perjantai 4. toukokuuta 2012

Torstai

Ratsastin eilen Remin ilman satulaa, oli kyllä aivan mainiota! Remi liikkui todella rennosti ja reippaasti, pitää varmaan tsekata satulan istuvuutta, kun kerta ilman satulaa Remin liike oli jotakin aivan muuta, kuin satulan kanssa... Tehtiin paljon suunnanmuutoksia, kaikenlaisia pieniä voltteja ja kiemurauria. Remi oli nyt varmaan kootumpi kuin koskaan ja ravilisäyksetkin onnistuivat! Mentiin myös avoja ja paljon pohkeenväistöjä ja huomasin, että Remi vertyi tosi kivasti. Tuli oikein hyvä mieli ratsastuksen aikana, juuri näiden hetkien takia tätä teen.. Saatiin taas paljon ihmetteleviä katseita, kun minun "kipeä" ruunani veteli kuin elämänsä kunnossa.. Tuli eilen ihan hirveän haikea olo, kun lähdin tallilta. Olen huomenna lähdössä viikon reissuun, jonne en olisi kyllä nyt lähtenyt, jos olisin tiennyt, että ensi viikolla Remi pitäisi viedä klinikalle tsekkaukseen. No, reissu on varattu jo kauan sitten ja onneksi Remi voi niin hyvin, että voin sen muiden hoitoon jättää. Tallin omistaja lupasi viedä Remin loppuviikosta klinikalle, on meillä kyllä maailman paras tallinpitäjä.. Ajateltiin, että näin olisi kaikista paras, sillä ensi viikolla jää kuitenkin liikutus vähemmälle, niin miksipä Remiä ei vietäisi klinikalle. Sitäpaitsi näin en itse rupea stressaamaan, vaan kun tulen takaisin niin tiedetään enemmän ja voin tehdä sitten päätöksiä tulevaisuuden suhteen.
Klinikalla Remin munuaiset vähintaan ultrataan, luultavasti pyydän, että ne tähystetään, jotta saadaan varmempaa tietoa ja jotta voin itse nähdä videon jälkeenpäin. Uutta tähystysvideota voisi myöskin sitten verrata siihen parin viikon takaiseen. Tähystys ei vaan ole hevoselle mitenkään mukava kokemus, joten on se kyllä "varotoimeksi" vähän tyhmää, mutta haluan olla varma, että jos jotakin nähtävää on, niin se sitten myös varmasti nähdään. Jos ultrassa/tähystyksessä jotakin puhdistettavaa nähdään niin Remi saa seistä suolaliustipassa kiinni parin päivän ajan. Eniten kiinnostavat kyllä veriarvot ja munuaisarvot..

Sallykin tuli eilen ratsastettua, mentiin sen kanssa ensimmäistä kertaa kentällä. Sally oli aluksi kyljistä kuin kiveä ja välillä tuntui oikein purevan kiinni kuolaimeen.. Pariin kertaan se suhahti sivuun ja kerran pyräytti itsekseen diagonaalilla kunnon laukkapyrähdyksen, ei tuntunut edes huomaavan pidätystä. Sai kyllä jonkin aikaa verrytellä, että tuntui alla olevan hevonen, joka kuunteli myöskin minun toiveitani. Lukemattomien kiemuraurien ja taivutusten jälkeen Sally rupesi rentoutumaan ja kuuntelemaan apuja. Laukattua tuli eilen normaalia vähemmän, sillä pelkästään ravissa oli jo ihan tarpeeksi tekemistä. Laukassa tuntui aina välillä, kuin Sally olisi nähnyt jonkin mielikuvitusesteen, jota lähti lähestymään.. Loppuravit ravailtiin pitkälle eteen alas ja Sally oli todella rento ja liikkui letkeästi. Nyt huomaan, mitä Sallyn omistaja tarkoitti Sallyn vahvalla tahdolla, se siis todellakin osaa olla täysin huomioimatta ratsastajansa. Mielenkiintoinen hevonen, pakko myöntää.. Mutta on kyllä palkitsevaa saada se ravaamaan edes ne loppuravit rentona... No, töitä, töitä, töitä, eipä se sen kummempaa vaadi.. ;)

Palaillaan asiaan viikon päästä, toivottavasti hyvin uutisin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti