Elämäni hevonen/hevoset

Haastetta taas..

Päivä 12 - Elämäni hevonen/hevoset

Tähän voisi kyllä luetella melkeimpä jokaisen hevosen, jonka kanssa olen ollut vähän enemmän tekemisissä. Ihan ensimmäisestä hoitoponista lähtien jokainen on opettanut minulle jotakin uutta ja tärkeää.

Tärkeimmät ovat olleet Ripa, Iso G, Lenny, Ramis ja Remington. Lenny on se, josta olisi varmasti tullut vielä enemmän elämäni hevonen, jos sen elämä olisi kestänyt pidempään. 

Ramis ja Remington ovat kuitenkin ne, jotka ovat opettaneet minulle, millaista on, kun pitää hevosesta yksin huolen ja kuinka suuri vastuu ja huoli hevosesta voikaan olla. Remingtonista tulee puhuttua ihan tarpeeksi, joten Ramis ansaitsee kyllä ihan oman postauksensa, kunnon kuvapläjäyksen kera ;)

Ramisin kanssa koettiin paljon huonoa, mutta myös paljon hyvää. Se näytti minulle, miten tärkeää luottamus on ja miten paljon voikaan saavuttaa, jos uskoo hevosesta vain hyvää, eikä jää miettimään, mitä se on joskus jollekin tehnyt. Kun Ramis tuli minulle, se oli kuukautta aikaisemmin heittänyt ratsastajan niin pahasti selästään, ettei kyseinen nainen kävele edelleenkään normaalisti, saati ratsasta. 

Ramis oli luonteeltaan kärttyinen ja monet kutsuivat sitä vaaralliseksi. Vaikka se olikin ruuna, se oli enemmän orimainen, kuin mikään tuntemani ori. En edes halua tietää, millainen Ramis oli orina.. Se ruunattiin vasta 13-vuotiaana, siihen saakka se oli ollut siitosorina, joten orimaisuus ei todellakaan ihmetyttänyt minua.

Uskoin siihen, että Ramis tarvitsee aikaa ja rakkautta. Aloitin sen kanssa ihan vain maasta käsin metsässä kävellen. Käveltiin monta viikkoa ennen kuin aloitettiin luottamuksen kasvattaminen myös selästä. 

Ramis oli kuuma ja nopeatahtinen entinen estehevonen, josta rupesin koulimaan itselleni kivaa koulukaveria ja kyllähän minä siinä onnistuinkin. Opetin 17-18-vuotiaalle hevoselle piaffin, näytin kaikille, että kyllä Ramiskin rupeaa toimimaan, kuhan sille antaa aikaa ja paljon tekemistä, jottei se tylsisty. Sen kanssa piti aina muistaa tehdä jotakin, sillä se kyllä keksi kaikenlaista hölmöä riehumista jos sille tuli tylsää.

Aluksi olin se hullu suomalainen, joka otti hullun ongelmahevosen. Sain aina ihmetteleviä katseita, kun vaikka lähdin maastoon tai menin ilman satulaa, sillä Ramisin maine oli levinnyt aika kauas. Ei kylläkään mennyt kauaa, kun olin se hullu suomalainen hevoskuiskaaja, joka teki hullusta hevosesta aikamoisen kivan harrastuskaverin. Valehtelematta, minulla oli usein yleisöä, kun tehtiin töitä Ramisin kanssa.. Sain paljon ihmettelyä pitkäpinnaisuudesta ja kärsivällisyydestäni, eikä kukaan ymmärtänyt, miten jaksoin vaivautua, kun maailma on täynnä hevosia, joiden kanssa elämä olisi tuhat kertaa helpompaa..

Ramisin ja minun yhteistyö kesti reilun vuoden, mutta tallinvaihdon yhteydessä Ramisin luonne muuttui niin kamalaksi, ettei se ollut enää ollenkaan käsiteltävissä. Muuton jälkeen Ramis oli kuin 2-vuotias ori, jota ei olisi koskaan edes koskettu.. Muuton tarkoitus oli saada Ramis laitumelle isossa laumassa, mutta Ramisia ei voinut päästää lähellekään muita hevosia, sillä se rupesi suojelemaan tammoja ja hyökki muiden hevosten kimppuun.. Laumailusuunnitelma vaihtuikin sitten tarhailuun yksin pienessä tarhassa.. 

 

Ensimmäisen kahden viikon aikana Ramis laihtui valtavasti, sai hirveän kolhun jalkaansa, kun oli hypännyt kaksimetrisen aidan yli ja potkaissut metallitankoon päästessään karkuun tarhasta. Annoin Ramisille aikaa tutustua talliin, se onneksi rauhottui, mutta ratsastusyritykset aidattomalla kentällä olivat aika hurjia, eikä Ramis todellakaan nauttinut elämästään, joten se sai jäädä eläkkeelle.
Päätös siitä, että Ramisin ura ratsuna loppuisi oli todella vaikea, mutta en vain kyennyt aloittamaan 18-vuotiaan hevosen kanssa uudestaan täysin nollasta. Ramis saa viettää "nuoren orin elämäänsä" rauhallisesti maalaistallilla avokarsinassa.