Koko viikko ollaan tehty ahkerasti töitä ja Acasina on ollut päivä päivältä aina vain parempi. Perjantaina otettiin muutama ravipuomi mukaan hommiin ja niistä selvittiin mainiosti. Olin koko viikon ihan järjettömän tyytyväinen Acasinaan, sillä se on todella ahkerasti jaksanut tehdä töitä. Vähän oli kyllä tylsä viikko, kun piti kykkiä maneesissa joka päivä, paitsi maanantaina tehtiin kiva maastolenkki.
Eilen meillä oli Sabsin kouluvalmennus, joka sitten meni aivan järjettömän huonosti. Olin jotenkin niin tyytyväinen Acasinan kehitykseen, että halusin tietysti päästä näyttämään Sabsille, kuinka hyvin ollaankaan kehitytty. Lämmiteltiin ensin vartti yksikseen ja Acasina oli todella hyvä, herkkä, eteenpäinpyrkivä ja kevyt. No, Sabsi tuli maneesiin, minä menin lukkoon, hevonen sitäkin enemmän ja siinä sitten jumitettiin molemmat, kuin ei oltaisi koskaan kuultukaan sanaa ratsastus. Tein kaiken päinvastoin, kuin Sabsi neuvoi, olin aivan pihalla ja homma vain huononi sitä mukaa, kun tajusin, miten pihalla olinkaan. En tajua mitä päässäni tapahtui..
Jossakin vaiheessa Sabsi sitten sanoi, että nosta laukka ja antakaa mennä. Juostiin sitten kunnon mielenrauhoittelupätkät molempiin suuntiin ja sain itseni edes vähän kasattua. Se helpotus oli kuitenkin taas nopeasti unohdettu ja olin vieläkin enemmän pihalla. Lopetettiin, kun fiilis vain huononi ja minun omituinen mielentilani ei todellakaan ollut sopiva ratsastukseen.. Hetkittäin Acasina kuitenkin toimi hyvin, kun minä vaan kykenin ratsastamaan, joten hevosta en kyllä todellakaan voi syyttää, kyse oli täysin ja sataprosenttisesti itsestäni.
Omat odotukseni ja omat vaatimukseni olivat vain aivan liian korkealla. Olisin niin mielelläni halunnut näyttää kehityksemme, että pääni sitten petti kokonaan, eikä minulla toiminut enää edes koordinaatio. Pää sanoi, että vasemmalla kädellä ja tein kuitenkin oikealla kädellä ja jaloissa sama juttu.. Olen tainnut vetää itseni vähän piippuun, kun olen tässä lähiviikkoina vetänyt tekemiseni vähän överiksi. Kaiken pitäisi toimia hyvin tai vielä paremmin, mutta loppujenlopuksi romahdan oman paineeni alla, eikä mikään enää toimi..
No, tulipa hyvä herätys, jotta tajusin taas antaa itselleni vähän rauhaa. Tänään sitten päätettiin, ettei pidetä valmennusta, vaan saan pitää vapaapäivän. Olisin lähtenyt tekemään maastolenkin, mutta ulkona satoi, joten jäipä sekin tekemättä. Tuskinpa haittaa, kun sain sitten ensimmäisen kerran pariin kuukauteen täyden vapaapäivän, en ratsastanut, en käynyt salilla, en juoksemassa enkä pyöräilemässä, en tehnyt töitä, enkä koulujuttuja. Kokkasin hyvää ruokaa ja tein rauhallisen iltakävelyn sateessa ja sain taas vähän päätä selvitettyä. Pitää nyt taas vähän madaltaa omaa vaatimustasoa ja tajuta, etten todellakaan ratsasta ketään tai mitään muuta varten, kuin sitä, että yksinkertaisesti rakastan tätä harrastusta. Eilen rakkauttani tähän lajiin ei kyllä huomannut millään tavalla, kun rupesin itkemään hevosen selässä.. Se ei todellakaan ole oikea reaktio tähän harrastukseen.
Huomenna alkavat taas helteet, joten päästään taas pois maneesista. Tekee varmaan hyvää minullekin, ettei tartte vain kököttää maneesissa, vaan pääsee pihalle nauttimaan auringosta!
Muistakaa antaa aikaa itsellenne. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti