keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Arkihommia

Viime päivät olemme edelleen tehneet ahkerasti töitä Acasinan kanssa, eikä se ole edelleenkään näyttänyt mitään huonoja puolia. Vasempaan suuntaan laukannosto on hiukan hankala, mutta saatiin siihen tänään Oliverilta muutamat neuvot, joten eiköhän sekin tule pian paranemaan. Oliver laittoi meidät laukkaamaan pääty-ympyrällä ja tekemään paljon laukka-ravi-siirtymisiä ja jonkin ajan vääntämisen jälkeen alkoivat vasemmat nostot toimimaan ilman liikaa hektisyyttä tai väärän laukan tarjoamista.

Oikeaan suuntaan laukka on oikein hyvä ja siinä Acasina jopa myötää kivasti niskasta. Muuten se on vielä suurimmaksi osaksi sitä mieltä, ettei niskasta kannata myödätä, mutta eiköhän asia hoidu, kun se saa kaulaansa lihaksia, joilla se ylipäätänsä voi kantaa itseään. Jotenkin minusta tuntuu, että se olisi jo nyt reilussa viikossa saanut vähän lihaksia, mutta voipi myös olla, että siihen on vain tottunut.

Oliver oli sitä mieltä, että perjantaina olisi sitten aika estevalmennukselle. Ei siis niin, että hän hyppäisi, niin kuin oli sovittu, vaan niin, että minä hyppäisin. Tällä kertaa kävi tuuri, sillä lähden viikonlopuksi reissuun, enkä valitettavasti pääse valmennukseen ;) No, kaipa se on sitten seuraavalla viikolla pakko, jos kerta valmentaja sanoo, että minun kyllä kannattaisi kokeilla.

Joitakin hyviä puolia tässä "hevosettomuudessa" on löytynyt, sillä nyt kyllä ratsastettavia olisi tarjolla jonoksi asti.. Jackyn olen nyt ratsastanut pari-kolme kertaa viikossa ja muitakin on tullut ratsastettua. Kaverin kakkoshevosen Boyn liikutin tänään ja sain taas kokea millaista on, kun hevonen tykkää juosta. Boy on ollut viimeaikoina vähemmällä liikunnalla ja siitä huomasi, kuinka innoissaan se oli, kun se pääsi pitkästä aikaa hommiin. Oltiin molemmat lopuksi ihan läpimärkiä hiestä, vaikka ei oltukaan tehty mitään sen erikoisempaa, ihan vain siirtymisiä ja paljon ryhdikästä laukkaa.

Acasina on nyt tietysti ihan ykkösenä vuorossa, sillä näillä näkymin se on jäämässä minulle. Mitään varmaa en vielä uskalla sanoa, mutta fiilis on nyt puolentoista viikon jälkeen oikein hyvä, joten katsellaan jatkoa sitten ensi viikolla, kun tulen takaisin reissusta. Huomenna vielä kerkeän tallille, mutta perjantaina lähden ajelemaan jo aamuyöstä, joten Acasina saa joko lomailla pari päivää tai sitten Oliver liikuttaa sen. Toivoisin, että Oliver hyppäisi sillä viikonlopun aikana, jotta ainakin heppa olisi lähiaikoina hypännyt, kun minun viime hyppäämiskerrasta on taas vierähtänyt melkoinen tovi.. Jotenkin se hyppääminen nyt taas kiinnostaa, mutta saa nyt nähdä, Acasinalla kun ei ole muu kuin ammattilainen hypännyt...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti