laiskuus" ei tunnu ollenkaan, taitaa olla enemmänkin omaa laiskuuttani ja unohdan ravissa ratsastaa. Kentällä en huomaa tuota myöskään, tämä on ihan vain maneesissa (tai omassa päässäni) esiintyvä "ongelma".

Huomenna on taas Klausin valmennus ja torstaina myös, muuten tällä viikolla otetaan rauhallisesti, kun Team Morillon on vähän väsynyt. Inhoan tätä aikaa vuodesta, kun on vain loputtoman harmaata ja pimeää. Onneksi välillä aurinko pilkistää ja sitten onkin ihan älyttömän kaunista.

Hyvä hevonen, parempi mieli

Viime päivät ovat pitäneet sisällään niin ratsastusta, maastoilua, aurinkoista laiduntamista kuin juoksutustakin. Morillon on tyytyväinen, kun saa touhuta vähän kaikkea. Normaali viikkosuunnitelma on oikeastaan, että jokatoinen päivä ratsastetaan, harvemmin kaksi päivää putkeen, mutta sen jälkeen on varmasti täysi vapaapäivä. Välillä pidetään kaksi kokonaista vapaapäivää putkeen, varsinkin jos on kaunis ilma ja hevoset saavat olla pitkään isoilla laitumilla.

Laidunilmat alkavat tietysti olla ohi ja siirtyminen tarhoihin on valitettavasti jo aloitettu.. Vaikka olen talliimme muuten varsin tyytyväinen, harmittaa talven tarhailu jo valmiiksi.. Olisi mukavaa, jos Morillon saisi olla vaikka koko päivän tarhassa, mutta siihen ei valitettavasti ole mahdollisuutta. Eikä tilanne valitettavasti ole missään lähistön tallissa erilainen, joten eiköhän me vain jouduta selviämään talvesta pikkutarhoissa.. Morillon sentään on tarhassakin kaverin kanssa, mutta tilaa kahden nuoren hevosen temmeltämiselle ei kyllä todellakaan ole tarpeeksi. Edelleen odotan sitä päivää, kun tänne lähistölle tulisi talli, jossa olisi maneesi, kentät, maastot yms. isoilla karsinoilla ja hevosilla mahdollisuus ympärivuotiseen kunnon tarhailuun.. No, saapahan siitä aina haaveilla

Tänään Klaus taas ratsasti ja Marlies ratsasti vähän aikaa hänen jälkeensä. Morillon oli aivan älyttömän kiltisti, sen kilttiyttä jaksaa onneksi edelleen ihmetellä. Marlies jännittää edelleen aika paljon, mutta uskalsi tänään vihdoin jo laukata, Morillon se taas yllätti ja hoiti homman kotiin, kuin vanha tekijä. Ratsastuksen jälkeen oli mukavaa, kun Morillon, minä, Marlies ja Klaus olimme kaikki todella tyytyväisiä. Niin hyvänmielen hevonen tuo pikkumies!

Klaus on nyt välillä kokeillut pieniä pätkiä saada Morillonin rohkaistua vähän isompaan liikkeeseen ravissa ja hienosti pikkumies yrittää. Välillä se tuntuu menevän vähän sekaisin jalkojensa kanssa ja nostaa mielummin laukan, mutta yleensä se jo jaksaa liikkua oikein kivasti. Laukassa olemme myös ratsastaneet aika paljon ihan vain eteen, sillä Morillon ei oikein ole vielä tajunnut, että se voisi välillä myös vähän spurttailla, sen tempo on yleensä tasaisen rauhallinen, mikä ei tietysti ole huono asia. Viime viikolla maastossa samaten sain sen laukkaamaan oikein isoa laukkaa ja oli hauskaa huomata, kuinka se tajusi jossakin vaiheessa, että tämä vauhtihan on kivaa. Sitä saa kyllä vähän motivoida, kun se ei oikein tajua, että todella saisi myös vähän juosta.

Tänään katseltiin Klausin kanssa Morillonia ja mielestämme se on vähän kasvanut, se on tällä hetkellä vähän takakorkea. Minähän toivoinkin, että se kasvaisi vielä muutaman sentin, mutta täytyy olla varovainen ja vähän vahtia sen kasvuspurtteja, jotta se ei kipeydy mistään kohdasta. Lihasta se on ainakin saanut todella kivasti, vaikka sitä vielä saakin tulla roimasti ihan joka paikkaan. Siitä saa tulla kunnon bodybuilder :)

Muutama kuva tältä päivältä Klausin kanssa.

Time flies when you're having fun

Aika selvästi kuluu nopeasti, kun on kivaa! Morillon on edelleen aivan mahtava, en yksinkertaisesti keksi mitään valitettavaa. En usko, että olisin voinut löytää sopivampaa hevosta, ainakaan parempaa nelivuotiasta en olisi löytänyt, vaikka olisin etsinyt vuosia. Morillon on aivan älyttömän kiva hevonen. Ei ole kauheasti kerrottavaa, kun joka ratsastuskerta menee hienosti ja edistystä tapahtuu aivan kaikilla tavoilla.

Aika kiva, kun ei tarvitse taistella tai keskustella yhtään mistään, hevonen yrittää aina parhaansa. Kyse on kuitenkin nuoresta hevosesta, joten onhan meillä tietysti asioita, joihin täytyy keskittyä enemmän, ei Morillonkaan täydellinen ole, vaikka usein siltä tuntuukin. Sen kanssa saa varoa, ettei se valu liian syvälle, itse huomaan selvästi, että heti, kun kippaan satulassa etunojaan, kippaa Morillon aivan samalla tavalla eteen. Ainahan minun täytyy keskittyä siihen, että pysyn suorassa, mutta nyt entistäkin tarkemmin. Meidän satula taitaa lähteä sittenkin vielä vaihtoon, sillä siinä Klaus ja minä kipataan molemmat vähän liian helposti eteen. Morillon on vaan sen verran lyhytselkäinen, että pidempi satula olisi sille jo vähän liian pitkä. Siksi minun täytyy opetella istumaan suorassa tai yksinkertaisesti pienentää itseäni...

Klaus ratsastaa edelleen 1-2 kertaa viikossa, vähän sen mukaan, miten olemme kerenneet. Minulla on onneksi nyt hirveät työstressit ohi ja kykenen taas ajattelemaan muutakin, kuin töitä.. Nyt tallille menee iloisena ja tosiaan jaksaa vähän tehdä ylimääräistäkin.. Vaikka aikani on ollut viime viikkoon saakka todella rajallista, olen valmentautunut Klausilla ja olen edelleen todella tyytyväinen. Yritän päästä valmennuskammostani eroon ja siinä Klaus on oikein hyvä apu. Tyytyväisyys on onneksi molemminpuolista, sillä Klaus ratsastaa aina hymy huulillaan ja kehuu Morillonin työmotivaatiota ja sitä, kuinka se tosiaan aina yrittää tosissaan. Kiva, kun valmentaja pääsee myös nauttimaan asiakkaansa hevosen ratsastamisesta, hänelle harvinaista herkkua, kun hänelle yleensä tuodaan aika epätoivoiset tapaukset. Meidän Morillon ei tosiaan ole epätoivoinen tapaus :)

Viime viikot olemme siis ahkeroineet enemmän ja vähemmän, pari viikkoa sitten halusin antaa Morlille vähän rennomman viikon, jonka jälkeen se jaksoi vielä entistäkin paremmin. Motivaatiota ylläpidämme tekemällä vähän kaikkea, Morillon saa maastoilla, juosta liinassa ja irtona tai lenkkeillä meidän teiniporukassa (1v kääpiöpinseri ja 1,5v staffimix) maastakäsin. Morillon tarhailee kaverin kanssa, joten se saa vapaapäivinäänkin touhuta tarpeeksi.

Tässä alla nyt kunnon kuvapläjäys aika pitkältä ajalta!

3.9.

3.9.

8.9.

9.10.

Hymy huulilla :)

Heipsan!
Viime viikko meni todella hyvin ja niin meni kyllä tämäkin! Olemme edelleen hoitaneet Klausin kanssa ratsastukset ja olemme kyllä ihan älyttömän tyytyväisiä. Morillon edistyy todella kovalla vauhdilla, viime viikolla Klaus kokeili huvikseen, miten sivulle vievä pohje toimii ja se toimi niin hyvin, että Morillon näytti meille ihan mielettömän hienot väistöt ravissa ja jopa laukassa! Eipä noita vielä todellakaan treenaamaan ruveta, mutta kyllä meitä nauratti, miten hienosti se reagoi! Ylipäätänsä Morillon oppii ihan järjettömän nopeasti, esimerkiksi peruutuskin luonnistuu jo kuin vanhalta tekijältä.

Maanantaina ratsastin itse ja olin taas aika sanaton. Tuo hevonen on kyllä aivan mieletön. Ratsastin kyllä aika kevyesti, kun tiesin, että Klaus oli tulossa tiistaina, mutta Morillonille on kyllä aivan se ja sama, että meneekö sillä kevyesti vai täysiä, kun se jokatapauksessa tekee töitä mielellään.

Tällä viikolla tiistaina Klaus ratsasti kentällä ja sai vähän komentaa Morillonia. Se ei tuijottele tai pelkää mitään, mutta sen keskittymiskyky on kyllä ulkona vähän koetuksella. Klaus sai vähän aikaa todella keskittyä siihen, että Morillon todella meni sinne suuntaan, minne hän halusi, mutta onneksi vähän ajan päästä homma rupesi toimimaan hienosti. Itselleni on todella tärkeää, että Morillon toimii ihan missä tahansa, joten kyllä me sinne pihalle menemme, vaikka siellä selvästi vaikeampaa onkin.

Keskiviikkona Morillon sai vapaapäivän ja torstaina Klaus ratsasti. Morillon oli niin kiltisti, että Klauskin hymy naamallaan sanoi, kuinka mukavaa on välillä ratsastaa myös noin yhteistyöhaluista hevosta. Hymy naamalla sitä ratsastusta tosiaan sai taas ihastella.

Perjantaina hymy nousi taas naamalleni, kun päätin lähteä Morillonin kanssa maastoon. Olemmehan me maastakäsin käyty jo vähän kauempanakin, mutta selästä en ole tallin tietä pidemmällä vielä kerennyt käymään. Olin varustautunut turvaliivillä ja kuvittelin, etten kyllä ainakaan laukata vielä uskalla, mutta Morillon se vain taas yllätti. Käynti, ravi ja laukka toimivat täysin ongelmitta. Laukatessa se oli täysin kontrolloitavissa, vaikka edessä oli hyväpohjainen hiekkatie, missä todella hevonen olisi voinut innostua. Morillon oli kyllä innoissaan, mutta silti aivan täysin kontrollissa. Fiilis oli kyllä aika huikea! Teimme jopa aika pitkän reissun ihan yksikseen, eikä Morillon säpsähtänyt, kuin yhden ainoan kerran omalle kotitielle ilmestynyttä vaalimainosta. Ohitsemme ajoi vaikka mitä traktoria heinäpaalien kanssa, mutta Morillon se vain jatkoi eteenpäin, vähän sentään korvat höröllä, mutta muuten niin lungisti, kuin vain mahdollista.

Kuten Acasinankin kanssa, tulee maastoilu olemaan varmasti osa viikko-ohjelmaa, sillä siinä saan niin minä, kuin hevonenkin vähän tyhjentää päätään. Tekee varmasti hyvää molemmille.

Alla video laukasta!

Eilen juoksutimme Morillonin Marliesin kanssa, otimme muutaman maapuomin ja pikkuheppa se vain meni niistäkin oikein hienosti yli. Aikamoisen mukava toveri :)

Maanantai

Elämäni on tällä hetkellä melkoista logistista sumplimista, sillä työmatkani on yhteensä 100km päivässä. Tallille sentään ajan kotoa vain 10 minuuttia, mutta nyt varsinkin, kun Klaus ratsastaa usein, tulee kyllä varmasti vähän sumplittua, että mitenhän ihmeessä kerkeän itseni saamaan tallille juuri siihen aikaan, kun Klaus ratsastaa. Haluan tietysti myös olla paikalla, kun hän ratsastaa, eikä hän muutenkaan laita hevosta kuntoon, joten pakkohan se on olla. Eilen oli onneksi pyhäpäivä, joten kerkesin ongelmitta laittamaan hevosen kuntoon ja katsomaan, kun Klaus ratsasti.

Morillon meni todella hyvin, ohjaus on vielä vähän kyseenalaista, vasen puoli on hankalampi. Ravi toimii todella kivasti, Klaus istahti jopa pieniksi pätkiksi harjoitusraviin ja Morillon meni, kuin vanha tekijä. Laukannostot menivät eilen myös hyvin, vaikka tietysti vaativat vielä paljon viilausta. Laukassa Klaus vaan sai varoa, ettei Morillon mennyt liian läheltä seinää, se selvästi kyllä tietää, missä sen kylki loppuu, mutta ei oikein tajua, etteivät satula ja Klausin jalka lopu ihan samassa kohdassa.. Onneksi muutaman kierroksen jälkeen sekin jo vähän helpotti, mutta varuillaan saa kyllä taatusti olla jatkossakin.

Klaus on onneksi todella pitkäpinnainen ja rauhallinen, luotan hänen ratsastukseensa kyllä todella. Kiva, kun löytyi heti sopiva valmentaja ja vielä sellainen, jonka tunnen jo niin pitkältä ajalta. Hän oli silloin paikalla, kun ratsastin ihan ensimmäisen valmennukseni Itävallassa. En tule ikinä unohtamaan sitä, sillä olin aivan pihalla. Osasin kyllä silloinkin täydellisesti saksaa, mutta saksankielinen hevossanasto oli kyllä aivan hakusessa. Tiesin vain, että Sattel on satula, mutta muuten minulla ei todellakaan ollut aavistustakaan yhtään mistään. Valmennuksessa sain päätellä aikalailla jokaisen neuvon, eikä todellakaan kaikki mennyt ihan niin, kuin piti.

Hauskin oli kyllä, kun valmentaja pyysi ratsastamaan kolmikaarisen kiemura-uran. Eli saksaksi Schlangenlinien. Pystyin kyllä päättelemään, mistä saattaisi olla kyse, mutta päätin silti vielä kysyä, jotta varmasti ratsastaisin oikein. No, valmentaja kysyi, että enkö voi suomalaisesta sanasta ollenkaan päätellä. Hän vielä kysyi, että mikä on Schlangenlinie suomeksi ja minähän sen tosiaan sitten sanoin: kolmikaarinen kiemuraura. Maustettuna minun ärräviallani sana kuulosti vielä hirveämmältä ja sain kyllä jokaikisen katsojan nauramaan. Valmentajan ilme oli kyllä unohtumaton ja siitä lähtien hän selitti kaikki tiet erikseen. Nykyään tuollaisia ongelmia ei onneksi enää ole ja Klauskin muisteli, kuinka täydellistä kirjakieltä aluksi puhuinkaan. Nykyään saksani on kaikkea muuta kuin saksaa, puhun aivan täyttä yläitävallan murretta.. Ja onneksi opin sen hevossanatonkin saksaksi.

Toivottavasti yhteistyö Klausin kanssa tulee olemaan pitkä-aikaista ja toimivaa. Estepuolelle tarvitsemme myöhemmin tietysti myös valmentajan, haluaisimme Oliverin auttamaan, sillä hän on ehdottomasti paras nuorten hevosten kanssa. Minusta vain vähän tuntuu, että välimatka tulee olemaan hänelle vähän liian pitkä, enkä tiedä suostuukohan hän ylipäätänsä meidän luokse tulemaan, kun olemme aikamoinen kaksikko Marliesin kanssa :D Tällä kertaa olisi edes hyvä hevonen kyseessä, eikä minun tarvitsisi kuunnella, kuinka minun pitää hankkia parempi hevonen ja kuinka vain heitän taitoni hukkaan, kuten silloin Dessien kanssa.

No, sen näkee sitten, jos ylipäätänsä koskaan päästään hyppäämään. Pieniä esteitä Morillon onkin jo hypännyt, joten kylläpä kai sen kanssa joskus päästään esteitäkin treenaamaan.

Tänään Klaus ratsastaa uudestaan ja minun täytyy huristella vauhdilla töistä, jotta kerkeän hakemaan koiran ensin kotoa ja laittamaan hevosen kuntoon.

Alla vielä yksi kuvakaappaus videolta eiliseltä. Nappasin muutaman videon, mutta en kerennyt niitä vielä laittamaan koneelle. Ehkä tänään saan vielä muutaman videon otettua, niin voin sitten laittaa muutaman tännekin.

Kuutamolla

Tällä viikolla en ole itse ratsastanut kertaakaan, Marlies ratsasti viime sunnuntaina minun silmieni alla ja lisäksi maanantaina Klausin valmennuksessa. Tiistaina Morillon sai ensimmäistä kertaa kengät jalkaan ja stressasi kengitystä valtavasti, koko touhuun meni melkein kaksi tuntia, mutta lopulta kengät oli jalassa.. Morillon ei oikein osaa vielä nostaa takajalkojaan edes kavioita putsatessa, joten kengitys oli sille melkoisen hankalaa. Etujalat nousevat onneksi ja melkein pysyvätkin ylhäällä, mutta takasten kanssa saamme kyllä vielä harjoitella todella paljon. Mutta nyt on ainakin kengät jalassa..

Perinteiset X-merkit vauvahevosen ensimmäisen kengityksen kunniaksi

Kengityksen jälkeen sanoin Marliesille, että uskoisin, että olisi parempi, jos jätetään ratsastus seuraavalle päivälle. Hän kuitenkin päätti, että haluaa silti kokeilla, sillä harvoin meillä käyvä valmentaja oli tulossa käymään. No, kuten kuvittelinkin, Morillon oli ratsastuksesta hiukan eri mieltä ja heitti Marliesin saman tien alas.. Tilanne oli nopeasti ohi, Marlies satutti itsensä niin, ettei voinut enää nousta selkään. Mutta voitteko kuvitella, ettei valmentajakaan noussut nelivuotiaan selkään, joka juuri tiputti luultavasti ensimmäisen kerran ratsastajansa?! Itse en ollut paikalla, mutta eiköhän sen täytyisi olla jokaiselle (varsinkin ammattilaiselle!) selvä, että tuollaisessa tilanteessa todella noustaan saman tien takaisin selkään! Olin aivan raivona, mutta mitäs minä sille asialle toimistosta käsin olisin pystynyt tekemään.

Marlies & Morillon maanantaina

Marlies joutui pariksi päiväksi sairaalaan vahdittavaksi ja keskiviikkona Klaus ratsasti, joka tuntui parhaimmalta idealta. Sovimme myös Marliesin kanssa, että nyt varsinkin aluksi valmentaudumme pelkästään Klausin kanssa, eikä todellakaan tuon superammattilaisen kanssa..

Klausin tunnen aivan Itävalta-aikani alusta saakka, häneen luotan nuoren hevosen kanssa ja hän varmasti jaksaa taistella minun ja Marliesin kanssa. Olemme ehkä vähän erikoinen yhdistelmä pitämään hevosta yhdessä, mutta eiköhän me saada homma toimimaan, kun on hyvä valmentaja vahtimassa meidän touhuja. Marlies päätti, ettei hän nyt aluksi sittenkään halua ratsastaa, sillä hän pelästyi tippumista todella paljon ja päätimme, että Klaus ratsastaa nyt seuraavat pari viikkoa pari kertaa viikossa ja minä samaten.

Keskiviikkona Morillon oli Klausin kanssa hienosti, selkäännousussa se kuitenkin vähän lähti, joten oli varmasti hyvä idea pistää ammattilainen selkään. Torstaina kävimme pitkällä kävelyllä maastakäsin, perjantaina Morillon harjoitteli jalkojen nostamista ja peruskäyttäytymistä maastakäsin. Eilen se sai vapaan tarhailupäivän, koska oli kuitenkin koko viikon ahkeroinut.

En kyllä voi valittaa meidän maisemista..

Tänään juoksutimme Morillonin ja se meni taas kerran todella hienosti. Olen tähän mennessä kokeillut ohjasajaen, sivuohjilla ja pelkät suitset päässä juoksuttamista. Tänään sitten kokeilin naruriimulla ja sekin toimi ihan yhtä vaivattomasti, kuin muutkin tavat tähän mennessä. Laukka tulee vaatimaan paljon hommia, mutta kunhan Morillonin tasapaino paranee, tulee laukkakin olemaan sille luonnollisempaa.

Huomenna Klaus ratsastaa, yritän saada napattua kuvia tai ainakin vähintään vähän videonpätkää!

Otin tänään vielä muutamat kuutamokuvat Marliesista ja hevosesta, kun oli niin kaunis ilma.

Tervetuloa perheeseen, Morillon

Koska muutokset kuuluvat elämään, on minun elämässäni tapahtunut viimeisen parin kuukauden aikana taas melkoisia muutoksia. Aloitin täysipäiväisessä työssä, hankin koiran ja..... hevosen.

Acasinan kanssa kaikki toimi hyvin, rupesin ratsastamaan ja pystyin ratsastamaan jo todella hyvin, mutta motivaationi rupesi tökkimään. Se sama motivaatiokolo, joka sen hevosen kanssa oli koettu jo aikaisemminkin. Uskoin sitä fiilistä ja vähensin Acasinan luona käymistä, kunnes lopetin oikeastaan kokonaan, koska en vain nähnyt oikein mitään järkeä, kun se hevonen ei vain yksinkertaisesti tule koskaan pääsemään sinne minne tahdon. Harmittaa kyllä, kun sen kanssa tuli tehtyä niin paljon töitä ja se rupesi taas toimimaan ja antoi hyviä ratsastusfiiliksiä, mutta niin se vain on, se ei ole SE hevonen minulle, vaikka kuinka asiaa yrittäisin vääntää. Joten, ajatukset rupesivat liikkumaan taas toiseen suuntaan.

Olen yhden hyvän ystäväni kanssa puhunut siitä kolosta, minkä hevosettomuus minulle aiheuttaa. Se fiilis, kun SE hevonen puuttuu. Se hevonen, jonka kanssa haluaa tehdä töitä ja jonka kanssa voi nähdä tulevaisuudessa edistyvänsä ja kasvavansa yhteen. Olen kokenut sen fiiliksen onneksi jo parin hevosen kanssa, mutta valitettavasti niiden kanssa yhteistyö on loppunut syystä tai toisesta. Olen kauan sanonut, etten halua investoida hevoseen, koska minun tuurillani onni kuitenkin loppuisi taas lyhyeen. Tuo ajatus on kuitenkin kalvanut minua, sillä jos elämässä ei ota riskejä, ei elämässä saa mitään hyvääkään. Ystäväni oli kanssani samaa mieltä, että riskejä täytyy ottaa, olkoon ne sitten taloudellisiakin. Hevoseen investoiminen on tietysti todellista riskipeliä. Aika spontaanin keskustelun jälkeen päätimme ystäväni kanssa lähteä kokeilemaan hevosia, jotta saisin taas sen sisällön elämääni, minkä siihen tahdon saada; työn hevosen kanssa.

Päätimme lähteä Saksaan hevosenkokeilureissulle ja vähän kuin vahingossa, ostimme ihan ensimmäisen hevosen, jonka koeratsastimme. Muut eivät sykäyttäneet, tuo sen teki pelkällä kuvalla. Se oli ainut hevonen, josta ei oltu nähty edes videota ennen, kuin sitä mentiin katsomaan, mutta joku siinä kuvassa minut sai ihastumaan siihen hevoseen.

Löimme kättä päälle hevosesta, joka oli jotakin aivan muuta, kuin mitä sen piti olla. Olimme puhuneet etsivämme kuusivuotiasta. Olimme puhuneet, että kyllä sillä pitäisi olla jo vähintään perusasiat hallussa. Kokoa pitäisi olla vähintään 170cm. Väriltään tumma. No, eipä sitten ihan tuollainen tullutkaan, vaan 4v 164 senttinen rautias, jota on ratsastettu vasta kolme kuukautta. Heti ensimmäisestä hetkestä lähtien sanoin, että tuo se on, ennen kuin olin edes nähnyt ketään siellä selässä. Ystäväni ei ollut aluksi ollenkaan samaa mieltä kanssani, sinne tallille hän oli lähtenyt kokeilemaan aivan toisia hevosia ja tuo oli vähän kuin "ylimääräinen", liian kallis, liian nuori, liian pieni. Mutta myös liian ihana.

Meille siis muutti liian kallis, liian nuori ja liian pieni ja ihan väärän värinenkin hevonen. Mutta se vain yksinkertaisesti säväytti. Sen luonne oli se, mikä sen meille toi. Ja sehän se on tärkein, siitä ei voi kanssani enää keskustella. Budjetinylitys tietysti tarkoittaa myös sitä, että hevonen on laadukkaampi, kuin mitä sen oli tarkoitus olla, maksoimme nyt neljävuotiaasta yli sen, mitä meidän oli tarkoitus investoida kuusivuotiaaseen. Eli jos kaikki menee hyvin, hevosen puolesta potentiaali ei tule ainakaan loppumaan kesken.

Nimetön pikkuruuna saapui viime viikolla ja sai meiltä nimeksi Morillon, kuten itävaltalainen viini. Isänpuolen suvusta löytyy kovia nimiä kuten Royal Diamond (i. Rubinstein), trakehnerverta Monteverdin kautta ja tietysti oma ikuinen suosikkini Donnerhall. Emän puolelta Landadel, Rohdiamant, Akzent.. Eli saksalaisia laatulinjoja.

Viime viikon torstaina saimme satulan ja sen jälkeen olen tunnustellut Morillonin kanssa, että miltä yhteistyö tuntuisi. Torstaina kokeilin valmentajan silmien alla ja sen jälkeen olen muutamaan otteeseen ratsastellut itsenäisesti. Toissapäivänä menimme maneesissa ja Morillon oli hienosti. Eilen menimme ensimmäistä kertaa kentällä ja siellä vauveliini vähän katseli, mutta oli kyllä todella kiltisti. Maastossakin olemme kerenneet käymään ja olen tehnyt koiran ja hevosen kanssa pitkiä kävelylenkkejä, täysin ongelmitta.

Morillon on älyttömän mukava ja selväpäinen. Se antaa jo nyt ihan mielettömiä ratsastusfiiliksiä, vaikka se ei osakkaan vielä paljoa. Siihen nähden, miten vähän aikaa sitä on vasta ratsastettu, se on kyllä jo melkoisen taitava. Koeratsastuksessa se ei reagoinut pohkeeseen oikeastaan ollenkaan, mutta jo nyt muutaman ratsastuskerran jälkeen pikkupoika on jo oppinut, mitä pohjeapu tarkoittaa.

Kaukaiset suunnitelmat Morilloninille ovat, että siitä tulisi monipuolinen kilpahevonen. Minä haluan tietysti panostaa koulupuoleen, mutta haave olisi päästä myös kenttäpuolelle kokeilemaan. Eihän sitä ikinä voi tietää, mitä nelivuotiaasta tuleekaan, mutta rakenteensa ja luonteensa puolesta Morillon antaa ainakin hyvän pohjan ruveta tekemään töitä.

Perhepotretti: Morillon, Nelli & Cooper

Kasvattajalta saadut kuvat:

 

Tilannekatsaus

Viime kuukausi on ollut täynnä huippufiiliksiä, mutta valitettavasti myös niitä epätoivoisia hetkiä, kun olen kysynyt itseltäni, että voiko tämä oikeasti olla välillä näin vaikeaa.

Pari viikkoa sitten Acasina oli jo niin hyvä, että uskaltauduimme selkään. Liinassa käyntiä kävellen ja niin se toimikin, enempi olisi vielä ollut liikaa. Kerkesimme kaksi kertaa kokeilemaan, kunnes seuraava yllätys taas odotti meitä.

Viime viikon tiistaina olin illalla töissä, kun Kati laittoi viestiä, että Acasina on tuotu tarhasta kolmijalkaisena. Siis täysin kolmijalkaisena, se ei pystynyt edes seistessä laittamaan painoa oikealle takajalalle. Acasina oli taistellut laumansa pomotamman kanssa oikein kunnolla.
No, pelko pahimmasta iski saman tien ja hevonen lähti järkyttävän syvä haava reidessään kohti klinikkaa. Jalasta oli yöllä otettu röntgen ja kuvassa näkyi, kuinka Acasinan reisiluusta oli lohjennut palasia. Lääkäri pelotteli kaikella lopettamisen ja leikkauksen väliltä.

Ensimmäisen yön jälkeen tilanne oli kuitenkin muuttunut, sillä Acasina ei enää ontunut ollenkaan ja seisoi jalallaan, kuin mitään ei olisi koskaan käynytkään. Juttelin eläinlääkärin kanssa ja hän oli siinä vaiheessa jo sitä mieltä, että todennäköisyys siitä, että luunpalaset täytyy poistaa leikaten, on aika pieni, hän uskoi jopa, että ainakin osa niistä tulee vielä itsestään haavan kautta ulos. Hän puhui ainakin kuuden viikon kävelystä.

Seuraavana päivänä klinikan toinen eläinlääkäri oli kuitenkin vieläkin positiivisempi ja sanoi, että hän ei todellakaan lähtisi leikkaamaan ja sanoi, että parin viikon päästä Acasina saa jo liikkua normaalisti.

Perjantaina Acasina pääsi kotiin klinikalta ja sai kävellä vaivaiset 15 min päivässä, kunnes maanantaina eläinlääkärit kävivät tsekkaamassa jalan ja olivat sitä mieltä, että varovaisesti saa ruveta liikuttamaan jo melko normaalisti. Ensi viikolle on vielä sovittu uusi röntgen, jossa katsotaan, mihin suuntaan luunpalaset ovat lähteneet liikkumaan. Tänään haavaa putsatessa yksi pala jo tulikin ulos haavan kautta, joten nyt voi jo olla aika hyvillä mielin.

Tänään yritin sitten varovaisesti aloittaa juoksuttamisen.. Acasina oli aika kamala. Ymmärtäähän sen, että sillä on aivan liikaa energiaa, mutta tänään tuntui, kuin se olisi unohtanut kaiken, mitä se on koskaan osannut. Se testasti minua oikein kunnolla, enkä viitsinyt sitä kauheasti komentaa, kun pelkäsin, että se rupeaa riehumaan.. Aika epämiellyttävä tilanne, kun se todella olisi tarvinnut ojennusta..

Saimme sille sairastarhan, joten se ei pääse itsekseen riehumaan. Haava on kyllä aika hyvin kiinni, mutta tikit aukeavat tuossa kohdassa suhteellisen helposti, jos Acasina onnistuisi potkaisemaan väärin. Tilanne nyt on mikä on.. Täytyy nyt vain yrittää saada haava sellaiseen kuntoon, että voi antaa tuon idiootin juosta sydämensä kyllyydestä ja saataisiin taas treeni sujumaan..

Tässä kolmen kuukauden sisällä Acasinalla on siis ollut kerran takanen turvoksissa seinien potkimisesta (jota ei onneksi uudessa tallissa enää harrasta), parin viikon yskä ja nyt sitten tämä klinikkakäynti. Sen eläinlääkärikuluihin on uponnut reilusti yli sen ostoarvo. No, eihän se paljoa maksanut, mutta silti kyllä vähän pistää miettimään, että onkohan tässä touhussa järjen hiventäkään.

Nyt jatketaan sillä motivaatiolla, että joskus tuon hevosen tuurin täytyy kääntyä parempaan suuntaan. Jos kaikki tämä vielä saadaan takaisin hyvän tuurin kautta, niin eiköhän tuosta hevosesta vielä ratsu saada.

Tällä viikolla minulle avautui uusi mahdollisuus päästä välillä ratsastamaan.. Jotta itsekin vähän voisin Acasinan ratsastusta ajatellen treenata, rupesin treenaamaan vanhempaa estehevosruunaa, joka esteuran jälkeen olisi tarkoitus saada vielä muutamiin pieniin koulukisoihin. Kyseessä on Philco, 176 senttinen hannoverilainen herrasmies. Aika sympaattinen tapaus ja olen nyt kolme kertaa sitä ratsastanut. Ensimmäiset kaksi kertaa meni ihan vain kokeillen, mutta tänään pistin sen jo kunnolla hommiin. Pakko kyllä myöntää, että oli todella hyvä fiilis päästä oikeasti kunnolla ratsastamaan. Ratsastin kyllä koko talven ajan aika paljon, mutta on aivan eri asia ratsastaa keskeneräistä, vaikeaa, nuorta hevosta, kuin kokenutta, kilttiä hevosta, jonka kanssa oikeasti voi tehdä muutakin, kuin ratsastaa suoraan..

Philco motivoi minua tekemään enemmän hommia Acasinan kanssa, sillä nyt taas todella muistin, mihin sitä haluaa vielä Acasinankin kanssa päästä. En edelleenkään tee minkäänlaisia suurempia suunnitelmia Acasinan varalle, mutta nyt kaikkien vastoinkäymisten jälkeen uskon, että paremmat ajat ovat vielä edessä ja että kaikki tämä kärsimys ja taistelu vielä joskus palkitaan.

Kevät

Hiljaista on ollut, sillä Acasina rupesi uudella tallilla heti yskimään. Yskän takia ei nyt sitten olla tehty oikeastaan yhtään mitään, viime viikolla juoksutin kahtena päivänä, mutta lopetin aika nopeasti, sillä köhiminen ei todellakaan liikunnalla parantunut. Viime keskiviikkona eläinlääkäri pisti Acasinan antibioottikuurille, sillä pelkkä limaa irroittava lääke ei muuttanut tilannetta millään tavalla. Vaihdoimme kuivikkeen oljesta puruihin, sillä eläinlääkäri epäili, ettei Acasina välttämättä kestä olkea kuivikkeena. En sitten tiedä auttoiko antibiootti vai kuivikkeiden vaihtaminen, mutta heti seuraavana päivänä yskä oli jo lähes poissa.

Tänään päätin juoksuttaa, kun muutama päivä oli jo yskätöntä ja eläinlääkäri sanoi, että kevyt liikunta on vain hyväksi. Aluksi Acasina vähän yritti kusettaa, mutta komentamisen jälkeen se oli oikein hieno. Kerran se vähän yskähti, joten tilanne oli kyllä aivan eri, kuin vielä viikko sitten.

Viime viikolla kokeilin jo pienet hetket juoksuttaa satula selässä. Acasina ei reagoinut siihen millään tavalla, joten ajattelin nyt pari kertaa viikossa laittaa satulan selkään. Vielä selkään ei ole mitään asiaa, mutta katsellaan sitä sitten, kun olemme taas päässeet kunnolla treenaamaan. Nyt tarkoitus on saada lihasta kasvamaan hyvällä juoksuttamisella. Joka päivä tekisi aina mieli edes hetkeksi kokeilla hypätä selkään, mutta en todellakaan halua hätiköidä. En tiedä, tuleeko Acasinasta enää koskaan ratsua, joten missäpä muutama viikko odottelua tuntuu.. Eipä oikein missään, kun koko tulevaisuus on niin auki.

Acasina on nyt uudessa tallissa lihonnut jo todella hyvin, se saa heinää oikeastaan niin paljon, kuin jaksaa syödä. Ja syödähän se jaksaakin.. En ole koskaan tuntenut hevosta, jolla olisi noin hyvä ruokahalu. Nyt siihen tosiaan vihdoin myös tarttuu jotakin siitä ruuasta, kasvuaikana se kun olisi voinut syödä loputtomasti, eikä se lihonnut grammaakaan.

Tarhailut Acasina on tähän mennessä hoitanut vielä yksin isossa tarhassa, mutta varmaankin ensi viikon aikana se saattaisi päästä laumaan. Se on tällä hetkellä sen lauman vieressä, jonne sen olisi tarkoitus päästä, joten ihan ventovieraita ne eivät ole. Toukokuussa alkaa sitten laidunkausi jos ei jopa jo aikaisemmin, sillä ilmat ovat olleet ihan älyttömän lämpimiä ja heinä kasvaa melkein silmissä.

Ensi viikon aikana toivottavasti voisimme taas nostaa vaatimustasoa ja pistää Acasina aina vähän enemmän hommiin. Onneksi se tekee töitä niin mielellään, ettei maastakäsittely ole tylsää, vaikka sitä paljon tehdäänkin.

Haavereita ja haaveilua

Viikot kuluvat niin nopeasti, etten oikein meinaa pysyä perässä. Helmikuun puolessa välissä lensin Suomeen kahdeksi viikoksi ja samalla Acasina sai olla rauhassa tarhalomalla miettimässä aikaisempien kahden viikon hommia. Ennen lomaani Acasina oli todella ahkera ja todella hyvä, ihan jokaisena päivänä. Se siis todellakin ansaitsi lomailunsa. Kun tulin takaisin lomalta, odotti tarhassa hevonen turvonneen takajalan kanssa. Sain hetkellisen shokin ja paniikin ja päässäni vilisi painajaismaisia ajatuksia semmoista vauhtia, että meinasi taju lähteä. Alkupaniikin jälkeen onneksi näin, ettei Acasina ontunut. Maailma ei siis ainakaan ihan vielä näin nopeasti lyönyt nyrkillä naamaan, vaan tällä kertaa tyytyi muutamaan huitaisuun.

Jalka oli hiukan lämmin ja turvonnut vuohisesta, joten osasin jo päätellä, mistä se johtui. Karsinanaapurin omistaja vahvistikin epäilyni siitä, että Acasina on potkinut seiniä vähän liiankin innolla.. Sama vanha Acasina siis, joka puolustaa heiniään. Samantien laitoimme sen heinät toiselle seinälle heinäverkkoihin ja se auttoi potkimiseen heti, sillä naapuri oli tarpeeksi kaukana.

Seuraavana päivänä turvotus oli jo laskenut melkein kokonaan, mutta jalkaa kylmätessäni huomasin siinä samaisessa jalassa hiukan turvonneen haavan kintereessä, joten mielenrauhani takia tuli silti soitettua eläinlääkäri paikalle. Saimme Flunixin-kuurin vuohista varten ja haavan takia syötimme Baytriliä. Lääkäri sanoi onneksi heti, että turhaan olen huolissani, hän on varma, että turvotus on seuraavana päivänä poissa. Niin se onneksi olikin, mutta syötimme neljän päivän kuurit tietysti kiltisti loppuun.

Kyllä taas tuli muistutus siitä, mitä elämä hevosen kanssa voikaan olla. Onneksi oli vain pienistä haavereista kyse ja saatiin homma haltuun nopeasti ja kivuttomasti. Eläinlääkärin suosituksesta aloitin Acasinan liikutuksen saman tien ja aloitimme tasan siitä, mihin olimme ennen lomaa lopettaneet. Acasina liikkui liinan päässä tyytyväisenä ja iloisena.

Olen nyt juoksuttanut lähes joka päivä, aina vähän muutellen tehtäviä, joita olen Acasinalta pyytänyt. Pieniä pätkiä pienemmällä voltilla pyytäen jalkoja enemmän alle ja siitä taas isommalle ympyrälle isommassa ravissa. Acasina kuuntelee minua liinan päässä jo melkein, kuin ennen. Välillä se vähän vielä kokeilee, että olenko varmasti tosissani, mutta keskittyy taas hommiinsa nopeasti, kun muistutan missä sitä mentiinkään.

Maanantaina laitoin ympyrälle kaksi puomia, jotta Acasina keskittyisi jalkoihinsa hiukan paremmin. Saimme hiukan keskustella vauhdista ja muutaman kerran sain kyllä hiukan enemmänkin komentaa. Huomasi selvästi, että kaksi puomia oli liian vaativa harjoitus, mutta loppujenlopuksi Acasina ravasi rennosti molemmista yli. Lopuksi otin toisen puomin pois, jotta Acasina meni vielä muutaman kierroksen täysin rauhallisesti ja pystyimme lopettamaan hyvään fiilikseen.

Eilen laitoin Acasinalle juoksutuksen ajaksi goguen, jonka avulla sain sen venyttämään kauniisti eteen ja alas. Otin sen lyhyiksi pätkiksi pienelle ympyrälle ja se näytti hienoa ravia astuen kunnolla alle ja venyttäen selkäänsä. Minulle tuli melkein kyyneleet silmiin, kun katsoin sen menoa. Se keskittyi niin hienosti ja nosteli jalkojaan niin kauniisti. Se entinen Acasina näyttäytyy jo nyt ja se tuntuu kyllä upealta.

Huomenna muutamme toiselle tallille, jossa tarhat ovat paremmassa kunnossa ja maneesin pohja on joustavampi. Siellä pääsemme jatkamaan hommia laadukkaammissa puitteissa. Eilen ja tänään olin Acasinaan ja sen edistymiseen niin tyytyväinen, että harkitsen aloittavani ensi viikolla satulaan totuttamisen. Tietysti hitaasti ja varovaisesti, jotta kaikki tulisi toimimaan mahdollisimman hyvin.

Oloni on kyllä edelleen aika kummallinen, sillä en olisi koskaan, missään tilanteessa voinut kuvitella, että rupeaisin vielä joskus tekemään hommia Acasinan kanssa. Mutta niin se vain kohtalo päättää toisin.. En uskalla vielä oikein ruveta suunnittelemaan, mutta varovasti mietin tulevaa. Haaveissa olisi tietysti, että Acasinasta tulisi taas ratsu ja että se taas nauttisi menosta ihminen selässään. En odota niin tapahtuvan, en uskalla toivoa sitä, mutta ehkä hiukan haaveilen siitä. Jos Acasina tuntuisi minusta täysin toivottomalta, en olisi tätä projektia aloittanut. Mutta tosiasia on kuitenkin se, että kyseessä on hevonen, joka on kokenut asioita, joita se ei olisi ansainnut ja jotka varmasti tulevat siihen vaikuttamaan vielä pitkän aikaa. Silti se kuitenkin on säilyttänyt sydämellisen luonteensa, joka tekee tämän sen arvoiseksi. Tuo hevonen on ansainnut sen, että annan sille mahdollisuuden.