Ääk, alan olemaan vähän pelottavan kiinnostunut esteratsastuksesta.. Eilen Salomen omistaja hyppäsi molemmilla hevosillaan ja minä olin taas katsomassa ja kuvaamassa. En olisi uskonut tämän päivän tulevan, että tekee mieli joka päivä katsella, kun joku hyppää tai hypätä jopa itse aina välillä.. Olen aina ollut sellainen, että opin parhaiten, kun katson muita ratsukkoja. Rusalla oli tietysti aina hienoa päästä katsomaan kouluratsukkoja. Meillä täällä Itävallassa talli on täynnä estehevosia niin ehkä ei ole ihme, että vähitellen porukat ovat onnistuneet käännyttämään minua.. Kyllä kouluratsastus varmasti pysyy edelleen sinä suurimpana intressinä, mutta esteharjoittelu tuo vähän rentoutta siihen ainaiseen vääntämiseen (mitä kyllä rakastan yli kaiken!).
Suunnittelen reissua Suomeen, on jo sovittu, että liikutan sitten Landoria (saa muuten ilmoitella jos joku etsii hoitohevosta Rusalta...) ja siitä olen kyllä tosi innoissani. Pääsee taas treenailemaan vähän hankalampia juttuja ja se jos mikä on hyvä syy lähteä reissuun!
Eilen juoksutin Remin sivuohjilla, pakko myöntää, että on kyllä vierähtänyt hetki siitä, kun Remi on joutunut kunnolla töihin juoksuttaessa. Vaikka eilen olikin taas ihan hirveän kuuma, niin silti Remi jaksoi hyvin ja näytti tyytyväiseltä. Lopuksi Remi sai juosta ilman sivuohjia ja venyttikin kaulaansa pitkälle eteen alas. Hiki lensi taas melkoisesti, mutta tällä hetkellä hepat hikoilevat jo ihan tallissa seisoskellessa...
Tässä taas vähän estekuvia, ekaksi N hyppäsi 5v-kilpatammallaan ja sitten Sallylla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti