Vuosi sitten :(

Aika menee kyllä niin järjetöntä vauhtia.. Remingtonin kuolemasta on kulunut tänään vuosi. Aikamoisen karsea ajatus, että siitä on jo vuosi, kun viimeksi näin piirtopääni. :(

Remingtonin kuoleman jälkeen sain sen kasvattajalta ihanan kirjasen, jonka hän oli tehnyt, kun Remington oli vielä nuori oripoika. Äsken tuossa tuota lukiessa tuli kyllä kyyneleet silmiin ja rupesin muistelemaan viime vuotta ehkä vähän liikaa.. Se epätoivon fiilis tuli mieleen liiankin todellisena. Tänään sataa samalla tavalla kaatamalla, kuin vuosikin sitten.. Niin paljon on muuttunut vuoden aikana, mutta silti tuntuu niin omituiselta, ettei tallissa enää odotakaan se pikkuinen rautias piirtopääruuna, vaan nyt siellä odottelee iso ruunikko piirtopäätamma, joka sekin on kyllä tullut jo melkoisen tärkeäksi.

Tässä Remingtonin pikkukirja, jonka Gabi minulle antoi. Käänsin tekstin suomeksi, jotta Remingtonin varsa-ajan elämänkerta on nyt sitten olemassa suomeksikin ;)

"Moi"! Saanko esitellä itseni? Nimeni on Remington Red. Oon pieni rautias ori ja oon syntynyt "Hametner Cityssä". Miksi puhun englantia? No, koska oon puoliks irkku. Isäni nimi on Russian Red. Isäni on syntynyt Irlannissa ja on aito laukkahevonen. Tässä on kuva siitä täynnä actionia.

Tää oli... (en enää muista missä) eikä tää ollut ainut kilpailu, jonkase voitti. Tällöin se oli vasta juuri täyttänyt kolme vuotta. Sen mami (mun mummi) on nimeltään "Green Diamond".

Mutta ei se vihreä ole, kuten kuvasta näet, vaan se on tummanruunikko ja kuten isoisäkin, irlantilainen täysiverinen. Isoisän nimi on "Kind of Hush". 

Aika elegantti, eikö vain?

Isän puoleisen sukupuuni voisin esitellä teille vaikka kuinka pitkälle.. Mutta se kestäisi liian kauan, joten laitoin tähän mukaan isän sukupuun.

Mun äitiäkään ei saa unohtaa. Se ei ole yhtään sen vähempää jalo.

Sen nimi on "Itra" ja se oli yhtä upea rautias varsa, kuten kuvasta näet. Mami on puolikas trakehner. Se tarkoittaa, että sen sukulaiset ovat kotoisin legendaarisesta trakehnersiittolasta Marbarchista Saksasta.

Esimerkiksi Julmond on hänen sukutaulussaa, se oli huippuori Marbachissa ja sen kuparinen patsas on edelleen siittolassa näytillä.

Isoisän äiti oli hannoverilainen. Siitä en tiedä kauhean paljoa. Vain surullisen tarinan, että sillä oli koko elämänsä jalka kipeänä. Sen elämä oli siksi vähän rajoitettua. Sen kuoleman jälkeen huomattiin, ettei eläinlääkäri vain ollut huomannut sen kaviomätää, joka olisi ollut ihan vain pieni juttu.

Mun sisarusten nimet on Flicka ja Gulliver.

Flicka oli tallivahinko mamin kotitallilla.

Joku humalainen ihminen oli päästänyt haflingerorin mamin luokse, kun se oli ollut kiimassa. Mamin omistaja huomasi raskauden vasta, kun varsominen oli jo lähellä. Siskolla oli isänsä väri, mutta se oli kropaltaan kuin mami. Se myytiin nelivuotiaana jollekin tallilla, enkä tiedä siitä sen enempää.

Gulliver taas koki surullisen lopun.

Sen isä oli upea tummanruunikko ori, joka kuitenkin taisi periyttää sille huonon terveydentilan. Gulliver näytti pienenä ihan multa, mutta ei sillä ollut mun tyyliä.

Siitä päästäänkin taas minuun. Elikkä; Oon syntymästäni lähtien tykännyt yllätyksistä. Olin kuullut, että kaverini Ronja oli lähdössä reissuun, joten mä jouduin sitten pikkuisen kiirehtimään maailmaan saapumistani. Se oli heinäkuinen yö vuonna 1999, 15. ja 16. päivän välillä.

Mami oli ollut yön yli laitumella, kun mä olin ilmoittanut tulostani. Synnyin nopeasti ja aamulla, kun Ronja oli lähdössä, huomasivat sen ihmiset minut omenapuun alla.

Tohtori Höchtl, mun eläinlääkärini, oli myöskin siellä ja tutki minut heti läpi. Moni Hametner (tallin omistaja) soitti sitten heti täti Gabille. Hän on mamin omistaja. Täti Gabi sitten saapui nopeasti. Rosi eli mun omistaja tuli vasta vähän myöhemmin. Toisin kuin Gabin mielestä, oli hän sitä mieltä, että olin äärettömän kaunis. Vielä aamulla he ottivat minusta kuvia ja niitä voit itse arvostella.

Mamillakin oli kaikki ok. Se oli vaan vähän huolestunut mun jaloista, ne oli nimittäin vähän vääntyneet.

Mulla oli ihan karsea nälkä ja join ja join ja sitten mamin maito ei enää riittänytkään. Rosi ajeli nopeasti hankkimaan minulla lisämaitoa, mutta se ei ollut oikein kovin hyvää. Hänen takiaan (hän yrittikin kaikkensa) join sitä kuitenkin hiukan.

Pian mami ryhdistäytyi ja rupesikin tarjoamaan tarpeeksi maitoa.

Sitten alkoikin pulma koskien mun nimeä. Se kesti jonkin aikaa ja tuli paljon hyviä, mutta myös mälsiä ehdotuksia. Rosin idea oli "Remington Red". Aika hyvä, eiks vaan?

Alussa mulla kävi paljon vierailijoita. Ne eivät kaikki olleet kuitenkaan vain ihailijoita.. Niille sitten näytin sen.

Kasvoin hurjasti, jalat kasvoivat suoriksi, paitsi jäivät hiukan hajavarpaisiksi (Rosillakin on). Yksi kauneusvirhe pitääkin olla.

Kuten huomaat, olen myös aika kuvauksellinen!

Ensin kuva vasemmalta ja sitten vielä oikealta!

Lisäksi vielä edestä (ei takaapäin) ja vielä yksi mamin kanssa.

Ja vielä kerran ilman mamia. Tässä kuvassa on Gabin tytär Katja kanssani.

Ja tässä kuvassa vielä Christian (Rosin veli).

Tykkään lapsista, mutta ihmiset komentavat minua aina, kun haluan leikkiä niiden kanssa. Silloinhan saa vähän purra ja potkia, vai mitä?

Saanko esitellä kotini? 

Asun mamin kanssa puumökissä. Siinä on yksi ikkuna ja kaksiosainen ovi. Niin voimme molemmat katsella pihalle. Kesäisin olemme olleet äidin kanssa aamusta iltaan isolla laitumella, jolla myöskin synnyin. Jos päivisin oli liian kuuma, pysyimme me tallissa ja menimme vasta yöllä laitumelle.

Minun kaverini ovat Tanja (äidin puolisisko), Felix eli pieni ruskea, tummanruunikko tamma ja mun tyttöystävä Ronja ja sen äiti. Isot rakastavat mua kovasti ja antavat paljon anteeksi. Ronja on tosi laiska. Kun mä olen vasta lämmitellyt, on hän jo väsynyt. Syksyllä meidän laidun oli liian märkä ja siksi me muutimme "mutatarhaan". Ronja lähti pois, mutta enköhän tule sen vielä näkemään.

Meidän ulkoiluaika lyhentyi, mutta Rosi ja Gabi, jotka päivittäin käyvät vierailemassa, vahtivat kyllä, että saan tarpeeksi liikuntaa. Saan lähteä mukaan maastoilemaan ja saan jopa juosta vapaana mukana. Silloin näen paljon kiinnostavia asioita, joista tykkään. Mutta on kyllä myös vähän hurjia asioita. Niitä ihmiset kutsuvat autoiksi. Mami kertoi minulle, että niistä täytyy pysyä kaukana, sillä sattuu kuulemma kovasti, jos joutuu liian lähelle niitä. Sen ymmärsin ja siksi pysyn kaukana.

Mun ihmisystävien ja niiden lasten annan putsata ja hemmotella itseäni. Usein tulee myös tuntemattomia koskettelemaan, enkä pidä siitä ollenkaan. Silloin vain käännyn tai lähden pois.

Gabia voi kiusata kivasti. Kun menemme maastoilemaan, pitää se minua kiinni narusta mamin satulasta käsin. Jos on mahdollista niin saan myös juoksennella vapaana. Mutta kiinni mua ei sitten enää saa. Ympäriinsä juoksenteleminen on vain niin paljon hauskempaa, eiks vaan?

Rosi tekee sen erilailla, hän ei juokse perässäni. Jos en anna kiinni, komentaa se minut pois. Mutta enhän minä halua pois sen enkä äidin luota. Jos sitten tulen kiltisti takaisin, silittää hän minua ja sitoo sitten kiinni. Mutta en ole hänelle siitä vihainen.

Vähän aikaa sitten tarkisti Kreuplin Rudi mun kaviot. Siitä en oikein tykännyt. Hän kertoi Gabille, että hänellä kotona olisi paljon hevoskavereita. Hänellä on iso pihatto, karsina talveksi ja kesäksi valtava laidun. Hän kertoi, että siellä on myös pieni ori, jota isot aina kiusaavat ja minun täytyisi olla hänen seuranaan ja suojella häntä.

Gabi ja Rosi selvittivät asiaa ja omistajani päätti, että tuo olisi minulle paras ratkaisu. Sitten minun muuttoni tulikin jo suunniteltua. Siitä kerron vasta sitten tokassa kirjassani.

Eli "so long"

Remington Red

Siinä siis vähän Remingtonin tarinaa, minusta oli aika kiva idea kasvattajaperheeltä, että he antoivat kirjasen minullekin.

Remingtonin taustasta tiesin aivan kaiken, se sai kyllä elää aikamoisen kivan elämän, kun sai elää melkein koko elämänsä samojen (hyvien!) ihmisten ympäröimänä. Gabi ja Rosi pysyivät siis ihan loppuun saakka touhuissa mukana, mikä oli tietysti mukavaa, kun varsinkin huonoina aikoina sain tukea ja apua ihmisiltä, jotka olivat tunteneet Remingtonin ihan varsasta saakka.

Remington Red
1999-2013
R.I.P.

Lisää ylläreitä

Menin tänään jo aikaisin aamulla tallille ja mikäs siellä laitumella odottikaan.. No, Acasina, jolta puuttui nyt toisestakin takasesta kenkä. Ei muutakuin pommittamaan kengittäjää puheluilla ja sain hänet onneksi vielä käymään. 

Olin tehnyt ennen kengittäjän tuloa Acasinan kanssa hyvän maastakäsin treenin, heppa oli oikein yhteistyöntahtoinen. Loppujenlopuksi juoksin vapaana olleen Acasinan vieressä ympyrällä ja Acasina hidasti ja nopeutti vauhtia aina sen mukaan, miten kovaa minä menin. Se oli ihan älyttömän kiltti, seurasi minua taas kuin koira. 

Meidän täytyy ehdottomasti tehdä lisää hommia maastakäsin, sillä Acasina on todella hyvin kuulolla ja keskittyy äärettömän hyvin. Sille saisi varmasti opetettua vaikka mitä temppuja maastakäsin, täytyy varmaan ruveta lukemaan aiheesta niin voisin vaikka kokeilla opettaa sille jotakin.

Kengittäjä ei tänään onneksi joutunut  paljoa komentelemaan Acasinaa, sillä hänellä oli kiire, eikä olisi oikeastaan todellakaan kerennyt kävästä meillä. Onneksi hän pääsi tulemaan, kun en uskaltaisi antaa kenenkään vieraan kengittäjän koskea noihin vaikeisiin takakavioihin.

Saapas nähdä, kuinka kauan nuo kengät pysyvät kiinni, kun tällä kertaa oli vieläkin vähemmän seinämää, johon naulat sai kiinni. Ostin nyt kengittäjältä aminohappo- ja biotiinisekoituksen, jonka syöttäminen toivottavasti nopeuttaisi kavion kasvua, jotta päästäisiin tästä huonosta tilanteesta vähän nopeammin eroon.

Pitäkää peukut pystyssä, että nuo tämänpäiväiset kengät pysyisivät nyt ainakin siihen saakka, kunnes kengittäjä tulee reissustaan takaisin..

Korvaton ja kengätön

Tässä viime päivinä on ollut hauskaa, kun joka päivä on tallilla odottanut aina vain niin hurjan kivoja uutisia.. Tai sitten ei.. Acasinalta oli toissapäivänä kadonnut laitumella kenkä siitä hankalasta takakaviosta ja kengittäjä on tietysti viikonlopun poissa.
Eilen Acasina oli taas onnistunut potkaisemaan vesiautomaattinsa putken rikki ja oli aiheuttanut karsinaansa tulvan.
Tänään mennessäni tallille odotti laitumella hevonen, jolla oli purtu pala irti korvasta.. Jollakin on tainnut olla kova nälkä.

Vähän on siis tallilla ollut ärsyyntynyt Nelli, kun ei oikein jaksaisi jokapäiväistä ylimääräistä stressiä.. No, tälläistä tämä on.

Eilen minun oli pakko ratsastaa Acasina, vaikka sillä ei olekaan takasessa kenkää. Ratsastin vasta aika myöhään illalla, kun oli niin kuuma päivä. Acasina oli aluksi vähän sitä mieltä, ettei se oikein olisi jaksanut tehdä hommia, mutta motivoitui nopeasti ja olikin sitten oikein hyvä ja tasainen ratsastaa.

Laitoin diagonaaleille molempiin suuntiin puomit, sillä Nicky suositteli meille ottaa puomit lähes jokapäiväiseen treeniin mukaan, jotta opin pitämään Acasinan laukan rauhallisempana ja hallitumpana. Harjoitus meni oikein hyvin ja Acasina keskittyi hyvin.

Tänään juoksutin sen rennosti ihan vain riimulla ja annoin sen laukata sydämensä kyllyydestä. Onneksi kentän pohja on sen verran ilmava, ettei puuttuvaa kenkää huomannut millään tavalla. Nyt vain täytyisi saada se kengittäjä taas mahdollisimman pian fiksaamaan tilanne..

Ja mitä korvatilanteeseen voikaan edes sanoa.. Toivottavasti karvat kasvavat nopeasti takaisin, muuten me taidamme olla aika usein huppu päässä ;)

Estevalmennus!

En ole viitsinyt edes mainita, että olin suunnitellut jo jonkin aikaa kokeilevani toista estevalmentajaa, kun tuota meidän kotivalmentajaa ei taida meidän valmentaminen paljoa kiinnostaa. Saatiin Nicky tulemaan käymään, vaikka hän joutuukin ajamaan pidemmän matkan. Hän on S-tason esteratsastaja ja kokenut vähän hankalempienkin hevosten kanssa. Hyvä asia on myös se, että hän tuntee Acasinan sen sisäänratsastusajoilta. Hänellä oli siisjonkinlainen kuva siitä, minkälaisesta hevosesta on kysymys.

Oltiin sovittu valmennus jo aamulle, sillä oli luvattu niin kovaa hellettä, että aamulla ratsastaminen oli varmasti paras päätös. 

Olin koko aamun jo jännittänyt, mutta päätin, etten anna jännitykselle valtaa ja sain itseni pidettyä ihan ok kasassa. 

Verrytellessä huomasin jo, että Acasina oli oikein hyvällä tuulella ja toimi oikein hyvin. Acasina oli eilen maastossa aika kusipää, mutta siitä ei ollut onneksi enää tietoakaan. 

Ensimmäinen harjoitus oli ihan vain laukkapuomit diagonaalilla molemmissa suunnissa, niin että ratsastimme kahdeksikkoa vaihdellen suuntaa. Acasina oli melkoisen innoissaan ja sain hidastella sitä jatkuvasti, mutta se pysyi koko ajan kontrollissa. Kyllä huomaa, että olemme tehneet paljon kouluhommia, kun vauhdin ja tahdin sääteleminen onkin nyt mahdollista. Acasina ei myöskään enää heilunut edestakaisin lähestyessä esteitä, kuten se ennen teki.

Puomiharjoituksen jälkeen laitoimme pienen pystyn diagonaalille, mutta edelleen apupuomeilla ennen ja jälkeen esteen. Rauhallisesti hyppäsimme pikku estettä ja tajusin, millä tavalla saan Acasinan pysymään rauhallisempana ja Nickykin kehui, kuinka tyylikästä hyvin kouluhevosmaista, koottua laukkaa mentiinkään. Fiilis oli oikein hyvä, kun huomasin miten Acasinan etupää nousi, kun takapää rupesi kunnolla hommiin.

Meidän pikkurata, joka lopuksi ratsastettiin, oli siis ensin diagonaalilla puomit, toisesta suunnasta diagonaalilla este, taas diagonaalilla puomit ja lopuksi pitkällä sivulla okseri ja pysty.

Lopuksi minulla meinasi mennä vähän pupu pöksyyn, mutta selvisimme kunnialla, kun sain tahtoni läpi ja okserin jälkeisen pystyn vielä vähän pienemmäksi. Vaikeusaste tänään oli siis aikamoisen nolla, mutta fiilis oli koko ajan hyvä ja sehän se tällä hetkellä onkin tärkeintä.

Tästä on varmasti hyvä jatkaa :)

Juoksutuspäivä

Ei tänään kerettykään maastoilemaan, enkä kerennyt ratsastamaan ylipäätänsäkään, kun oli vähän liikaa tekemistä yhdelle päivälle. Kerkesin kuitenkin juoksuttamaan Acasinan ja se oli ihan käsittämättömän kiltti ja toimiva. Juoksutin sitä kavaletin yli ja se selvästi nautti siitä, kun joka kerta itse veti kavaletille. En olisi halunnut hypyttää sitä kovinkaan paljoa, kun oli niin lämmin päivä nyt taas parin viikon viileämmän ilman jälkeen, mutta minkäs teet, jos hevonen välttämättä haluaa hypätä. ;) 

Huomasi selvästi, kuinka Acasinan paikat aukesivat hyppyjen jälkeen, kun siitä lähti ihan mieletöntä liikettä ja se oli ihan täysin rento ja letkeä. Eli kyllä hyppääminen tekisi todella hyvää, mutta minkäs teet, kun ei ole valmentajaa, joka meidän kanssa hyppäisi.. 

Acasinalla nousi aika hyvin hiki pintaan ja se tuntui todella tyytyväiseltä. Huomenna yritän päästä tekemään maastolenkin ainakin vähintään treenin jälkeen. Keskiviikosta lähtien pitäisi olla niin kova helle, että tuskinpa lähdemme maastoilemaan, kun meidän maastot tuppaavat olemaan aika rankkoja, eikä ole tarkoitus aiheuttaa hevoselle lämpöhalvausta. Eipä sekään ole vielä koviin helteisiin tottunut, mutta eiköhän se vähitellen totu, kun nyt on sellainen fiilis, että tämä kesä on tullut tällä kertaa jäädäkseen.

<3 <3

Hyvä viikko, huono viikonloppu

Koko viikko ollaan tehty ahkerasti töitä ja Acasina on ollut päivä päivältä aina vain parempi. Perjantaina otettiin muutama ravipuomi mukaan hommiin ja niistä selvittiin mainiosti. Olin koko viikon ihan järjettömän tyytyväinen Acasinaan, sillä se on todella ahkerasti jaksanut tehdä töitä. Vähän oli kyllä tylsä viikko, kun piti kykkiä maneesissa joka päivä, paitsi maanantaina tehtiin kiva maastolenkki.

Eilen meillä oli Sabsin kouluvalmennus, joka sitten meni aivan järjettömän huonosti. Olin jotenkin niin tyytyväinen Acasinan kehitykseen, että halusin tietysti päästä näyttämään Sabsille, kuinka hyvin ollaankaan kehitytty. Lämmiteltiin ensin vartti yksikseen ja Acasina oli todella hyvä, herkkä, eteenpäinpyrkivä ja kevyt. No, Sabsi tuli maneesiin, minä menin lukkoon, hevonen sitäkin enemmän ja siinä sitten jumitettiin molemmat, kuin ei oltaisi koskaan kuultukaan sanaa ratsastus. Tein kaiken päinvastoin, kuin Sabsi neuvoi, olin aivan pihalla ja homma vain huononi sitä mukaa, kun tajusin, miten pihalla olinkaan. En tajua mitä päässäni tapahtui..

Jossakin vaiheessa Sabsi sitten sanoi, että nosta laukka ja antakaa mennä. Juostiin sitten kunnon mielenrauhoittelupätkät molempiin suuntiin ja sain itseni edes vähän kasattua. Se helpotus oli kuitenkin taas nopeasti unohdettu ja olin vieläkin enemmän pihalla. Lopetettiin, kun fiilis vain huononi ja minun omituinen mielentilani ei todellakaan ollut sopiva ratsastukseen.. Hetkittäin Acasina kuitenkin toimi hyvin, kun minä vaan kykenin ratsastamaan, joten hevosta en kyllä todellakaan voi syyttää, kyse oli täysin ja sataprosenttisesti itsestäni.

Omat odotukseni ja omat vaatimukseni olivat vain aivan liian korkealla. Olisin niin mielelläni halunnut näyttää kehityksemme, että pääni sitten petti kokonaan, eikä minulla toiminut enää edes koordinaatio. Pää sanoi, että vasemmalla kädellä ja tein kuitenkin oikealla kädellä ja jaloissa sama juttu.. Olen tainnut vetää itseni vähän piippuun, kun olen tässä lähiviikkoina vetänyt tekemiseni vähän överiksi. Kaiken pitäisi toimia hyvin tai vielä paremmin, mutta loppujenlopuksi romahdan oman paineeni alla, eikä mikään enää toimi..

No, tulipa hyvä herätys, jotta tajusin taas antaa itselleni vähän rauhaa. Tänään sitten päätettiin, ettei pidetä valmennusta, vaan saan pitää vapaapäivän. Olisin lähtenyt tekemään maastolenkin, mutta ulkona satoi, joten jäipä sekin tekemättä. Tuskinpa haittaa, kun sain sitten ensimmäisen kerran pariin kuukauteen täyden vapaapäivän, en ratsastanut, en käynyt salilla, en juoksemassa enkä pyöräilemässä, en tehnyt töitä, enkä koulujuttuja. Kokkasin hyvää ruokaa ja tein rauhallisen iltakävelyn sateessa ja sain taas vähän päätä selvitettyä. Pitää nyt taas vähän madaltaa omaa vaatimustasoa ja tajuta, etten todellakaan ratsasta ketään tai mitään muuta varten, kuin sitä, että yksinkertaisesti rakastan tätä harrastusta. Eilen rakkauttani tähän lajiin ei kyllä huomannut millään tavalla, kun rupesin itkemään hevosen selässä.. Se ei todellakaan ole oikea reaktio tähän harrastukseen.

Huomenna alkavat taas helteet, joten päästään taas pois maneesista. Tekee varmaan hyvää minullekin, ettei tartte vain kököttää maneesissa, vaan pääsee pihalle nauttimaan auringosta!

Muistakaa antaa aikaa itsellenne. :)

Homma toimii taas!

Kuten arvelinkin, oli Acasinan hankaluus vain väliaikaista ja eilen ja tänään se olikin taas oma ihana itsensä. Juoksutin sen kuitenkin eilen vielä ennen, kuin hyppäsin selkään, jotta pystyin olemaan varmempi, ettei samanlaista kaaosta enää tule, kuin torstaina. Acasina oli kuitenkin heti alusta saakka hyvin yhteistyöhaluinen ja pystyimme keskittymään ihan vain oleellisiin asioihin. Ei kuitenkaan tehty mitään sen ihmeempiä, muutakuin pääty-ympyröitä ja paljon suunnanvaihdoksia.

Tänään Acasina oli heti, kun otin ohjat käteen, täysin kuulolla ja rentoutui heti. Se oli aivan alusta loppuun saakka tasainen ja hyvä ratsastaa. Ratsastin paljon kiemurauria, voltteja ja vaihtelin jatkuvasti suuntaa. Se ei ole vielä koskaan ollut noin hyvä noin pitkän aikaa, joten taas meidän ennätykset parantuivat. Aivan älyttömän hyvällä fiiliksellä tänään kyllä mentiin. Yleensä ratsastan todella paljon kevyessä ravissa, mutta tänään otettiin todella hyvät pätkät harjoitusravissa, eikä sen jälkeen tehnyt mieli enää keventää, kun fiilis oli niin äärettömän hyvä.

Käynti ja ravi ovat nyt todella kivat, mutta laukannostoissa jään joko kädellä kiinni tai teen liikaa painetta jalalla ja Acasinan reaktio on pukitus. Heti noston jälkeen laukka toimii, mutta nostot ravista ovat hankalia. Käynnistä nostot ovat ok.
Ratsastin tänään oikeastaan ensimmäistä kertaa voltteja laukassa ja olin niihin todella tyytyväinen. Oikeaan suuntaan Acasina laukkasi pienetkin voltit kuin vanha konkari, mutta vasempaan suuntaan sain hiukan auttaa sitä, jotta se sai ylläpidettyä tahdin.

Onneksi Sabsi tulee viikonloppuna niin pääsen häneltä kysymään laukannostovinkkejä, kun itselläni ideat loppuvat, minkälaisella harjoituksella oppisin myötäämään oikealla hetkellä ilman, että hevonen kuitenkaan katoaa tuntumalta.

Nyt minun täytyy vain olla varovainen, etten rupea pyytämään Acasinalta liikaa. Tänäänkin vahdin kellosta, etten vain ratsasta liian kauaa. Fiilis oli niin hyvä, että teki mieli vain jatkaa ja jatkaa, mutta liian pitkään menemisestä on varmasti vain haittaa tässä vaiheessa, kun hevonen on nyt vasta ruvennut tajuamaan tuntuman ja kuolaintuen idean.

Ensi viikolla yritetään omin neuvoin vielä harjoitella laukannostoja ja yritän itse keksiä meidän suurimpia virheitä, jotta saamme sitten viikonloppuna kyseltyä kaikki kysymykset läpi. Olisi pakko saadaan kaikki irti siitä, että on vihdoin taas kouluvalmentaja paikalla. Koko ensi viikoksi on myöskin luvattu niin sateista säätä, että tuskin päästään maastoilemaan, joten meidän on luultavasti pakko treenailla ihan vain koulujuttuja.

Reilu kuukausi sitten Oliver lupasi, että toukokuun tokalla viikolla voitaisiin ruveta hyppäämään, mutta saas nähdä, että muistaako hän lupauksensa.. En enää jaksaisi olla aina kyselemässä, että milloinkohan hypätään, kun aina vastaus on "ei kerkeä". Viimeisestä hyppykerrasta kun on vierähtänyt jo melkoinen tovi.. Nyt voisin jopa kuvitella, ettei minuakaan jännittäisi niin paljoa, kun hevonen on avuilla. Kunhan edes vaikka kavalettitreeniä päästäisiin tekemään, niin saisi Acasina vaihtelua elämäänsä ja tekemään sitä, mitä varten se oikeastaan on luotu..

Takapakkitorstai

Acasinan kengätön kavio oli lohjennut vielä hiukan lisää ja kengittäjällä oli melkoinen homma saada kenkä takaisin ja takakaviot taas symmetrisiksi. Acasina ei oikein tykkää kengityksestä ja jo muutenkin todella pitkään vienyt kengittäminen venyi vielä lisää, kun Acasina aina välillä väänsi vastaan, eikä jaksanut pitää jalkojaan kiltisti ylhäällä.

Gerald sanoi jo ensin, että ei todellakaan tule olemaan helppoa saada takasiin kengät, kun jo muutenkin todella ohuet seinämät olivat nyt melkein lopullisesti poissa, kun kavio oli niin paljon lohjennut. Hän kuitenkin ymmärsi huoleni siitä, etten todellakaan voi liikuttaa Acasinaa normaalisti, jos sillä ei ole takasissa kenkiä, joten hän sai kyllä melkoisen työn jälkeen kengät laitettua. Vasempaan takaseen hän laittoi vahvikkeeksi kuitua.

Märän kuidun päälle laitettiin ensin kelmu, joka otettiin nopeasti kuivuneen kuidun päältä pois. Kuitu kovettui kavioaineksenlaiseksi puolessa tunnissa ja sen jälkeen kavio oli jo käyttökunnossa.

Acasinalla on kyllä aivan kamalat kaviot, ne olivat alussa ennen ensimmäisiä kenkiä tarjoilulautasen kokoiset ja Gerald on niitä nyt syksystä lähtien yrittänyt saada paremman muotoisiksi. Seinämät ovat lähestulkoon olemattomat, joten kengittäminen on ollut todella haastavaa jo ihan ilman lohkeamiakin. Etukavioiden muoto on nyt eilisen kengityksen jälkeen jo aikamoisen hyvä, mutta ei noita kavioita kyllä mielellään esittele edelleenkään.

Keskiviikkona en ollut liikuttanut Acasinaa, joten se oli sitten illalla riehunut karsinassaan ja tuhonnut juoma-automaattinsa. Eilen minun oli siis pakko pistää Acasina vielä töihin, vaikka tiesin, että kengityksen jälkeen se tulee varmasti olemaan todella raivostuttava ratsastaa. Acasina loukkaantuu kengittämisestä ja klippaamisesta ja kaikesta sen mielestä epämiellyttävästä niin paljon, että olisi paras antaa sen vain olla seuraavat päivät.. En kuitenkaan halunnut sen tuhoavan enää yhtään mitään ja olinkin varautunut huonoon ratsastuskertaan, varsinkin kun kengitys kuidun kuivatteluineen oli venynyt parituntiseksi operaatioksi..

No, olisipa täytynyt varautua vielä enemmän.. Acasina oli kamala. Se hyppi jopa pystyyn.. Olisi vain pitänyt lähteä tekemään maastoreissu, jotta se olisi saanut purkaa energioitaan, mutta ei olisi joutunut hommiin.. Oli vain liian myöhäistä siinä vaiheessa, kun pelleily oli jo kerennyt alkaa. Oikeaan suuntaan homma toimi hyvin, mutta vasemmassa suunnassa autotien puoleinen pitkä sivu oli silkkaa taistelua. Se ei ole normaalisti Acasinalle minkäänlainen ongelma, mutta eilen siitä ohi ei vain voitu mennä. Acasina jumitteli ja onnistui pariin otteeseen hyppäämään hiukan pystyyn. Komensin ja yritin pistää sen hommiin, mutta siitäpä vasta riemu repesi ja Acasina vetäisi aivan järjettömän hypyn ja tipuin sen selästä, kun sen pystyynhyppy oli jo niin korkea, että pelkäsin sen kaatuvan taaksepäin..

Suutuin valtavasti ja vähän jopa liikaa, minun olisi täytynyt pysyä rauhallisena ja hypätä heti takaisin selkään. Olin jotenkin niin shokissa, että luovutin ja raivon partaalla talutin hevosen maneesiin ja hyppäsin vasta siellä takaisin selkään. Maneesissa pistin sen enemmän hommiin, kuin koskaan ennen. Muutaman kerran se yritti vammailla vielä maneesissakin, mutta alkoi jossakin vaiheessa väsymään niin paljon, että yksinkertaisesti se vain luovutti. Mentiin uudestaan kentälle, sillä minua otti oma luovuttamiseni niin paljon päähän, että minun täytyi vielä kokeilla uudestaan.

Kentällä pelleily alkoi uudestaan, mutta päätin, että en todellakaan luovuta. Ratsastin niin kauan, kunnes Acasina meni pitkän sivun vasemmassa suunnassa ilman jumitteluita ja kyttäilyjä.

Myönnän, että reagoin väärin ja hoidin tilanteen väärällä tavalla. En olisi saanut hermostua, enkä todellakaan pistää kokematonta hevosta tuolla tavalla hommiin rangaistukseksi. Pystyyn hyppääminen vain pelottaa minua valtavasti, varsinkin kun tiedän, että tuo hevonen on sitä ennen tehnyt niin paljon, että se on estänyt normaalin ratsastuksen kokonaan. Jos tuollaista tapahtuu vielä uudestaan, tiedän reagoida eritavalla, joten opinpahan ainakin jotakin. Hevosen väsyttäminen ei todellakaan ollut oikea ratkaisu, vaikka lopputulos olikin se, että hevonen uskalsi rentoutua ja mennä ongelmakohdasta ohi.

Huonon omatunnon soimaamana ei Acasina joutunut tänään töihin. Ehkä väärä päätös sekin, mutta ainakin tiedän tehdä seuraavalla kerralla erilailla.

Huonon ratsastuskerran jälkeen pesin Acasinasta hiet pois ja menin vielä syöttelemään sitä. Hevonen vaikutti tyytyväiseltä, vaikka olisin kuvitellut, että siltä olisi ollut aikalailla puhti poissa. Täytyy toivoa, että ongelmat menivät ihan vain pitkän kengityksen aiheuttaman stressin piikkiin..

Kengätöntä menoa

Acasina oli eilen aamulla kadottanut takajalastaan kengän, mutta ratsastin silti, kun se ei sitä näyttänyt häiritsevän. Se oli oikein hyvä ratsastaa, vähän kyllä tuijotteli, mutta oli muuten todella tasainen ja hyvä molempiin suuntiin. Laukatessa se heitti muutamat pukit, mutta kun taas keskityin nopeampaan pohjeapuun ja siihen, etten jää kädellä (enkä jalalla) kiinni, saatiin hyvät pätkät tehtyä.
Pääsin kunnolla ratsastamaan ja otettiin pieniä pätkiä hitaampitempoisessa ravissa, jossa tehtiin pieniä kokoamisharjoituksia. Acasinaa ärsyttää jos pitää pohkeet kunnolla kiinni, mutta sen nyt vain täytyy tottua pohjeapuihin. Sen kanssa kyllä oppii varomaan ylimääräisten apujen käyttöä, kun se näyttää heti, jos painetta on liikaa, mutta välillä tarvitsisin enemmän jalkaa, kuin mitä Acasina sietää.

Kengittäjän oli tarkoitus tulla tänään käymään, mutta hän ei kerennytkään. Ratsastus jäi tänään sitten välistä, kun kavion reuna oli vähän lohjennut, enkä uskaltanut ottaa riskiä, että kaviosta lohkeisi yhtään isompaa palaa. Kengittäjä lupasi tulla huomenna, toivottavasti pitää lupauksensa.. Hän saa sitten samalla uusia kaikki muutkin kengät, kun kerta joutuu sitä kengätöntä varmasti parantelemaan lohkeaman takia.

Välillä kyllä ärsyttää, kun kengittäjä lupaa tulla, mutta ei sitten tulekaan.. Pakkohan se on ymmärtää, kun meidän kengittäjällä on tosiaan tarpeeksi hommia, mutta silti ärsyttää, kun tuli tälläinen turha välipäivä TAAS. Onneksi selkäni sentään kesti eilen ratsastuksen, tänään kävin hierojalla rääkättävänä ja sain hartioiden jumeja auki, joten huomenna luultavasti pääsen ratsastamaan jo täysin ilman kipuja. Kunhan vaan saadaan hevoselle kaikki kengät jalkaan...

rentoa meininkiä

Kimoliikuntaa

Acasina oli eilen superhyvä ratsastaa, se hetkittäin vähän painoi kädelle, sillä se oli todella menevällä tuulella. Se oli jotenkin vähän liiankin ylienerginen ja tarvitsi vähän motivointia, jotta se todella jaksoi keskittyä. Muutaman komentamisen jälkeen se rentoutui oikein kivasti ja taas uusittiin ennätyksiämme rentona kulkemisessa! Laukka oli todella hyvä ja nyt saatiin ylläpidettyä rentous myös muutaman kerran siirtymisissä, jotka ovat seuraava työmaa. Nyt Acasina menee kaikissa askellajeissa jo kivasti, mutta varsinkin hitaampaan askellajiin siirtymiseen täytyy ruveta keskittymään kunnolla. Eli siirtymisiä, siirtymisiä, siirtymisiä..

Tänään pidin Marliesille ja Napoleonille tunnin ja hyppäsin lopuksi vielä itse selkään, kun Napoleon ei meinannut millään toimia vasemmassa kierroksessa. Ilman kypärää, hanskoja ja kunnon ratsastuskenkiä.. No, tulipahan kokeiltua nopeasti ja rupesihan se poni toimimaan!
Napoleon on aika hassu hevonen, se on aikamoinen rakennekukkanen ja luonteeltaan kunnon hölmöläinen. Se on entinen valjakkohevonen, eikä sille ole oikein kukaan koskaan vielä opettanut ratsastuksen perusasioita kunnolla, se on esim pohjeavuille aivan järjettömän hidas.

Kun Napoleonin pistää kunnolla hommiin niin sehän on jopa aika mainio ratsastaa! Se on todella kevyt suusta, kun sen vain saa edes jollakin tavalla myötäämään kaulastaan ja liikkumaan muuten, kuin etupainoisena selkä unohduksissa. Yllätyin itsekin, kuinka kiva se olikaan, kun tajusin, miten sen nappulat toimivat. Ratsastin ihan vain muutaman minuutin, mutta sain sen menemään molempiin suuntiin tasaisesti, joten lopetettiin heti, kun oli hyvä fiilis.

Kyllä aika ruma ja rakenteellisesti haasteellinenkin hevonen alkaa näyttämään hevoselta, kun se kulkee edes jollakin tavalla kroppansa läpi, eikä vain humputtele menemään. Aika hauska otus, enpä ole vastaavanlaista hevosta ennen ratsastanut.

Laskeutuessani Napoleonin selästä napsahti minulla selässä ja koko vasen puoli hartiosta meni aivan järjettömään jumiin.. Acasina sai siis tänään (ja toivottavasti tosiaan vain tänään!) vapaapäivän, mutta sitä se tuskin häiritsi, oli meinaan neiti Acasina melkoisen tyytyväisen näköinen kavereiden kanssa laitumella ;)

Ahkera heppa

Tässä tuli vahingossa melkein viikon tauko kouluratsastuksesta, mutta taisi kyllä tehdä tauko hyvää! Acasina oli aivan älyttömän hyvä ratsastaa ja päästiin taas kunnolla ratsastuksen makuun. Eipä edelleenkään tehdä mitään muuta, kuin isoja ympyröitä ja paljon suunnanvaihtoja ja siirtymisiä.

Laukannostoissa ravista Acasina pukitti, joten taisin jäädä kädellä vähän liikaa kiinni aluksi. Kokeilin sitten nostaa laukan niin, että myötäsin ohjasta vähän liioitellusti ja heti tuli paremmat nostot. Käynnistä laukka nousi puhtaasti.

Lopuksi laukattiin kevyessä istunnassa ja annoin sen hiukan spurttailla, mutta silti vaatimuksena se, että ylälinja teki hommia, eikä menty pitkänä pötkönä. Hienosti onnistui kovemmassakin vauhdissa ja laukka oli todella kivasti ylämäkeen nousevaa, on tainnut meidän ylämäkilaukkaaminenkin tuottaa tulosta! Kyllä nyt huomaa, että Acasina on saanut voimaa koko kroppaan, kun kaikki tuntuu niin paljon helpommalta, kuin vähän aikaa sitten.

Nyt sitten vain toivon, että laitumella olo saisi Acasinalle tarvittavaa läskiä luiden ympärille, se kun edelleen näyttää ihan maratoonarilta.. Näiden kuumempien ilmojen olen huomannut vaikuttavan Acasinaan aikalailla rauhoittaen, joten nyt voin hyvällä omallatunnolla ruveta syöttämään sille myös vähän enemmän väkirehuja, ilman, että se räjähtää liian energian takia. Olen kyllä huomannut, että nyt, kun Acasina on lopettanut kasvamisen (toivottavasti), on se saanut myös edes hiukan lisää massaa. Sen kropan muoto on onneksi jo muuttunut, mutta kyllä se vaatii vielä runsaasti lihasta ja sitä läskiäkin, että se alkaisi näyttämään hevoselta.

On kyllä niin ihanaa, kun Acasina voi olla laumassa ulkona. Sen laumaan kuuluu yksi 26-vuotias pikkuponitamma, 14v newforesttamma ja 16v puoliveritamma, joten se on aikamoisen aikuisessa seurassa. Pikkuponi ei ole mukana laitumella, mutta tarhassa se on seurana osan päivää.

Alla kuvia torstailta, kun hepat pääsivät ensimmäistä kertaa tänä kesänä laitumelle. Aika onnellisilta näyttivät hepat, kun pääsivät  nauttimaan laidunheinästä ja isommasta tilasta..

Hauskaa vappua!

Acasina ei oikein lämmennyt serpentiinille, mutta muuten sille kelpasi Vappupäivän ohjelma oikein hyvin! Tehtiin pitkä maastolenkki ja laukattiin pisin mahdollinen pätkä, mutta tällä kertaa hitaamassa tahdissa, jotta hepat joutuivat kunnolla hommiin ylämäkeen laukatessa, eivätkä vain saaneet pinkoa menemään. Hepat olivat taas hienosti ja niillekin kelpasi pieni virkistystauko ravintolalla.

Ja hepat tosiaan pääsivät tänään laitumelle! Minulle iski hirveä Remington-ikävä, kun näin, kuinka sen kaverit iloitsivat päästessään laitumelle, eikä tänä vuonna Remi ollutkaan enää mukana iloittelussa :( Kohtahan Remin kuolemasta onkin jo vuosi.. Aika menee aivan järjetöntä vauhtia..

 

Sensuroidaan Nelli ;)