perjantai 6. joulukuuta 2013

Mysteerienergiaa

Acasina oli eilen ihan pöllöpää, en ihan tajua, mistä sen hirveä energia oikein oli tullut. Tiistaina sillä oli rankka päivä ja keskiviikkona vapaa, mutta ei se kyllä ole koskaan ennenkään kerännyt edes muutaman päivän vapaasta tuollaista juoksuhalua. Se pukitteli jopa useampaan otteeseen ja olisi halunnut vain juosta pää viidentenä jalkana. Oliver oli samaan aikaan maneesissa ja muutaman kerran jouduin pyytämään epätoivoisena vähän neuvoja. Hän neuvoi vaan ratsastamaan kunnolla eteen ja se tosiaan auttoikin, enpä ole nähnyt Acasinaa koskaan yhtä vauhdikkaana.

Pistin sen kuitenkin vähäksi aikaa töihin, mutta annoin sen myös juosta, kun sillä kerta riitti vauhtia melkein loputtomasti. Se ei oikein rentoutunut, eikä kauheasti myödännyt mistään kohdasta, mutta lopuksi se sentään vähän aikaa oli ok, joten lopetettiin siihen. Sopivasti juuri eilen oli yksi kaveri katsomassa Acasinaa ensimmäistä kertaa, eivätkä kertomani asiat kiltistä ja suhteellisen rauhallisesta hevosesta ihan kauheasti sopineet meidän eiliseen esitykseen..

Täällä on ollut ihan järjetön myrsky eilisestä saakka ja viime yönä oli jopa ukkonenkin, joten ehkä Acasina oli siksi niin hermona. Tänään se oli kiltimpi ja sitä pääsi jopa ratsastamaan, mutta kyllä se aikamoinen energiakasautuma oli tänäänkin.

Oliver kertoi, että Acasina oli aamulla tarhaan päästessään juossut ihan järjettömät pukkilaukat ja vetänyt nurin oikein hienolla voltilla, kun sillä oli mennyt jalat vähän sekaisin. Ihmettelinkin, että miten ihmeessä se oli niin tuhottoman likainen, mutta sen vähän villimpi aamujumppa hiukan selitti asiaa. Ei se ollut onneksi onnistunut itseään satuttamaan.

En oikein tiedä, että olenko vähän uhkarohkea, kun annan Acasinalle huomennakin vapaapäivän ja sunnuntaina meillä on vasta illalla kavalettitunti.. En ihan ymmärrä mistä se on nyt tämmöiset energiat löytänyt, sillä tuskin sen kuntokaan on nyt ihan näin kohinalla noussut, että se muuttuu päivässä suhteellisen rauhallisesta hevosesta suoraan starttivalmiiksi laukkahevoseksi.. Aikamoinen mysteerienergia kyllä, mutta ehkä Acasina ei oikein perusta tuosta hirveästä tuulesta.

Onpahan sitten ainakin sunnuntaina valmentaja neuvomassa, jos Acasina edelleen on vähän menevämmällä tuulella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti