Sunnuntaikuvia

Viikonlopun sana oli juoksutus. Dessie on tosiaan vähän hankala juoksuttaa, sen dominantti puoli tulee silloin vahvasti esille. Lauantaina olin ajatellut antavani sille vapaamman päivän ja oli tarkoitus vain kävellä vähän maneesissa, mutta sitten innostuinkin juoksuttamaan, kun tamma oli kerta niin energinen. Enpä olisi uskonut, millaiseen taistoon lähtisinkään.. Dessie on hankala saada pois luotani, se tulee seisomaan ihan minuun kiinni, niin, että sen lapa koskettaa minua. Siitä se kuuluisi tietysti saada ympyrälle, joka osoittautui melkoisen hankalaksi. Olen ennenkin ollut tekemisissä hevosten kanssa, jotka eivät oikein juoksutuksen päälle meinaa ymmärtää, mutta Dessie on kyllä jotakin aivan muuta. Kun saan sen vihdoin irti itsestäni, se saattaa ottaa muutaman askeleen pois, mutta tulee takaisin pää ylhäällä luokseni. Siinä vaiheessa yritän saada sen juoksutusraipan avulla pois, mutta sitten hypitäänkin pystyyn. Jossakin vaiheessa kyllästyin lopullisesti ja päästin sen irti, jos se vaikka helpottaisi asioita. Dessie teki taas sitä samaa, mitä se kokeili pari viikkoa sitten. Se kyllä lähtee luotani, mutta tekee puolikkaan ympyrän ja siitä lähtee juoksemaan pää ylhäällä minua kohti. Kun estän sitä juoksemasta päälleni, se hyppää taas pystyyn.
Tuntui ihan järjettömältä hommalta, mutta loppujenlopuksi sain sen pysymään kauempana minusta. Dessietä ärsytti rajojen näyttäminen oikein kunnolla ja se lähti juoksemaan aina ihan järjetöntä pukkilaukkaa. Viimeisellä kerralla se tuli rauhallisesti luokseni, pää alhaalla ja kaula kaarella, ei enää hullunkiilto silmissä ja pää ylhäällä.
Laitoin sen takaisin liinaan kiinni ja sain sen heti juoksemaan oikeaan suuntaan. Vasempaan suuntaan tarvittiin taas pienoinen taistelu, mutta loppujenlopuksi se juoksi todella nätisti molempiin suuntiin.

Eilen laitoin sen taas liinan päähän ja heti ensimmäisestä yrityksestä se lähti ympyrälle. Jatkuvasti se yritti hitaasti hivuttautua lähemmäksi minua, mutta ymmärsi yskän heti, kun vähän osoitin sen lapaa juoksutusraipalla. Sain sen jopa juoksutettua siinä meidän pelätyssä nurkassa ja loppujenlopuksi se juoksi pääty-ympyrää koko sen hurjan päädyn. Lauantain taistelu ei ollut siis ihan turha..
Yritän nyt juoksuttaa sen joka kerta ennen kuin nousen selkään, jotta se alkaisi ymmärtämään, että sen kuuluu mennä juuri siellä, mihin minä sen komennan. Minä kun en todellakaan tarvitse hevosta, joka 174 sentin korkeudessaan hyppii pystyyn päälleni.. Pakko kyllä myöntää, ettei todellaakaan lukeudu hevoshistoriani huippuhetkiin tajuta, että hevonen dominoi minua noin pahasti. Sille todellakin täytyy antaa pelisäännöt, sillä se keksii muuten kyllä ihan omat sääntönsä.
 
Eilen tuli kuvattua melkein koko päivä hirveästä kylmyydestä huolimatta. Helmikuu taas näyttää huonoimpia puoliaan ja takatalvi iski uudemman kerran.
Kuvasin ensin Lordanosin poikaa ja sen jälkeen estevalmennuksia.

Sunny

 

Danty

Salome

Car II