Suunnitelma aloittaa hyppääminen alkaakin toteutua nopeammin, kuin ajattelin. Sanoin eilen tallilla vähän liian kovaan ääneen, että olisi tarkoitus ruveta tsemppaamaan itseäni takaisin esteille ja kappas, lupauduin sitten mukaan estevalmennukseen.. Tänään olisi sitten ensimmäinen hyppykerta, onneksi meitä on kaksi ratsukkoa ja molemmilla on vähän uskallusongelmia, joten lähdetään liikkeelle ihan alusta.
Eilen vähän kokeilin kavaletin avulla uskaltamistani ja Remi oli kyllä todella tyytyväisen oloinen, kun pääsi laukkaamaan oikein kunnolla ja hyppäsi kavaletin joka kerta oikein kunnon loikalla. Olin laittanut yhden puomin lyhyelle sivulle ja Remi hyppäsi senkin yli kunnon isolla hypyllä.. Mutta pakko myöntää, että ne muutamat kerrat, mitä kavalettia mentiin, olivat kyllä hurjan hauskoja. Minua kyllä jännittää ilta ihan hirveästi, mutta onneksi tiedän, että valmentaja osaa ja tietää hurjan paljon. Hän tuntee minut onneksi jo ja tietää, että olen kouluratsastaja ja että Remillä ei ole ylitetty esteitä hyvin pitkään aikaan. Toivottavasti saisin jonkun kuvaamaan, olisi itsekin kyllä kiva nähdä, miten kammottavalta näytän hypätessä. :D Wish me luck!
Remillä oli selvästi todella kivaa ja se tietysti motivoi minua vieläkin enemmän. Monipuolisella treenauksella saavuttaa enemmän, niinhän se on. Remi tarvitsee nyt ehdottomasti enemmän liikuntaa, sillä laiduntaminen näkyy jo mahassa.. Nyt kun näin Remin muutaman päivän tauon jälkeen, se näytti kyllä taas astetta paremmalta, karva kiiltää ja sen perusilme on tyytyväisempi ja terveemmän näköinen, kuin oikeastaan koskaan ennen. Nyt minulla on onneksi aikaa panostaa Remiin taas oikein kunnolla, reissut on reissailtu tältä erää ja motivaatio on huipussaan. Ah, kyllä tämä kesä vaan on ihanaa aikaa!
Loppuun pari kuvaa pitkän viikonlopun kestäneestä reissusta Kroatiaan.. Tuonne olisin jäänyt mielelläni pidemmäksikin aikaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti