Lopun alku.. tai jotain..

Remington on ollut nyt viimeisen viikon ollut aivan kamala ja saanut hirveydellään minulta suunnilleen elämänhalunkin kadotettua.. Se hyppii pystyyn, potkii ja pukittaa, eikä yksinkertaisesti suostu tekemään töitä. Ensin luulin sen vain olevan huonolla tuulella, mutta nyt olen kyllä aikalailla vakuuttunut, että se on kipeä. Muutaman päivän ajan ollaan vain kävelty ja maasta käsin olen vähän ravauttanut, jotta takapään lihakset vertyisivät edes hiukan.. No, eipä ole auttanut. Eilen hyppäsin ensimmäistä kertaa tiistain jälkeen selkään ja vähän ravailin ilman satulaa. En montaa kierrosta viitsinyt mennä, kun Remi on vain yksinkertaisesti mahdoton. Se ei ole ennenkään ollut mikään liitokavio, mutta nyt takajalat eivät astu alle enää ollenkaan. Koko takaosa vain tykyttää puoliksi mukana. Heti jos yrittää edes hiukan saada päätä/kaulaa alemmas, Remi pysähtyy/pukittaa/potkaisee/hyppää pystyyn.

Olen vain vihainen ja katkera. En enää jaksa. Haluan hevosen, joka ei ole kipeä. Olen nyt yrittänyt ja uskonut, että kyllä tämä tästä. No, ajoittain ehkä kyllä, mutta en kykene enää siihen, että treeni on ihan turhaa, kun en tiedä onko reilua vaatia kipeältä hevoselta yhtään mitään. Ehkä eläinlääkärit olivat sittenkin oikeassa, kun sanoivat, ettei Remistä enää tule treenattavaa ratsua.. Laidunaikana Remin vammaa ei edes huomannut ja siksi tuntuukin aivan hirveältä luovuttaa. Pari viikkoa sitten hypättiin superhyvin ja Remington oli muutenkin ihan todella hyvä ratsastaa, mutta nyt takapakki on niin valtava, etten yksinkertaisesti usko, että täältä enää noustaisiin (ilman minun hermoromahdusta).

Menen huomenna katsomaan Remille uutta kotia. En itse halua vaihtaa tallia, mutta Remi taitaakin muuttaa ilman minua. Remille täytyy löytää joku mukava köpöttelykaveri, joka pitäisi Remin liikkeessä, mutta ei rasittaisi liikaa. Joku ratkaisu on pakko keksiä, sillä en enää itse yksinkertaisesti kykene elämään niin, että joka päivä joudun miettimään, että kärsiikö Remington vai voiko se hyvin. Tähän asti, kun se on ainakin näennäisesti tyytyväisenä tehnyt töitä, olen voinut peittää ainaisen huoleni, mutta nyt en enää kykene. Olen tällä viikolla itkenyt joka päivä tallilla ja mielenterveyteni takia olen aina vain varmempi päätöksestäni. Kuoppaan Remington ei joudu, sillä se tulee elämään maastoilupollena varmasti ihan mukavan elämän. Minun ratsunani sillä ei vain enää ole tulevaisuutta. Hevostelunhan kuuluisi olla mukava harrastus, eikä jatkuva stressin aihe.. Haluan myös itse kehittyä ja näillä näkymin se ei ole Remingtonin kanssa mahdollista.

Tätä asiaa on nyt tullut mietittyä niin paljon, että en usko tekeväni väärää päätöstä. Ihan kamalaahan tämä on, varsinkin, kun hevostelutulevaisuudestani en nyt kyllä ole ihan varma. Omaa ei kyllä tähän väliin ole tulossa, sillä tuurini hevosten kanssa tuntuu olevan niin surkea, etten kykene riskeeraamaan enää ainakaan ihan heti. Kavereiden hevosia tulee varmasti ratsastettua, mutta eiköhän siinä mene alle viikko, kun jo ikävöin omaa. Ainakin ylläpitoon olisi edelleen ehkä mahdollisuus saada se 4v, josta jo pari viikkoa sitten mainitsin, mutta en tiedä. Eiköhän ajan kanssa sitten selviä, mitä tässä tapahtuu. En edes tiedä, milloin Remington muuttaisi, joten totutteluaikaa tulee nyt kyllä olemaan ja voihan sen aikana tapahtua vaikka ihmeparantuminen (i wish).

moi meikä seisoskelee mudassa

Edit: Eläinlääkäri ja hieroja/kiropraktikko on kyllä tilattu paikalle, Remi ei siis tietystikään jää tutkimatta.