sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kesäsuunnitelmia..

Tänään hypättiin, meni ihan kivasti. Remi kielsi kerran ja juoksi kaksi kertaa ohi, kaikki kolme siksi, että itselle tuli hetkellinen "apua, iiks, nyt me kuollaan"-olo. Kiellosta humpsahdin maahan, mutta onneksi jaloilleni. Otti niin hirveästi päähän, kun tänään taas piti olla tyhmä ja  jännittää.. Piti oikein keskittyä siihen, että pistän aivoni pois päältä ja lopuksi onneksi onnistuinkin siinä. Olen kyllä oikeastaan ihan tyytyväinen, vaikka nyt aluksi piti taas vähän etsiskellä sitä uskallusta.
Oli taas todella kuuma, niin ei hypätty kauaa ja mentiin vain tosi pieniä. Hyppäämisen jälkeen käytiin tekemässä pieni lenkki metsässä ja käytiin juomassa purolla. En tajua, miten Remi jaksoi vielä hyppäämisen jälkeen kyttäillä maastossa, tänään kyttäiltiin sitten vaihteeksi paikoillaan seisovaa ihmistä.. Purollakin pitää joka kerta ensin pöristä ja steppailla, mutta kyllä se turpa sittenkin aina uppoaa puroon.
Varasin tänään lennot Suomeen, kahden viikon päästä olisi lähtö. Päätin, että olenkin Suomessa vähän pidempään, vaikka aluksi olin ajatellut olevani tänä vuonna aika lyhyen ajan. Minun pitää kesän aikana saada Bachelor-työ kirjoitettua/kuvattua, enkä saa täällä mitään aikaiseksi, kun on niin järjettömästi tekemistä. Suomessa saan kesätyöpäivät sovittua todella joustavasti, täällä en yksinkertaisesti normaalin arjen lisäksi kerkeä kirjoittamaan. Tietysti myös rahallisesti on nyt fiksumpaa olla Suomessa, sillä siellä voin asua vanhempieni luona. Syksyllä kun olisi tarkoitus hankkia auto, niin ei tuokaan syy ole ihan turha. En vaan enää jaksa autottomuutta.. Autolla pääsen suhauttelemaan helposti tallin, koulun, työn ja kuvauskeikkojen välillä, nyt kaikki tämä on tapahtunut huonolla menestyksellä pyörällä ja ratikalla ja alkaa kyllä menemään lopullisesti hermot (eniten tällä järjestelyllä on kärsinyt koulu..).
Näissä minun kesäsuunnitelmissani on kyllä tietysti yksi aika iso miinus, sillä sitten jää kyllä Remington treenaamatta ja 6 viikon treenitauko on kyllä aikamoinen.. Remi on kyllä ansainnut laidunloman, mutta kuusi viikkoa laitumella olisi kyllä aivan liian pitkään. Taitaisi tulla aikamoinen lihakseton tankkeri vastaan, kun tulisin takaisin.. No, tässä on nyt kaksi viikkoa aikaa keksiä joku fiksu ratkaisu. Perushoidon Remi saa kyllä varmasti, siitä ei onneksi tarvitse huolehtia ollenkaan, se puoli on sovittu jo, maastoilua ja juoksutusta unohtamatta. Katsotaan miten hulluksi tulen, kun en näe Remiä noin pitkään aikaan.. Mutta pakko se on Suomessakin välillä kävästä ja pääsenpähän sitten syksyllä hurauttelemaan (stressittömästi) tallille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti