keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Flunssaa pukkaa

Itselleni iski aikamoinen flunssa näin lukukauden aloituksen kunniaksi.. Eilen olin kuumeessa, joten kävin vain katsomassa, että hepalla on kaikki kunnossa. No, loimi oli ihan säpäleinä, joten nyt olosuhteiden pakosta vaihdoin Acasinalle ohuemman loimen. Ilmatkin ovat toki lämpimät, mutta olisin toivonut, että laumaan tutustumisesta olisi selvitty uhraamalla vain yksi loimi.

Eilen ei siis tehty Acasinan kanssa mitään ja tänäänkin taitaa jäädä hevosen selkään kipuaminen välistä. Minulla ei olisi todellakaan aikaa olla kipeänä, joten yritän nyt päästä tästä olosta mahdollisimman nopeasti eroon, eikä tallilla hilluminen paljoa parantumista edistä.

Kävin vihdoin pari viikkoa sitten hakemassa tilaamani fleeceloimen. Sen saamisessa kesti melkoisen kauan, mutta onpahan nyt kyllä niin viimeisen päälle, ettei odottaminen haitannut ollenkaan. Otin vähän reilumman koon, jotta satulakin mahtuu helposti loimen alle. Tuskinpa Acasinaa pienempää hevosta tulen koskaan hankkimaan, joten loimi tulee toivottavasti sopimaan seuraavillekin hevosille. Laadultaan se on ainakin pitkäikäisen oloinen, kuten Equilinen tekstiilit yleensäkin ovat.

Onneksi Acasina riehuu laumassa enemmän, kuin tarpeeksi, joten se tuskin kärsii siitä, jos sitä en kykene ratsastamaan.. Ärsyttää kyllä tämä kipeytymisen ajankohta, mutta eipä sitä valitakaan voi..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti