Ridasin tänään ensin Salomen, joka oli eilen pitkästä aikaa hypännyt isompia esteitä ja oli ollut kuulemma todella kuumalla tuulella ja hypännyt todella hyvin. Sally oli tänäänkin kivan energisellä tuulella, vähän alussa yritti testata, eikä meinannut mennä yhteen nurkkaan. Tein nopeatempoisen alkuveryttelyn, Sally meni kivasti eteenpäin, ei tarvinnut yhtään käskeä. Tajusin tänään, että Sally menee paljon paremmin jos ratsastaa todella kevyellä kädellä ja muistaa myödätä usein. Mentiin paljon kiemurauria ja Sally olikin todella tasainen. Tehtiin muutama laukanvaihto ja pohkeenväistöjä ravissa. Loppuravaillessa maneesiin tultiin rakentamaan esteitä ja Sally oli ihan hölmö, se katseli jokaista puomia ja ihmistä, kuin ei olisi ennen mitään vastaavaa nähnyt..
Sallyn jälkeen pistin Remin kuntoon ja mietiskelin hetken, että voitaisiin oikeastaan vain maastoilla, mutta pienen maastolenkin jälkeen innostuinkin ratsastamaan Remin kunnolla läpi. Maastossa Remi pörisi ja säpsyili ja koko lenkki mentiin korvat höröllä ja kaula piukeana. Mentiin kentälle, jossa Remi näki vähän jokapuolella mörköjä.. Ruvettiin heti ravaamaan ja sain kyllä jonkin aikaa verkata, että Remi rentoutui ja unohti kyttäilyn. Mentiin todella pieniä voltteja ja kiemurauria ravissa ja treenattiin laukanvaihtoja ja mentiin laukassakin pieniä teitä. Laukattiin aika pitkään, mutta en huomannut Remin väsyvän ollenkaan. Lopuksi mentiin vielä pohkeenväistöjä ja avoja ja meni muuten oikein harvinaisen hyvin, Remiä oli kiva ratsastaa, kun se oli niin pörheänä. Kaiken työskentelyn jälkeen annoin Remin laukata rennosti koko kenttää ympäri, istuin itse kevyessä istunnassa. Remi tuntui nauttivan oikein kunnolla, kerran meinasi lähteä käsistä, kun auto hurautti kentän ohi. On kyllä niin ihanaa, ettei Remi tuonkaan ratsastuksen jälkeen tuntunut ollenkaan väsähtäneen.
Lähden huomenna aamuyöstä taas reissuun... Reissailu ja hevosharrastus ei oikein sovi yhteen, mutta onneksi Remi saa olla koko päivän laitumella ja pääsee maastoilemaan/juoksutettavaksi, joten ei ihan liikkumattomana ole, kun itse vetelen ympäri maailmaa.. Tulen sunnuntaina takaisin ja sitten olisi kyllä tarkoitus pysyä ihan vain kotona ja keskittyä Remin kunnon nostamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti