keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Syyskuun loppu ja hellettä aina vaan..

Kun hain Remingtoninia eilen laitumelta niin jäin kyllä ihailemaan heppojen oloja.. Kyllä mahat kasvavat, kun saavat popsia tuollaista ruohoa vielä syyskuun lopulla. Ilmatkin ovat nyt niin ihanat, että hevoset saavat olla ihan rauhassa pitkälle iltapäivään ulkona. 
Eilen oli vuorossa taas ilman satulaa treenaamista. Mentiin kentälle, kun taitaa olla vähitellen viimeisiä mahdollisuuksia mennä iltapäivällä ulos, itse en ainakaan sateessa tai pimeässä välitä ulkona tarpoa, kun on kerta maneesi vieressä. Juoksutin ensin ja Remington meni tosi kivasti. Juoksutin ehkä noin 10 minuuttia aika pitkillä sivuohjilla. Hyppäsin selkään ja huomasin, että jo juoksutuksesta Remille oli noussut hiki pintaan.. Ratsastin ihan perus treenin, ei mitään erikoista, ihan vain kunnolla eteen. Laukattiin taas aika paljon ja tehtiin muutamat voltit kootummassa laukassa, oikeassa laukassa menee jo todella hyvin, mutta vasempaan täytyy saada parempi kontrolli ja lisää tasapainoa. Pysähdykset suoraan laukkavoltilta menee molempiin suuntiin oikein hyvin, niissä ollaan kyllä edistytty hurjan paljon. 
Tänään ratsastin ilman satulaa vikellysvyöllä ja kamalalla western-huovalla, mutta nyt alkaa kyllä takapuoli sanomaan itsensä irti, niin en kykene enää pelkällä huovalla menemään. Vikellysvyöstä saa polville hyvin tukea, eikä pitkätkään pätkät harjoitusravia tunnu missään (paitsi ratsastuksen jälkeen..). 
Saan satulan onneksi toppaajalle huomenna, joten toivottavasti jo viikonloppuna pääsisin ratsastamaan satulalla. 
Tänään pitäisi saada kaverin hevonen pestyä ja huomenna nupitettua, perjantaina ja lauantaina lähdetään kisoihin ja minä olen taas kerran hoitajana mukana. 
Vähän teki mieli lähteä Remin kanssa kokeilemaan joku pikkukoululuokka kun traikussakin olisi tilaa, mutta eiköhän se ole paras, etten stressaa itseäni enää yhtään enempää, taisi viime viikolla tulla koko vuoden stressit täyteen.. Marraskuussa voitaisiin ehkä harkita, silloin olisi pikkukisat entisellä tallillani.. Pitää katsella.. Kiinnostaisi vaan tietää, millainen Remington olisi kisatilanteessa. Jos saisin jonkun muun sillä kisoihin puolestani, niin se vasta olisikin hyvä, itse taidan edelleen olla vähän liian pelkuri..
on niillä kyllä hyvä olla..


ainut "onnistunut" kuva meistä, muut oli niin hirveitä, että piti kyllä poistaa heti :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti