Believe you can and you're halfway there.

Tajusin viime viikolla, että Dessie on ollut minulla jo puoli vuotta. Sinä aikana se on kyllä kehittynyt valtavasti, mutta ajattelin kirjoittaa siitä, mikä se lähtökohta olikaan ja missä mennään tällä hetkellä.

Dessien suurin ongelma on ollut se, että se toisaalta tahtoisi mennä eteenpäin, mutta joku sen päässä estää sitä. Sitten kun se uskaltaa mennä eteenpäin, se tuppaa innostumaan liikaa. Sen nuoruuden kamaluudet ovat varmasti suurin syy tähän ja siksi tilanne tuntuu välillä niin lohduttomalta. Sen nuoruudessa on vain yksinkertaisesti tapahtunut asioita, joita ei hevosen päästä tule koskaan saamaan pois. Sen traumoja voi hiukan yrittää parannella ja tarjota sille yksinkertaisesti erilaisia, hyviä kokemuksia, joiden kautta se oppisi luottamaan siihen, että ihminen voi olla myös hyvä.
En nyt muista, mitä kaikkea olen tähän mennessä Dessien taustoista kertonut, mutta voisin nyt kertoa kaikesta, mitä minulle on selvinnyt ja mitä olen itse päätellyt.

Dessien kasvattaja oli kasvattanut niin sanotusti normaaleja hevosia, ilman sen suurempia suunnitelmia saada aikaiseksi mitään huippuhevosia. Dessien oli tarkoitus olla viimeinen kasvatti, sillä miehen oli tarkoitus lopettaa kasvattaminen kokonaan. Hän päätti astuttaa parhaimman tammansa paremmalla orilla ja oli päätynyt Donnerhallin poikaan ja Pik Buben lapsenlapseen Dream Of Gloryyn. Varsa olisi siis ainakin sukunsa puolesta varsin potentiaalinen tapaus ja siitä olisi voinut tehdä vielä hyvät, viimeiset rahat ennen kasvattamisen lopettamista.
Dessie syntyi ja näytti potentiaaliselta, joten kasvattaja päätti astuttaa sen emän sittenkin vielä toisellakin Donnerhallaisella orilla. Seuraavana kesänä Dessie jatkoi emänsä ja siskonsa rinnalla. Muutaman vuoden päästä pieni perhe oli edelleen kasassa, kumpaakaan varsaa ei vieroitettu ajallaan. Kiinnostus hevosiin oli lopahtanut, kaksi nuorta tammaa ja niiden emä jäi vähän unohduksiin.

Dessien 4-vuotis kesällä kasvattaja päätti saada siitä nopeasti rahat pois ja lähetti sen ratsutettavaksi. Se oli siis ollut neljävuotiaaksi saakka emänsä kanssa, ilman mitään sen suurempaa kontaktia ihmisiin. Se vieroitettiin neljävuotiaana vain yksinkertaisesti taluttamalla se traileriin ensimmäistä kertaa elämänsä aikana.

Ratsuttaja oli heti alusta saakka ongelmissa Dessien kanssa, sillä se oli ihan pihalla, koska sitä ei oltu koko sen elämän aikana käsitelty. Dessie oli isokokoinen, vielä nelivuotiaana kasvuiässä ollut, vahva nuori, eikä ratsuttaja ollutkaan ammattilainen, vaikka kasvattaja oli niin kuvitellut. Halpa hinta oli luultavasti se syy, miksi Dessie oli juuri tuolle "ratsuttajalle" eksynyt.

Dessie oli vedetty heti alussa gramaaneilla kasaan, se oli kieltäytynyt liikkumasta eteenpäin, se oli oppinut peruuttamaan pois tilanteesta. Luudalla hakaten se saatiin menemään eteenpäin, mutta yleisesti se oli vain peruuttanut. Minulle on myös kerrottu, että "ratsastuksen" jälkeen se olisi saanut vielä kunnolla turpaan. "Ratsuttaja" oli isokokoinen ronski mies, joka ei todellakaan karttanut voimankäyttöä.

Dessielle kävi noina aikoina myöskin onnettomuus, se oli laitettu kävelytyskoneeseen ja se oli hypännyt väliaidan yli kunnon kuperkeikalla ja rusauttanut selkänsä. Selkää ei tietystikään "ratsuttajan" luona näytetty eläinlääkärille, vaan "ratsastusta" jatkettiin onnettomuudesta huolimatta. Ratsastukseen yhdistyi sitten liian paineen ja hakkaamisen lisäksi myöskin selän kivut.
Parin kuukauden jälkeen kasvattaja oli saanut vihiä siitä, että mitä Dessien ratsutus olikaan ja oli hakenut epävarman, jopa vaaralliseksi tulleen nuoren tammansa pois. Siinä vaiheessa kasvattajalle oli ollut ihan selvä, ettei tuo hevonen ainakaan isoon rahaan tulisi vaihtumaan.

Harrastelijakotiin ongelmahevosena päästessään Dessie rupesi toimimaan ihan mukavasti, mutta se oli todella aikaavievä hevonen. Sen kanssa täytyi tehdä jokapäivä töitä, sillä muuten sai alottaa kokonaan alusta. Eteenpäinpyrkimys oli saatu takaisin, mutta peruuttaminen olikin vaihtunut ehkä liialliseen vauhdikkuuteen. Omistaja ei pärjännyt sille kouluratsastuksen parissa, Dessietä ei saanut koskaan myötäämään edes niskastaan ilman, että se lähti peruuttamaan.

Siksi esteisiin ja maastoiluun keskittyminen oli aika luonnollista. Esteillä Dessie sai juosta sydämensä kyllyydestä. Vähitellen se kuitenkin rupesi tulemaan liian vahvaksi ja sen omistaja päätti teettää sillä varsan, onhan sillä kuitenkin hyvä suku, eikä sen luonneviat johdu sen geeneistä. Kantavana Dessie oli ihan vain oloneuvoksena ja varsansa vieroitukseen saakka sitä ei ratsastettu. Varsan vieroittamisen jälkeen omistaja yritti aloittaa ratsastuksen, mutta ei viitsinyt enää panostaa siihen täysillä. He keskittyivät enemmänkin maastoiluun ja satunnaiseen hyppäämiseen. 2011 hyppääminenkin jäi kokonaan pois ja Dessie eleli suurimmaksi osaksi ihan vain tarhaillen ja harvemmin maastoillen.

Tiesin kyllä silloin, kun Dessie tuli minulle, ettei se ollut liikkunut melkein kahteen vuoteen muutakuin maastossa, mutta vähitellen minulle on tosiaan selvinnyt se, ettei sitä ollutkaan ratsastettu oikeastaan vuoden 2008 loppupuolelta saakka.

Dessien ensimmäisten vuosien tarina selittää sen luonteesta kyllä todella paljon. Skeptisyys ihmisiä ja varsinkin miehiä kohtaan on sen suurin ongelma. Ratsastaessa sen huomaa selvästi, että siltä on viety eteenpäinpyrkimys joskus kokonaan pois, siitä johtuen sen paha tapa on jäädä paikalleen seisomaan ja potkimaan taakajaloilla.

Blogiin tietysti kirjoitin alkuajoista lähtien Dessiestä, mutta jätin aika paljon asioita kertomatta, sillä en oikein itsekään halunnut tajuta, miten sekaisin Dessie oli. Huonoja kuvia tuskin kovinkaan moni julkaisee, enkä minä ole siinä poikkeus, mutta seuraavissa kuvissa näkyy vähän enemmän sitä totuutta, kuin niissä valikoiduissa kuvissa, mitä on tullut postailtua. Hyvä merkki kehityksestämme on se, että ennen kuvista sai etsimällä etsiä hyviä kuvia ja nyt saa etsimällä etsiä kuvia, joissa Dessie menee huonosti.

Minulle tullessaan Dessie ei antanut kiinni karsinasta, hyökki päälle ja hyppi pystyyn karsinassa ja paddockissa. Se yritti päästä karkuun suitsittaessa. Se saattoi jopa purra ihmisiä, jotka sen luokse tulivat ja potki karsinan seiniä, jos joku seisoi sen karsinan edessä.
Juoksuttaminen oli oikeastaan mahdotonta, sillä Dessie ei lähtenyt luotani minnekään ja jos yritin painostaa sitä, hyppäsi se pystyyn tai rupesi potkimaan. Vasempaan kierrokseen saattoi toimia, mutta suunnan vaihtaminen sekoitti Dessien pään kokonaan ja siitä alkoi sitten taistelu.

Ensimmäisinä päivinä pelkästään selkään pääsyn kanssa oli ongelmia, ensimmäisenä päivänä pääsin selkään vasta 10 minuutin yrittämisen jälkeen. Ratsastaessa Dessie jännitti selkänsä ja alakaulansa ja kyttäsi maneesin nurkkaa ja oikeastaan koko ovipäätyä. Se hyppi sivulle, kun kuuli ääniä maneesin ulkopuolelta. Hetkittäin se rentoutti edes kaulansa, mutta sitten yleensä vetäisi turpansa ryntäisiin. Touhu oli todellakin täysin kaoottista ja mehän mentiin vain käyntiä ja ravia, oikea laukka ei noussut alussa oikeastaan ollenkaan ja jos nousi niin ihan järjettömän pukin kautta ja jatkui tahdittomana, aivan liian vauhdikkaana räpellyksenä.

Parin viikon jälkeen Oliver ratsasti ensimmäistä kertaa, mutta sen kerran jälkeen (ja niiden tuhansien pukkien/potkujen jälkeen) päätin, että yritän itse ensin kehittää edes jonkinlaisen luottamussuhteen Dessieen, ennen kuin pistän edes Oliverin selkään.

helmikuu

Rupesin juoksuttamaan aina ennen ratsastusta ja se oli oikein hyvä idea, sillä sain sen menemään eteenpäin ja oli helpompi sitten selästäkin käsin saada se tekemään muutakin, kuin potkimaan. Juoksuttaminen rupesi sujumaan joka kerta paremmin, Dessie ei enää hyppinyt pystyyn, mutta oikeaan suuntaan lähteminen saattoi edelleen olla vähän hankalaa.

Maaliskuun keskivaiheilla Oliver suositteli meille gogue-apuohjaa, jotta olisin saanut Dessien selän rennommaksi. Dessie jännitti ristiselkänsä aikamoisen kivikovaksi ja siihen gogue oikeasti jopa auttoi. Huhtikuun alkupuolella jätin goguen pois ja huhtikuun lopulla otin martingalin käyttöön, joka on  edelleenkin usein käytössä.

maaliskuussa goguella

Maaliskuun lopulla pyysin Oliveria ratsastamaan Dessien. Oliver tuppaa ratsastamaan hevoset aikamoiseen pakettiin ja Dessien ongelma oli alussa se, että jos se laski kaulansa, veti se turpaansa kohti ryntäitä. Valitettavasti Oliveria se ei häirinnyt, joten hän ei todellakaan ollut Dessielle sopiva ratsuttaja. Pakettiin ratsastaminen siinä vaiheessa ei todellakaan sopinut Dessielle, joten silloin tein sen päätöksen, että sileällä Oliverin ei enää tarvitse Dessien selkään nousta.

Vasta huhtikuun keskivaiheilla kyettiin laukkaamaan ensimmäistä kertaa useampi kierros. Laukkatreenin aloittamisen jälkeen Dessien selkä ei enää jumittanut ja siitä lähtien sen ratsastettavuus on parantunut koko ajan.

huhtikuu

Koko toukokuun Dessie oli varsin hyvä ratsastaa, mutta sen jatkuvat kiimat häiritsivät edistymistämme. Kiimanestolääkkeen aloittamisen jälkeen Dessien luonne rupesi tasoittumaan todella nopeasti, se rauhoittui oikeastaan heti ensimmäisten päivien jälkeen. Sen viimeisetkin selkäjumitukset katosivat ja pystyttiin keskittymään treenaamiseen kunnolla.
Remingtonin lopettamisen aikoihin Dessie oli huonolla tuulella, kun en jaksanut liikuttaa sitä kunnolla ja ilmat olivat ihan järjettömän kylmät. Kuitenkin selvittiin ongelmistamme aika nopeasti, parissa viikossa oltiin taas menossa hyvää vauhtia oikeaan suuntaan.

toukokuun loppu

Tämänhetkinen tilanne alkaa jo näyttämään oikeasti varsin hyvältä. Dessie saattaa edelleen välillä potkia/pukittaa/peruuttaa, mutta enää todella harvoin ja tiedän nykyään tasan, että miten minun täytyy reagoida, kun huomaan, että se rupeaa jumittamaan. Se kuumuu kyllä, mutta vähitellen olen oppimassa käsittelemään sen kuumumista. Kannusten pois jättämisen jälkeen Dessien räjähtely on vähentynyt, olen nyt ratsastanut muutaman viikon aina vain ilman kannuksia.

Alussa kaikki olivat sitä mieltä, että ajattelen täysin epärealistisesti, kun kuvittelin saavani Dessiestä ikinä ratsastettavan hevosen. Sain kuulla, kuinka paras vaihtoehto olisi vain viedä se teuraaksi, niin sentään joku hyötyisi siitä. Alussa varsinkin valmentajani oli todella negatiivinen, hänen kommenttinsa oli vain "unreitbar" eli hevonen, jota ei enää pitäisi olla edes olemassa. Yritin kuitenkin ottaa valmennuksia Oliverilta hänen käsittämättömän negatiivisesta asenteestaan huolimatta, mutta en jaksanut kommentteja siitä, kuinka teen kaiken väärin ja kuinka idioottimainen ajatus on ylipäätänsä ottaa tuollainen hevonen. Hän oli aivan varma, että kyllästyn homman hankaluuteen hetkessä, enkä ikinä saa yksin mitään aikaiseksi, tuollaisesta hevosesta ei kuulemma edes ammattilainen saa yhtään sen parempaa, kuin mitä se alussa oli.

En ole koskaan väittänyt olevani mitenkään erityisen hyvä ratsastaja, mutta sen tiedän, että tulen todella hyvin toimeen hankalien hevosten kanssa. Yritin Remingtonin kanssa näyttää itselleni, kuinka mukavaa elämä kiltin hevosen kanssa on, mutta nyt jopa kehtaan myöntää, että se ei ollut mukavaa, vaan se oli tylsää. Elämäni romahti viime syksynä hevosharrastuksen ulkopuolisten asioiden takia ja siihen lisättynä Remin sairaus sai minut ihan pimahtamispisteeseen. Olin siinä tilanteessa, että tarvitsin jotakin, joka veisi ajatukseni jonnekin muualle. Siksi Dessie tuli minulle. Se todella vei ajatukseni muualle ja uskoin itse sen paranemiseen niin valtavalla tahdolla ja muiden mielipiteet lisäsivät vielä vähän tahtoni voimaa. En lannistunut, vaikka niin monet sen yrittivät saada aikaiseksi.

Nyt vähitellen voin sanoa, että kaikki olivat väärässä. Olen ottanut kouluvalmennuksia koko aikana Oliverilta yhteensä 3 kertaa (nekin taisivat olla kahden viikon ajalla) ja Sabsilta myöskin 3. Oliver on ratsastanut Dessiellä kaksi kertaa plus kerran hypännyt ja Sabsi on ratsastanut alle 10 minuuttia. Olen siis todellakin saanut Dessien itse siihen pisteeseen, missä se nyt on ja se saa minut kyllä ylpeäksi meistä molemmista.

Viime sunnuntain kuvista yritin nyt oikeasti etsimällä etsiä kuvia, joissa Dessie menee huonosti ja löysin  sadasta kuvasta kaksi huonoa.

Totuus on alkanut näyttää tältä ja kun vertaa aikaisempiin hyviin kuviin niin touhu alkaa vähitellen näyttämään siltä, miltä sen tällä tasolla kuuluukin.

Tällä hetkellä Dessie menee tasaisesti peräänannossa todella pitkiä aikoja, nostaa molemmat laukat hyvin käynnistä ja ravista, on oppinut laukanvaihdot, avot käynnissä ja ravissa ja hyvät pohkeenväistöt käynnissä, ravissa ja jopa laukassa. Pääsen sen selkään ilman ongelmia jopa ilman satulaa. Sillä voi ratsastaa kunnolla ilman satulaa ja pelkällä riimulla maneesissa, kentällä ja maastossa.

Se tulee karsinassa vastaan korvat hörössä ja on jopa jo hörissyt, kun on kuullut, että olen kävellyt talliin. Saan sen karsinasta ja tarhasta kiinni ilman minkäännäköisiä ongelmia. Saan sen kaviot putsattua maneesissa (alussa täysin mahdoton ajatus). Sen saa juoksutettua ilman ongelmia ilman sivuohjiakin. Mitkään normaalit hoitotoimenpiteet eivät aiheuta ongelmia, sen saa (mies!) kengitettyä, pestyä, jalat kylmättyä, harjan nypittyä.. Tietyt ihmiset voivat hoitaa sitä jos olen paikalla. Siitä on tullut lähes normaali hevonen.

Dessie on hyvä esimerkki siitä, että jos tarpeeksi uskoo johonkin, saa jo pelkästään sen avulla paljon aikaiseksi. Kun siihen lisää jokapäiväisen työnteon ja sen, ettei lannistu muiden mielipiteistä, saa aikaan sen, mitä minä ja Dessie tällä hetkellä olemme. Dessie ei toimi vielä muiden ihmisten kanssa, mutta eiköhän siihenkin saada vielä helpotusta, kunhan se saa ajan kanssa tutustua muihinkin.

Nykyään en ota kuuleviin korviinikaan meidän tallilaisten kritiikkiä Dessiestä, sillä se on juuri minulle täydellinen hevonen. En ole täydellinen, eikä ole Dessiekään, mutta niin kauan, kuin se ei itseäni häiritse, niin ei sen tarvitsisi muitakaan häiritä. Olemme varmasti vielä ikuisuuden päässä siitä, että voisimme saavuttaa oman kodin ulkopuolella jotakin, mutta se on minulle täysin toisarvoista. Dessie on opettanut minulle kärsivällisyyttä, rauhallisuutta ja sen, ettei muiden mielipiteillä ole todellakaan mitään merkitystä.

Huh, tulipas selvitys, mutta mielestäni tässä välissä oli oikein sopiva hetki vähän valottaa Dessien menneisyyttä ja millaisten vaiheiden kautta ollaan päädytty tähän, missä nyt ollaan.

Edit: Vaikka tuskin kukaan itävaltalainen tätä lukeekaan, niin ajattelin nyt silti vielä tehdä pienen korjauksen, ettei kukaan saa väärää kuvaa Oliverista. Oliver on siis oikeasti todella hyvä ratsuttaja ja valmentaja. Hän on se, joka ottaa hankalat hevoset siinä vaiheessa, kun kukaan muu ei enää uskalla. Hän on nuorten hevosten (varsinkin orien) kanssa yksi Itävallan parhaita ratsuttajia, hän saa oikeastaan hevosen, kuin hevosen starttikuntoon. Hän on ollut Saksassa esimerkiksi Sprehellä ratsuttajana ja Saksassa myös toisessa isossa siittolassa pääratsuttajana, joten hänellä on kokemusta vaikka minkälaisista hevosista. En halua häntä todellakaan mustamaalata, sillä tiedän, että hän on yleisesti hyvä työssään. Kaikesta huolimatta hän nyt vain ei sattunut sopimaan juuri meille ainakaan meidän alkuvaiheessa, myöhemmin voi hyvinkin olla, että hän voi vielä olla meille avuksi.