Olen ollut koko syksyn ostolakossa, mutta tänään tein pari ostosta, joita olen kyllä jo jonkin aikaa suunnitellut. Olen alusta saakka pohtinut, että Acasinalle kannattaisi kokeilla jotakin vähän erilaista kuolainta. Haluan kyllä pitää sillä edelleen kolmipalan, mutta materiaali saisi olla jotakin erilaista ja kuolaimen muoto ehkä myös. Olen tutkinut vähän erilaisia kuolaimia ja päädyin tänään sitten tilaamaan Sprengerin Dynamic RS kuolaimen. Voisin kuvitella, että sen muoto sopisi hyvin Acasinalle ja Sprengerin uusi materiaali Sensogan kuulostaisi varsin toimivalta. Auriganista olen kuullut vain hyvää ja Sensogan on siitä parempi versio, joten odotukseni ovat kyllä aika korkeat.
Olen pohtinut kunnon fleeceloimen hankkimista jo vaikka kuinka kauan, mutta en ole raskinut hankkia sitä, jonka haluan, joten olen sitten jättänyt hankkimatta koko loimen. Nyt kuitenkin tilasin vihdoin sen haluamani Equilinen fleeceloimen omissa väreissäni ja samalla tavalla nimikirjaimilla, kuin Equilinen huopani ovat. Hitsiläinen siitä tulee hieno ja onpahan ainakin täysin omaninäköinen. Ihan sairaan hintainenhan siitä tuli, kun otin siihen kanttinauhan, 3 eriväristä nauhaa ja nimikirjaimeni ja perushintakin oli jo 150e.. Minulla tavarat ovat kuitenkin suhteellisen ikuisia, joten mielummin hankin yhden kunnollisen juuri sellaisen, jonka haluan, kuin monta halpaa sinne päin. Ja nykyään olen oppinut sen, että mielummin kirjailen omilla nimikirjaimillani, kuin hevosen nimellä... Hevoset kun eivät valitettavasti ole ikuisia :(
Oikeaan alanurkkaan tulee sitten vielä nimikirjaimeni NP. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti