Eilen ratsastin ja Acasina oli heti alusta saakka oikein hyvä. Se oli vähän hermostunut ja katseli ympärilleen, kun ei olisi oikein jaksanut keskittyä. Vähitellen se kuitenkin rentoutui ja tehtiin taas ennätyksiä siinä, kuinka pitkän ajan se pysyy kunnolla avuilla, eikä turhaan jännity. Tänään sama fiilis jatkui ja edelleen rikottiin omia ennätyksiämme! Tänään se oli kyllä aluksi vähän hankala ja jännittynyt, huomasi, että oltiin eilen tehty kunnolla hommia ja sillä oli varmasti vähän lihakset kipeänä. Acasina kuitenkin rentoutui suhteellisen nopeasti ja oli sitten todella hyvä ratsastaa, pääsin kunnolla ratsastamisen makuun! En kuitenkaan viitsi kauaa pyytää Acasinalta itsensä kunnolla kantamista, sillä haluan lopettaa, kun fiilis on vielä hyvä, eikä Acasina kerkeä väsymään.
Tänään laukat nousivat paremmin, kuin hyvin ja tuli ihan todella hyvä fiilis! Kävimme vielä lopuksi laukkaamassa pellon ympäri, se on Acasinalle varmaan paras palkinto, kun se saa juosta ihan täysiä.
Tällä hetkellä alan oikeasti uskomaan, että Acasinasta saa vielä vaikka mitä irti! Onhan sen kaula edelleen hankala ja meillä on vielä valtavasti tekemistä, mutta vihdoin alkaa olla vaikein aika takana. Kyllä se vaan kannattaa nähdä se vaiva, se fiilis, kun heppa alkaakin toimimaan, on oikeasti yksi parhaista fiiliksistä koko maailmassa! I'm so happy with my horse :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti