Matkalla Helsinkiin!

Istuskelen lentokentällä kuluttamassa aikaa, kunnes pääsen lentämään Suomeen. Olen aika innoissani ja olen nyt viime viikkoina odottanut lomaa jo aika kärsimättömänä. Helsingissä on kiva käydä, kunhan tietää, että pääsee parin viikon päästä taas kotiin :)

Meillä oli eilen vielä Oliverin valmennus. Nyt viime viikon valmennussaldo on neljä kappaletta, joten aika hyvän loppuspurtin tein vielä ennen taukoa. Oliverhan nyt tosiaan liikuttaa Acasinan, joten ei sille tule ihan täyttä lomaa. Tahtoisin, että Oliver hyppäisi Acasinalla ainakin pari kertaa, mutta en kyllä tiedä, että aikooko hän nyt sitten hypätä vai ei. Hänen mielestään kun on oikein hyvä idea, että kehityttäisiin Acasinan kanssa yhdessä ja tehdään Acasinasta hevonen, jolla voi myöskin amatööri ratsastaa. Ihan hyvä ideahan se on kyllä toisaalta, mutta olisihan se hyvä, että Acasinalla hyppäisi välillä myös joku, joka on vähän varmempi.

Eilen näin nimittäin taas, että olen kyllä aikamoinen nössö. Aluksi hypättiin ihan vain kavaletteja, joiden väliin piti saada neljä tai viisi laukka-askelta, toisen kavaletin päälle Oliver laittoi yhden puomin. Ensimmäisen kerran, kun lähestyttiin kakkoskavalettia, veti Acasina liinat kiinni, kun rakennelma taisi näyttää sen mielestä liian kyseenalaiselta. Tokalla kerralla mentiin nätisti yli. Muutaman onnistuneen kerran jälkeen Oliver teki toisesta kavaletista esteen, niin että kasasi heti kavaletin jälkeen pystyn. Noh, sehän sitten aiheutti minulle heti paineita ja voi terve, kun minua rupesi jännittämään. Este oli niin lähellä nurkkaa, että jännitin sitä, kuinka muka kerkeän ohjaamaan Acasinaa kunnolla, ilman, että vedetään päin seinää. Oliver teki pystystä myös sen verran korkean, että menin ihan lukkoon, kun olisi pitänyt lähteä sitä lähestymään.

Pidettiin aika pitkä keskustelutauko siitä, että onko minun muka pakko ylittää tuo minun mielestäni ihan hirveän korkea este. Oliver sitten mittasi esteen, jotta näkisin, että eipä olisi mitenkään karsean korkea, mutta kyllä se vain siltä näytti. Metrin este oli minulle tässä vaiheessa liikaa. Oliver vakuutteli, ettei missään tapauksessa kasaisi estettä sen korkuiseksi, ettei me siitä muka yli päästäisi. Aika kauan keskusteltiin asiasta ja lopuksi Oliver suostui sen madaltamaan parilla reijällä.

Siitä sitten mentiin aikamoisella vauhdilla yli, tein vähän liikaa painetta ja vedettiin väli ensimmäisellä kerralla kolmella askeleella. Seuraavaksi saatiin jo neljä, mutta tarkoitus oli saada hallittua laukkaa paremmin ja vetää väli viidellä. Kerran onnistuin lyhentämään laukkaa tarpeeksi ja saatiin se viisi askelta. Acasina vetäisi aina ihan järjettömällä ilmavaralla ja se innostui jopa vähän liikaa.

Lopuksi madallettiin estettä vielä vähän, jotta saisin Acasinan vähän parempaan kontrolliin. Viimeiset kierrokset menivät kivasti ja sain Acasinan vauhtia vähän hillittyä, mutta olisin kyllä saanut ratsastaa vähän rohkeammin.

Valmennuksen jälkeen juteltiin vielä Oliverin kanssa ja hän kysyi minulta, että mikä minua oikeasti pelottaa. En osaa vastata. En ihan oikeasti tiedä, mikä tuossa touhussa muka niin jännittää. Acasinalla kun ei ainakaan ponnu lopu kesken, mitä isompi este, sitä paremmin se hyppää. Se ei myöskään kiellä, jos vain muistan ratsastaa. Se imee esteille oikeasti hyvin. Pitäisi vain saada pää pois päältä, jotta ei aina miettisi kaikkia kauhuskenaarioita ja kaikkea, mitä VOISI tapahtua.

Nyt on sitten kaksi viikkoa aikaa pohtia ja yrittää saada vähän selvitettyä, että millä tavalla saisin jännitystäni hillittyä. Itävaltalainen tapa olisi vetäistä snapsi tai kaksi ennen hyppäämistä (esim kisoissa on AINA snapsia myynnissä juuri siksi!), mutta ehkäpä yritän löytää jonkun toisen keinon saada itseäni vähän rauhallisemmaksi.. ;)

Höyryävä Acasina treenin jälkeen :)

Valmennusviikonloppu

Meillä oli lauantaina ja eilen Sabsin kouluvalmennus, Acasinan kanssa nyt ensimmäistä kertaa. Ensimmäisenä kun Sabsi tuli maneesiin häneltä pääsi lausahdus "no jopas on mielenkiintoinen rakenne". Vähän mietiskelevän näköisenä hän halusi aluksi nähdä muutaman kierroksen ravissa ja laukassa ihan vain, jotta näkisi, että miltä touhumme näyttää.

Alussa Sabsi pisti minut keskittymään siihen, että aina ennen nurkkaa ratsastin eteen ja heti, kun Acasina reagoi, myötäsin ohjasta. Muutenkin hän yritti saada minut myötäämään useammin, mutta kuitenkin olla unohtamatta käyttää ohjaa.

Acasinan hankaluus on se, ettei se ole ihan täysin vielä ymmärtänyt pohkeen merkitystä. Pohjeavut eivät oikein mene läpi tai jos menevät, niin reaktio tulee usein liian myöhässä. Keskityimme ahkerasti siihen, että yritin selvittää Acasinalle, mitä oikeasti halusinkaan niillä pohjeavuilla saavuttaa.

Samoja harjoituksia jatkettiin eilenkin, mutta Sabsi vaati minulta jo vähän rohkeampaa ratsastusta. Acasina kun on todella herkkä, mutta se ei tarkoita, että saisin kuitenkaan vain matkustella pitkin ohjin. Sabsin mielestä suun aukomisen tutkailun saan tässä vaiheessa unohtaa, se on kuulemma tässä vaiheessa näin raa'alla hevosella yksi viimeisistä huolenaiheista. Huomasin nyt, että HETI, kun Acasina rentouttaa suunsa, on kaikki helpompaa. Mutta, jotta se rentouttaa suunsa, minun täytyy tehdä myös ohjalla jotakin. En vain saa jäädä vetämään ja aina heti, kun huomaan, että suu rupeaa toimimaan oikein, täytyy muistaa kiittää ja ratsastaa eteen.

Lopuksi kysyin, että miten minun kannattaisi ruveta opettamaan Acasinalle peruuttamista ja kokeiltiin sitten Sabsin avulla ottaa muutama askel taaksepäin. Kyllähän Acasina nyt, kun olen peruutuksia maastakäsin harjoitellut, ymmärsi jo hiukan paremmin, että mistä on kysymys. Sabsi oli sitä mieltä, että tässä vaiheessa minun kannattaisi aina pyytää joku maastakäsin avuksi, jotta Acasina tajuaisi peruutuksen oikealla tavalla. Selästä sitten vasta siinä vaiheessa, kun peruutus onnistuu hyvin maastakäsin.

Aikamoisen hyviä vinkkejä saatiin molempina päivinä ja olen kyllä itseenä ja Acasinaan oikein tyytyväinen, molempina päivinä oltiin lopuksi molemmat rentoja ja sehän se tarkoitus onkin. Sabsi on sitä mieltä, että Acasinasta tulee vielä oikein hyvä ratsu, kunhan sille antaa aikaa ja muistaa sen, ettei raaka hevonen voi tietää mitä siltä tahdotaan, jos sille ei ole sitä opetettu. Sen kapea kaula tietysti tulee aiheuttamaan omat hankaluutensa, mutta vain ottamalla sen asian huomioon, saa noinkin kapean kaulan lihaksistoa kehittymään.

Tänään jatketaan treeniä Sabsin neuvot mielessä ja huomenna olisi sitten vielä Oliverin valmennus. En nyt vielä tiedä, että hypätäänkö me vai mennäänkö kavaletti/puomitreeniä, mutta viime viikon hyvän fiiliksen takia voisin jopa ihan mielelläni hypätäkin.

Onnistuneita hyppyjä!

Meillä oli aamulla estevalmennus ja kyllähän me ihan hypättiinkin! Kun tultiin maneesiin, olin jo ihan valmis luovuttamaan. Tallityöntekijä siivosi tallissa katonrajasta pölyjä ja piti hirveää melua. Acasina vetäisi heti aluksi oikein kunnon sinkoamisen sivulle ja meinasin jo siinä vaiheessa päästä maistelemaan hiekkaa. Koko tallinpuoleinen pitkä sivu olikin sitten niiin vaarallinen, ettei sinne voinut mennä, kuin vain kauheassa jännitystilassa. Vähitellen Acasina kuitenkin rauhoittui, mutta oli edelleen hermostunut. 

Muutaman sinkoilun jälkeen hermostuin itsekin aikalailla, kun tarkoitushan oli ruveta hyppäämän, mutta mitenpäs sitä oikein hyppää, kun hevonen on ihan pöljä, eikä keskity yhtään mihinkään? Verkattiin todella pitkään, kun Oliver aloitti radan suunnittelemisen vasta, kun oltiin Acasinan kanssa jo maneesissa.

Sanoin jo Oliverillekin, että nyt taitaa käydä niin, että hän saa kyllä hypätä. Eipä hän hyväksynyt sitä vaihtoehtoa, vaan pakkohan se oli sitten kokeilla, vaikka jännittikin. Hypättiin ensin ravista tuo kuvassa näkyvä oranssimusta este. Heti alusta sain ohjattua Acasinan keskelle estettä ja esteen jälkeenkin vielä suoraan eli jotakin olen oppinut, kun tuo on yleensä suurin ongelmani.

Seuraavaksi jatkettiin mustaoranssilta ravissa diagonaalilla olevalle liilavalkoiselle. Ekalla yrityksellä Acasina rupesi tuijottamaan ja menin itse ihan lukkoon. Heppa jäi sitten heti ensimmäisen puomin jälkeen seisomaan. Ärsytti, kun en vain yksinkertaisesti uskaltanut ratsastaa kunnolla..

Tokalla yrityksellä muistin pitää pohkeet kiinni ja kappas vain, ylihän me mentiin ja jopa ihan hyvin! Fiilis alkoi nousta ja uskalsin ruveta ratsastamaan.

Seuraavaksi kokeiltiin ensin edelleen ravissa oranssi, sitten liila ja siitä jatkettiin jumppasarjalle, joka näkyy kuvassa vasemmalla. Ensin kavaletti, sitten pysty, sitten okseri, pysty ja lopuksi vielä kavaletti, kaikki innariväleillä. Sarjat ovat minulle juuri se pahin, mutta hitsiläinen, mehän mentiin yli, vaikka aluksi vähän jännittikin!

Vähän hektisesti mentiin, mutta yli on yli ja parasta on se, että Acasina kaikista minun virheistäni huolimatta hyppäsi kiltisti. Muutaman kerran otettiin puomeja mukaan ja kerran ohjasin vahingossa ohi viimeisestä kavaletista, mutta yleisesti olin kyllä todella tyytyväinen.

Kokeiltiin lopuksi vielä jatkaa liilalta laukassa jumppasarjalle. Ensimmäisellä kerralla tein liikaa painetta ja Acasina hyppäsi melkein koko sarjan yhdellä hypyllä. Minulta lähti jalustimet ja olin jo ihan varma, että nyt sitä sitten lennetään, mutta joidenkin mysteerivoimien avulla sain itseni pysymään selässä ja ylitettiin vielä lopuksi kavalettikin. 

Seuraavalle kerralle Oliver vähän helpotti ja teki okserista ristikon. Rupesin kuitenkin jännittämään ja muutaman kerran pysäytin Acasinan ennen sarjaa, kun en uskaltanut sitä ylikään ohjata. Hetkeksi minua rupesi ärsyttämään oma nössöyteni ja päätin näyttää itselleni, että kyllä sitä vaan yli mennään. Ja mentiinhän me :) Lopetettiin heti, kun päästiin jumppasarjasta yli myöskin laukassa.

Aikamoisen rankka treeni oli kyllä meille molemmille, kun molempia vähän jännitti. Oliver koko ajan muistutteli, että Acasina on nuori hevonen ja on ihan normaalia, että se epäröi. Jossakin vaiheessa rupesin kuitenkin luottamaan siihen, että kyllä se yli menee, kunhan vain osaan pyytää oikein tai edes vähän sinne päin.

Selvästi on homma on jo puoliksi hoidettu, kun luottamus toimii. Heti, kun vain osaan tehdä oikean päätöksen, ei Acasina kyseenalaista minua, vaan tekee juuri niin, kuin pyydän. Kyllä hyvä hevonen vaan helpottaa asioita ihan todella paljon! Kunhan saadaan liika epävarmuus pois, niin voisin kuvitella, että hyppäämisestä voisikin vielä tulla oikein kivaa.

Pohdintaa

Olen nyt viime viikkoina vähän ajatellut asioita uudestaan ja pohtinut miten tästä kuuluisi jatkaa. Viime vuosi oli minulle henkisesti todella rankka. Opiskeluni olivat vähän katkolla professorini ja minun näkemyserojen takia ja minulla kestikin kauemmin saada bachelortyöni valmiiksi. Olin aina kuvitellut saavani opiskeluni helposti etenemään, mutta taidealalla valitettavasti kyse on subjektiivisista mielipiteistä, joten asiat eivät menneet ihan niinkuin olin suunnitellut.

Jo viime vuoden puolella olin aika hukassa elämäni kanssa ja samoihin aikoihin Remingtonin tila huononi. Alkuvuodesta Remington leikattiin ja tarvitsin jotakin tekemistä, jotta saisin jotakin muuta ajateltavaa. Se tekeminen oli tietysti Dessie.

Siinä vaiheessa, kun Dessie alkoi olla ok ja rupesin näkemään Remingtoninkin kanssa valoa tunnelin päässä, tapahtui tietysti se odottamaton käänne ja Remington jouduttiin lopettamaan.

Remingtonin kanssa oltiin nähty lyhyen ajan aikana niin paljon ja olin jotenkin jo täysin fiksaantunut siihen ajatukseen, että pahin on jo ohi, kun Remington kerta selvisi leikkauksesta ja kuntoutui yllättävän nopeasti. Kerkesin taas hetken olemaan tyytyväinen ja sitten taas vedettiin matto jalkojeni alta ja tietysti aivan kamalalla tavalla. Remington oli minulle valtavan tärkeä ja sen menettäminen oli kyllä aikamoinen isku.

Elämäni kamalimman kesän jälkeen sain vihdoin ison taakan harteiltani, kun sain vihdoin kandini läpi. Elämää oli taas vähän helpompi suunnitella eteenpäin, kun opiskeluideni ensimmäinen etappi oli saavutettu. No, eipä sitä turhan pitkään saanut nauttia elämästään, kun sitten taas se viime vuoden aikana liian tutuksi tullut maton vetäminen jalkojen alta palautti minut taas oikein tömähtäen maanpinnalle.


Dessien menettäminen sattui ehkä jopa enemmän, kuin Remingtonin kuolema, sillä kyse ei ollut ymmärrettävästä asiasta. En ole osannut olla surullinen, alussa olin enemmänkin vihainen ja pettynyt. Nyt ainoa jäljellejäänyt tunne on vain epäusko. Aika Dessien kanssa oli niin intensiivinen ja täynnä ylä- ja alamäkiä.


Nyt, kun Dessie on ollut jo jonkin aikaa poissa, olen vähitellen käsitellyt asian läpikotaisin.  Suhtautumiseni Dessieen oli jollakin tavalla pakkomielteinen. Piilouduin tallille muuta elämää ja Dessien vaativuus oli itselleni hyvä tekosyy keskittyä vain siihen. Se tarvitsi paljon aikaa ja huomiota, joten en oikein edes tajunnut, millainen vaikutus sillä oli elämääni. Eipä minulla ollut mitään muuta elämää. Kuvittelin, että Dessie piti minut järjissäni, kun se oli syy, miksi sain itseni kammettua ylös sängystä. Samalla se kuitenkin myös esti minua elämästä muutenkin ja muutakin, kuin vain hevosta varten. En koskaan tule katumaan sitä, että sen alunperin otin itselleni. Kuitenkin nyt olen saanut asiaan vähän etäisyyttä ja olen tajunnut, että kyllä elämässä täytyy olla muutakin, kuin hullu hevonen, jonka yritän pelastaa, vaikka oikeastaan sen pelastamisen tarvitsin ihan itse.

Tällä hetkellä suhtaudun hevosteluun paljon vapaammin. Se ei tarkoita, ettenkö hoitaisi Acasinaa samalla rakkaudella, kuin aikaisempia hevosiani, vaan, että hevostelu on minulle taas pitkästä aikaa harrastus, eikä pakkomielle tai tapa piiloutua maailmalta.

Elelen nyt vähän rennommalla asenteella ja olin viikonlopun poissa, eikä tullut edes huono omatunto, kun en päässyt tallille. Olin sopinut valmennuksen sunnuntai-illalle, mutta en jaksanut lähteä ajelemaan pimeässä kotiin, joten jäin vielä yhdeksi yöksi kaverin luokse Wieniin. Acasina on jokatapauksessa melkein koko päivän tarhassa, joten ei sitä tarvitse liikuttaa joka päivä. Dessien kanssa totuin sellaiseen "pakkoon" mennä tallille ja nyt tuntuu ihan ihmeelliseltä, kun voi vaan jättää talleilun välistä, jos ei yksinkertaisesti jaksa tai kerkeä. Jotenkin aika vapauttavaa.

Eipä Acasinakaan ole helppo, mutta sen kanssa hommat pysyvät mielekkäinä, kun on haastetta, mutta asiat hoituvat kuitenkin ilman taisteluita. Ei tule tylsää, mutta hyviä hetkiä on paljon enemmän, kuin huonoja. Elämä on tasapainossa, kun koulun (jonka täytyykin tällä hetkellä olla se tärkein osa elämää!) lisäksi on muutakin tekemistä. Ja mikäs sen parempi tekeminen onkaan, kuin heppailu? :)

Huh, tulipa syvällistä tekstiä, mutta mielestäni tekee hyvää vähän purkaa asiaa jossakin muuallakin, kuin päänsä sisällä.

Ja kuten arvelinkin, ei Acasinaa hetkauttanut viikonlopun ratsastamattomuus millään tavalla. Maanantaina juoksutin sen sivuohjilla ja se oli ihan älyttömän kiltisti. Enpä olisi kuvitellut, että mikään muu hevonen olisi juoksuttaessa yhtä kuulolla, kuin mitä Remington aina oli, mutta Acasina kyllä oli ihan melkein yhtä kiltti. Eilen sitten ratsastin ihan normaalisti ja Acasina oli vähän hankala, mutta loppuviikon villiydestä ei ollut onneksi enää mitään merkkejä.

Tänään menin pitkän koulupäivän jälkeen tallille ja minulla meni ikuisuus Acasinan putsaamisessa, niin en yksinkertaisesti enää kerennyt ratsastamaan. Sillä oli ollut tarhassa varmaankin aika kivaa, sillä se oli aivan järjettömän mutainen. Tallinomistaja oli ottanut siltä loimen pois, kun oli tuonut sen sisään, sillä loimeen oli keräytynyt kiloittain mutaa. Onneksi Acasinalla on paksu karva, joten se voi ihan hyvin olla tallissa ilman loimea. Loimi ei ollut vielä myöhään illallakaan kuivunut, enkä saanut märkiä mutia oikein millään putsattua. Sovittiin, ettei Acasina mene aamulla tarhaan, kun olen kerta jokatapauksessa menossa aamulla ratsastamaan.

Aamulla meillä on valmennus ja tarkoitus olisi hypätä. Katsellaan sitten aamun fiilistä, että tarkoittaako se hyppääminen kavaletteja vai ihan esteitäkin. :)

Mysteerienergiaa

Acasina oli eilen ihan pöllöpää, en ihan tajua, mistä sen hirveä energia oikein oli tullut. Tiistaina sillä oli rankka päivä ja keskiviikkona vapaa, mutta ei se kyllä ole koskaan ennenkään kerännyt edes muutaman päivän vapaasta tuollaista juoksuhalua. Se pukitteli jopa useampaan otteeseen ja olisi halunnut vain juosta pää viidentenä jalkana. Oliver oli samaan aikaan maneesissa ja muutaman kerran jouduin pyytämään epätoivoisena vähän neuvoja. Hän neuvoi vaan ratsastamaan kunnolla eteen ja se tosiaan auttoikin, enpä ole nähnyt Acasinaa koskaan yhtä vauhdikkaana.

Pistin sen kuitenkin vähäksi aikaa töihin, mutta annoin sen myös juosta, kun sillä kerta riitti vauhtia melkein loputtomasti. Se ei oikein rentoutunut, eikä kauheasti myödännyt mistään kohdasta, mutta lopuksi se sentään vähän aikaa oli ok, joten lopetettiin siihen. Sopivasti juuri eilen oli yksi kaveri katsomassa Acasinaa ensimmäistä kertaa, eivätkä kertomani asiat kiltistä ja suhteellisen rauhallisesta hevosesta ihan kauheasti sopineet meidän eiliseen esitykseen..

Täällä on ollut ihan järjetön myrsky eilisestä saakka ja viime yönä oli jopa ukkonenkin, joten ehkä Acasina oli siksi niin hermona. Tänään se oli kiltimpi ja sitä pääsi jopa ratsastamaan, mutta kyllä se aikamoinen energiakasautuma oli tänäänkin.

Oliver kertoi, että Acasina oli aamulla tarhaan päästessään juossut ihan järjettömät pukkilaukat ja vetänyt nurin oikein hienolla voltilla, kun sillä oli mennyt jalat vähän sekaisin. Ihmettelinkin, että miten ihmeessä se oli niin tuhottoman likainen, mutta sen vähän villimpi aamujumppa hiukan selitti asiaa. Ei se ollut onneksi onnistunut itseään satuttamaan.

En oikein tiedä, että olenko vähän uhkarohkea, kun annan Acasinalle huomennakin vapaapäivän ja sunnuntaina meillä on vasta illalla kavalettitunti.. En ihan ymmärrä mistä se on nyt tämmöiset energiat löytänyt, sillä tuskin sen kuntokaan on nyt ihan näin kohinalla noussut, että se muuttuu päivässä suhteellisen rauhallisesta hevosesta suoraan starttivalmiiksi laukkahevoseksi.. Aikamoinen mysteerienergia kyllä, mutta ehkä Acasina ei oikein perusta tuosta hirveästä tuulesta.

Onpahan sitten ainakin sunnuntaina valmentaja neuvomassa, jos Acasina edelleen on vähän menevämmällä tuulella.

Shoppailua

Tänään Acasinalla oli vapaapäivä. Leikkasin sen harjaa lyhyemmäksi ja siitä tuli aika kamala. Onneksi se kasvaa nopeasti, kun ei siitä ole kuin vain kuukausi, kun sen viimeksi leikkasin ja se oli jo jonkun verran saanut lisää pituutta. Sillä oli yksi lyhyempi kohta sen harjassa ja yritin leikata muun harjan saman pituiseksi, mutta lopputuloksesta tuli kyllä ihan pöljän näköinen.. No, eipä voi mitään. Muutenkin putsasin ja puunasin sen ihan puhtaaksi. Vein sen takaisin tarhaan, jossa se sai vielä seisoskella reilun tunnin. Acasina tarhaa joka päivä seitsemästä neljään, joka on täällä meilläpäin aikamoista luksusta. Se tarhaa yksin omassa tarhassaan, mutta sen viereisessä tarhassa on laumallinen hevosia, joten se pääsee kuitenkin vähän rapsuttelemaan kavereita jos se tahtoo.

Olen ollut koko syksyn ostolakossa, mutta tänään tein pari ostosta, joita olen kyllä jo jonkin aikaa suunnitellut. Olen alusta saakka pohtinut, että Acasinalle kannattaisi kokeilla jotakin vähän erilaista kuolainta. Haluan kyllä pitää sillä edelleen kolmipalan, mutta materiaali saisi olla jotakin erilaista ja kuolaimen muoto ehkä myös. Olen tutkinut vähän erilaisia kuolaimia ja päädyin tänään sitten tilaamaan Sprengerin Dynamic RS kuolaimen. Voisin kuvitella, että sen muoto sopisi hyvin Acasinalle ja Sprengerin uusi materiaali Sensogan kuulostaisi varsin toimivalta. Auriganista olen kuullut vain hyvää ja Sensogan on siitä parempi versio, joten odotukseni ovat kyllä aika korkeat.

Olen pohtinut kunnon fleeceloimen hankkimista jo vaikka kuinka kauan, mutta en ole raskinut hankkia sitä, jonka haluan, joten olen sitten jättänyt hankkimatta koko loimen. Nyt kuitenkin tilasin vihdoin sen haluamani Equilinen fleeceloimen omissa väreissäni ja samalla tavalla nimikirjaimilla, kuin Equilinen huopani ovat. Hitsiläinen siitä tulee hieno ja onpahan ainakin täysin omaninäköinen. Ihan sairaan hintainenhan siitä tuli, kun otin siihen kanttinauhan, 3 eriväristä nauhaa ja nimikirjaimeni ja perushintakin oli jo 150e.. Minulla tavarat ovat kuitenkin suhteellisen ikuisia, joten mielummin hankin yhden kunnollisen juuri sellaisen, jonka haluan, kuin monta halpaa sinne päin. Ja nykyään olen oppinut sen, että mielummin kirjailen omilla nimikirjaimillani, kuin hevosen nimellä... Hevoset kun eivät valitettavasti ole ikuisia :(

Oikeaan alanurkkaan tulee sitten vielä nimikirjaimeni NP.

joulukuu... what?

Tajusin, että tämä vuosihan on ihan pian loppumassa.. Kylläpäs aika menee nopeasti. Enää pari viikkoa joululomaan ja seuraavaan Suomireissuun! Sitä ennen kerkeääkin vielä tekemään kunnolla hommia Acasinan kanssa. Sitten se saa joko ansaitun kevyemmän kauden tai ammattilaisratsutusviikot, en ole oikein vielä päättänyt, että mitä Acasina tekee, kun minä olen Suomessa.

Pyysin tänään Oliveria ratsastamaan Acasinan ja se olikin oikein hyvä idea. Pääsin vähän analysoimaan Acasinan käytöstä ja liikkumista ja sain muutaman hyvän vinkin. Kyllä sen suu kävi Oliverinkin kanssa, täytyy nyt vähän pitää asiaa silmällä. Acasina oli muuten oikein hyvä, Oliver sanoi, että se on kyllä parantunut nyt kuukauden aikana oikein roimasti ja sehän oli tietysti tosi kiva kuulla. Jotakin on siis tullut tehtyä oikein :)

Ravissa Acasina jää nyt usein liian korkeaan muotoon ja se on hirmuisen hankala saada matalammalle kaulalle. Siksi gogue pysyy jatkossakin mukana liikutuksessa, vaikka sitä ei tänään käytettykään. Nyt on kuitenkin ylipäätänsä paljon helpompi saada Acasinan pää alas. Laukassa Acasina pysyy pyöreampänä ja on paljon helpompi suusta. Laukka on siis ehdottomasti sen paras askellaji ja nyt yhtäkkiä voisin laukata koko ajan, vaikka alussa olisin istuskellut Acasinan ravissa vaikka maailman ääriin. Näinpä tänään myös, että kyllä Acasina osaa laukankin vaihtaa.

Hyppäsin itse vielä lopuksi selkään ja Oliver katsoi meidän touhua sivusilmällä ja huuteli muutamat neuvot ja kommentit. Acasina tuntui hyvältä, mutta jo vähän väsyneeltä, joten en kauheasti viitsinyt siltä enää vaatia, kun se oli kerta Oliverin kanssa ollut jo niin ahkera. Käveltiin lopuksi pitkät loppukäynnit ja Acasina pääsi kuivattelemaan solariumiin, joka ei hämmennä sitä enää ollenkaan.

Ylipäätänsä Acasinassa näkyy kehitys mukavan nopeasti ja kun ottaa huomioon, että se on kesällä ollut vielä täysin ratsastamattomissa (hyppinyt pystyyn, ei mennyt eteenpäin, potki, pukitti) niin huonosta käytöksestä ei näy enää oikein mitään jälkiä, paitsi suun aukominen ja ajoittainen pään heiluttelu, jos jokin ei tapahdu sen tahtomalla tavalla. Muutamia pukkeja se on kyllä esitellyt, mutta niistä en kyllä osaa huolestua. Olen nyt tehnyt Acasinan kanssa hommia reilun kuukauden ja on kyllä pakko myöntää, että olen aika tyytyväinen siihen, mitä ollaan saatu aikaiseksi.

Alla muutama kuva, jotka napsin videolta.

 

Happy days :)

Oltiin Acasinan ja tallikaverin issikan kanssa lauantaina tekemässä kahden tunnin maastolenkki. Lähdettiin Tonavan rannalle, sillä siellä on kilometritolkulla niittyjä, joilla on täydellinen pohja, joka ei edes kostealla ilmalla tule liukkaaksi. Vaikka olenkin paljon maastoillut, varsinkin silloin vielä Remingtonin kanssa, en ole koskaan vielä lähtenyt Tonavalle, vaikka aina olisikin tehnyt mieli. Yksin en kuitenkaan niin pitkälle uskalla, joten nyt, kun kaveriksi oli lähdössä kiltti kaveri, niin päätettiin tehdä pitkä reissu.

Muutamat pätkät ravailtiin ja maastoilukaveri-issikka tölttäsi, suurimmaksi osaksi kuitenkin ihan vain käveltiin. Otin Acasinan kanssa pienen laukkapätkän, mutta en oikein uskaltanut päästää sitä juoksemaan kunnolla, kun maastokaveri kävi vähän kierroksilla, eikä viitsitty ottaa turhia riskejä, kun en vielä kuitenkaan niin hyvin tunne Acasinaa.
Acasina oli ihan superkiltisti, vaikka jouduttiin ylittämään isompi autotie ja ohitettiin vaikka mitä potentiaalisesti pelottavaa. Kun käveltiin kotiinpäin, pelästyi Acasina kerran lentoon lähteviä sorsia, eikä se kerran meinannut ohittaa roskista, mutta ylipäätänsä Acasina oli aivan superkiltisti.

Eilen Acasina joutui kunnolla hommiin, sillä se tuijotteli ovipäätyä, enkä halunnut luovuttaa, ennenkuin se antaisi periksi ja lopettaisi tuijottelun. Se oli vähän normaalia hankalampi. Se aukoi suutaan taas pitkästä aikaa suhteellisen paljon, enkä ihan ymmärtänyt miksi, kun se ei ole sitä enää pariin viikkoon harrastellut. Sen suu oli laukassa ok, mutta ravissa huomasin sen aukovan suutaan. Pyydän Oliverin tänään tai huomenna ratsastamaan sen niin, että olen itse katsomassa, jotta näen, että tekeekö se Oliverinkin kanssa samaa.

Laukassa se oli kuitenkin todella hyvä, se oli oikein ryhdikäs ja laukkasi todella kivaa, tahdikasta laukkaa. Nyt se ei onneksi enää tarjoa ollenkaan väärää laukkaa vasempaan suuntaan, vaan nostaa aina ihan oikein. Tehtiin taas paljon siirtymisiä ja mitä enemmän tehtiin siirtymisiä, sitä paremmaksi Acasina tuli. Se keskittyy heti paljon paremmin, kun sille tarjoaa enemmän tekemistä. Eilen sen kanssa täytyi tehdä paljon kaikenlaista, jotta se unohti ovipäädyn pelottavuuden. Lopuksi se oli kuitenkin jo oikein kiltisti, vaikka korvat vähän väliä kuuntelivatkin, että mitä siellä oven takana oikein tapahtuikaan..

Viime torstaina minun oli tarkoitus tehdä "Tallipäivä kuvina"-postaus, mutta se jäi silloin tekemättä, kun minun kotinettini on hajalla, enkä saanut lisättyä kuvia Bloggeriin. Nojoo, parempi nyt, kuin ei milloinkaan :)

Ensimmäinen aamu, kun auton ikkuna oli jäässä ja pakkastakin oli... Y-Ö-K.

Rapsipelto kukassa.. Ei siis vielä oikein olisi aika pakkaselle..

Acasina aamupalalla. 

"En muuten varmasti lähde töihin!"

Putsauspaikalla

Aamuliikutuksen hyvä puoli: koko maneesi vain meille.

Pelottavan vedenkeittimen takia piti pöristä.

Lumisade lähestyy.

11.15 ja pääsen lähtemään kotiin.

Klo 20.00: koulupäivän jälkeen uudestaan tallille liikuttamaan heppa numero kaksi.

Valmiina töihin :)

Myöhäisen iltaliikutuksen hyvä puoli: koko maneesi vain meille.

Klo 21.00: Vihdoin valmiita ja ulkona on ällöttävän pimeää ja luntakin maassa :(