Vuosi sitten :(

Aika menee kyllä niin järjetöntä vauhtia.. Remingtonin kuolemasta on kulunut tänään vuosi. Aikamoisen karsea ajatus, että siitä on jo vuosi, kun viimeksi näin piirtopääni. :(

Remingtonin kuoleman jälkeen sain sen kasvattajalta ihanan kirjasen, jonka hän oli tehnyt, kun Remington oli vielä nuori oripoika. Äsken tuossa tuota lukiessa tuli kyllä kyyneleet silmiin ja rupesin muistelemaan viime vuotta ehkä vähän liikaa.. Se epätoivon fiilis tuli mieleen liiankin todellisena. Tänään sataa samalla tavalla kaatamalla, kuin vuosikin sitten.. Niin paljon on muuttunut vuoden aikana, mutta silti tuntuu niin omituiselta, ettei tallissa enää odotakaan se pikkuinen rautias piirtopääruuna, vaan nyt siellä odottelee iso ruunikko piirtopäätamma, joka sekin on kyllä tullut jo melkoisen tärkeäksi.

Tässä Remingtonin pikkukirja, jonka Gabi minulle antoi. Käänsin tekstin suomeksi, jotta Remingtonin varsa-ajan elämänkerta on nyt sitten olemassa suomeksikin ;)

"Moi"! Saanko esitellä itseni? Nimeni on Remington Red. Oon pieni rautias ori ja oon syntynyt "Hametner Cityssä". Miksi puhun englantia? No, koska oon puoliks irkku. Isäni nimi on Russian Red. Isäni on syntynyt Irlannissa ja on aito laukkahevonen. Tässä on kuva siitä täynnä actionia.

Tää oli... (en enää muista missä) eikä tää ollut ainut kilpailu, jonkase voitti. Tällöin se oli vasta juuri täyttänyt kolme vuotta. Sen mami (mun mummi) on nimeltään "Green Diamond".

Mutta ei se vihreä ole, kuten kuvasta näet, vaan se on tummanruunikko ja kuten isoisäkin, irlantilainen täysiverinen. Isoisän nimi on "Kind of Hush". 

Aika elegantti, eikö vain?

Isän puoleisen sukupuuni voisin esitellä teille vaikka kuinka pitkälle.. Mutta se kestäisi liian kauan, joten laitoin tähän mukaan isän sukupuun.

Mun äitiäkään ei saa unohtaa. Se ei ole yhtään sen vähempää jalo.

Sen nimi on "Itra" ja se oli yhtä upea rautias varsa, kuten kuvasta näet. Mami on puolikas trakehner. Se tarkoittaa, että sen sukulaiset ovat kotoisin legendaarisesta trakehnersiittolasta Marbarchista Saksasta.

Esimerkiksi Julmond on hänen sukutaulussaa, se oli huippuori Marbachissa ja sen kuparinen patsas on edelleen siittolassa näytillä.

Isoisän äiti oli hannoverilainen. Siitä en tiedä kauhean paljoa. Vain surullisen tarinan, että sillä oli koko elämänsä jalka kipeänä. Sen elämä oli siksi vähän rajoitettua. Sen kuoleman jälkeen huomattiin, ettei eläinlääkäri vain ollut huomannut sen kaviomätää, joka olisi ollut ihan vain pieni juttu.

Mun sisarusten nimet on Flicka ja Gulliver.

Flicka oli tallivahinko mamin kotitallilla.

Joku humalainen ihminen oli päästänyt haflingerorin mamin luokse, kun se oli ollut kiimassa. Mamin omistaja huomasi raskauden vasta, kun varsominen oli jo lähellä. Siskolla oli isänsä väri, mutta se oli kropaltaan kuin mami. Se myytiin nelivuotiaana jollekin tallilla, enkä tiedä siitä sen enempää.

Gulliver taas koki surullisen lopun.

Sen isä oli upea tummanruunikko ori, joka kuitenkin taisi periyttää sille huonon terveydentilan. Gulliver näytti pienenä ihan multa, mutta ei sillä ollut mun tyyliä.

Siitä päästäänkin taas minuun. Elikkä; Oon syntymästäni lähtien tykännyt yllätyksistä. Olin kuullut, että kaverini Ronja oli lähdössä reissuun, joten mä jouduin sitten pikkuisen kiirehtimään maailmaan saapumistani. Se oli heinäkuinen yö vuonna 1999, 15. ja 16. päivän välillä.

Mami oli ollut yön yli laitumella, kun mä olin ilmoittanut tulostani. Synnyin nopeasti ja aamulla, kun Ronja oli lähdössä, huomasivat sen ihmiset minut omenapuun alla.

Tohtori Höchtl, mun eläinlääkärini, oli myöskin siellä ja tutki minut heti läpi. Moni Hametner (tallin omistaja) soitti sitten heti täti Gabille. Hän on mamin omistaja. Täti Gabi sitten saapui nopeasti. Rosi eli mun omistaja tuli vasta vähän myöhemmin. Toisin kuin Gabin mielestä, oli hän sitä mieltä, että olin äärettömän kaunis. Vielä aamulla he ottivat minusta kuvia ja niitä voit itse arvostella.

Mamillakin oli kaikki ok. Se oli vaan vähän huolestunut mun jaloista, ne oli nimittäin vähän vääntyneet.

Mulla oli ihan karsea nälkä ja join ja join ja sitten mamin maito ei enää riittänytkään. Rosi ajeli nopeasti hankkimaan minulla lisämaitoa, mutta se ei ollut oikein kovin hyvää. Hänen takiaan (hän yrittikin kaikkensa) join sitä kuitenkin hiukan.

Pian mami ryhdistäytyi ja rupesikin tarjoamaan tarpeeksi maitoa.

Sitten alkoikin pulma koskien mun nimeä. Se kesti jonkin aikaa ja tuli paljon hyviä, mutta myös mälsiä ehdotuksia. Rosin idea oli "Remington Red". Aika hyvä, eiks vaan?

Alussa mulla kävi paljon vierailijoita. Ne eivät kaikki olleet kuitenkaan vain ihailijoita.. Niille sitten näytin sen.

Kasvoin hurjasti, jalat kasvoivat suoriksi, paitsi jäivät hiukan hajavarpaisiksi (Rosillakin on). Yksi kauneusvirhe pitääkin olla.

Kuten huomaat, olen myös aika kuvauksellinen!

Ensin kuva vasemmalta ja sitten vielä oikealta!

Lisäksi vielä edestä (ei takaapäin) ja vielä yksi mamin kanssa.

Ja vielä kerran ilman mamia. Tässä kuvassa on Gabin tytär Katja kanssani.

Ja tässä kuvassa vielä Christian (Rosin veli).

Tykkään lapsista, mutta ihmiset komentavat minua aina, kun haluan leikkiä niiden kanssa. Silloinhan saa vähän purra ja potkia, vai mitä?

Saanko esitellä kotini? 

Asun mamin kanssa puumökissä. Siinä on yksi ikkuna ja kaksiosainen ovi. Niin voimme molemmat katsella pihalle. Kesäisin olemme olleet äidin kanssa aamusta iltaan isolla laitumella, jolla myöskin synnyin. Jos päivisin oli liian kuuma, pysyimme me tallissa ja menimme vasta yöllä laitumelle.

Minun kaverini ovat Tanja (äidin puolisisko), Felix eli pieni ruskea, tummanruunikko tamma ja mun tyttöystävä Ronja ja sen äiti. Isot rakastavat mua kovasti ja antavat paljon anteeksi. Ronja on tosi laiska. Kun mä olen vasta lämmitellyt, on hän jo väsynyt. Syksyllä meidän laidun oli liian märkä ja siksi me muutimme "mutatarhaan". Ronja lähti pois, mutta enköhän tule sen vielä näkemään.

Meidän ulkoiluaika lyhentyi, mutta Rosi ja Gabi, jotka päivittäin käyvät vierailemassa, vahtivat kyllä, että saan tarpeeksi liikuntaa. Saan lähteä mukaan maastoilemaan ja saan jopa juosta vapaana mukana. Silloin näen paljon kiinnostavia asioita, joista tykkään. Mutta on kyllä myös vähän hurjia asioita. Niitä ihmiset kutsuvat autoiksi. Mami kertoi minulle, että niistä täytyy pysyä kaukana, sillä sattuu kuulemma kovasti, jos joutuu liian lähelle niitä. Sen ymmärsin ja siksi pysyn kaukana.

Mun ihmisystävien ja niiden lasten annan putsata ja hemmotella itseäni. Usein tulee myös tuntemattomia koskettelemaan, enkä pidä siitä ollenkaan. Silloin vain käännyn tai lähden pois.

Gabia voi kiusata kivasti. Kun menemme maastoilemaan, pitää se minua kiinni narusta mamin satulasta käsin. Jos on mahdollista niin saan myös juoksennella vapaana. Mutta kiinni mua ei sitten enää saa. Ympäriinsä juoksenteleminen on vain niin paljon hauskempaa, eiks vaan?

Rosi tekee sen erilailla, hän ei juokse perässäni. Jos en anna kiinni, komentaa se minut pois. Mutta enhän minä halua pois sen enkä äidin luota. Jos sitten tulen kiltisti takaisin, silittää hän minua ja sitoo sitten kiinni. Mutta en ole hänelle siitä vihainen.

Vähän aikaa sitten tarkisti Kreuplin Rudi mun kaviot. Siitä en oikein tykännyt. Hän kertoi Gabille, että hänellä kotona olisi paljon hevoskavereita. Hänellä on iso pihatto, karsina talveksi ja kesäksi valtava laidun. Hän kertoi, että siellä on myös pieni ori, jota isot aina kiusaavat ja minun täytyisi olla hänen seuranaan ja suojella häntä.

Gabi ja Rosi selvittivät asiaa ja omistajani päätti, että tuo olisi minulle paras ratkaisu. Sitten minun muuttoni tulikin jo suunniteltua. Siitä kerron vasta sitten tokassa kirjassani.

Eli "so long"

Remington Red

Siinä siis vähän Remingtonin tarinaa, minusta oli aika kiva idea kasvattajaperheeltä, että he antoivat kirjasen minullekin.

Remingtonin taustasta tiesin aivan kaiken, se sai kyllä elää aikamoisen kivan elämän, kun sai elää melkein koko elämänsä samojen (hyvien!) ihmisten ympäröimänä. Gabi ja Rosi pysyivät siis ihan loppuun saakka touhuissa mukana, mikä oli tietysti mukavaa, kun varsinkin huonoina aikoina sain tukea ja apua ihmisiltä, jotka olivat tunteneet Remingtonin ihan varsasta saakka.

Remington Red
1999-2013
R.I.P.