lauantai 23. helmikuuta 2013

Talleilu kuvina

Karinin inspiroimana päätin tehdä tehdä tänään tallipäivä kuvina postauksen. Koko päivää ei kamera kuitenkaan roikkunut kaulalla, mutta suurimmaksi osaksi tuli päivä dokumentoitua.

Saavuin tallille sittenkin vähän aikasemmin, kuin olin oikeastaan suunnitellut. Yöllä oli satanut sen verran paljon lunta, että päätin lähteä kolaamaan Dessien paddockin. Isoja lumimääriä kun tallinomistajat eivät siivoa (ilman maksua), joten hepat ovat sitten sisällä. 
Laitoin Dessien odottelemaan, että saan paddockin putsattua.


Kuvasta ei saa tarkkaa käsitystä, että kuinka paljon sitä lunta yön aikana olikaan satanut. Ihan karseata, kun vielä helmikuun lopussa on ihan täysi talvi.. Viime vuonna 1.3. oli jo 15 astetta..


Aikamoisen huhkimisen jälkeen Dessie pääsi ulos.



Dessie sai jäädä nauttimaan ulkoilmasta ja menin viemään Remingtonin uudestaan tarhailemaan. Se oli ollut jo aamupäivällä ulkona, mutta sen täytyy tosiaan päästä aina vähintään 2 tunnin välein juomaan, joten se otetaan kahden tunnin jälkeen sisään.


Ihan tyytyväisenä se Remi mutusteli heiniään sisällä, mutta kiva ilma pitää kyllä käyttää hyväkseen ja pitäähän Remin jo totutella tarhailuun, kun ensi viikolla saa taas olla pidempiä aikoja ulkona.


Samalla, kun vein Remingtonin ulos, otin Boyn sisään. Ja mitenkäs muuten se tarhassa olikaan, kuin riimu revittynä kaulalle.. Tarhakaveri Danty oli oikein ylpeä suorituksestaan, uskoisin sillä olevan jotakin tekemistä riimujen ja loimien tuhoamisen kanssa...
Kiristin Boyn riimua sen verran, ettei sitä ainakaan enää ihan helpolla saa kiskaistua päästä.



Rupesin laittamaan Boyta kuntoon, mutta huomasin sen jalkakarvojen keräävän lunta, joten tulikin ensiksi pieni parturointituokio. Ollaan itseasiassa tutustuttu Boyn omistajan kanssa niin, että olen häntä jeesannut Boyn järjettömän karvoituksen leikkaamisen kanssa. Olenkin siitä lähtien hoitanut Boyn parturoinnin, mutta nyt viime kerrasta oli kyllä päässyt vierähtämään aivan liian kauan.


Leikkelin jalkakarvat ja korvakarvat. Lopputulos jäi aika karvalliseksi, mutta loput lähtevät heti, kun ilma rupeaa taas lämpenemään.


Boylla oli tänään juoksutuspäivä. Käytiin kävelemässä alkukäynnit kentällä.


Siirryttiin maneesiin, jossa juoksutin Boyn pessoalla. Annoin sen laukata pitkät pätkät. Teki Boylle hyvää päästä juoksemaan oikein kunnolla. 
Boy on ehkä maailman kiltein hevonen, se luottaa omiin ihmisiinsä sataprosenttisesti ja menisi omistajansa tai minun kanssa kyllä ihan minne vain. 
Kun joskus kesällä juoksutin Boyn ensimmäistä kertaa, se ei uskaltanut irrotella edes laukassa, vaikka sitä olisi provosoinut juoksemaan. Boy on ratsastaessa sille päälle sattuessaan aikamoinen juoksija, joten oli ihmeellistä, ettei se innostunut juoksemaan, kun kerta luvan sai.
Nykyään se spurttailee käskystä ja siirtyy heti käskystä taas rauhalliseen raviin. 



Pidensin pessoan piuhat lopuksi ja annoin Boyn kävellä rauhalliset loppukäynnit.


Lopuksi päästin Boyn vielä piehtaroimaan, kun kerta oltiin yksin maneesissa.




Hoidin Boyn pois ja vein sen takaisin tarhaan. Samalla hain Remingtonin sisään.



Laitoin Remingtonin kuntoon. Kuvassa näkyy muuten uusi ratsastusloimi.


Päätin lähteä maastoilemaan, kun oli niin kiva ilma, eikä pahoja tilsojakaan tullut. Käveltiin meidän todella mäkisessä maastossa reilun puolen tunnin pituinen lenkki, mentiin muutamat oikein jyrkät mäet, alas zikzakkia ja ylös ihan suoraan vaan. Remi puuskutti, mutta jaksoi kyllä oikein mahtavasti. Käytiin myös purolla juomassa.
Lopuksi ajattelin vielä mennä kävelemään muutaman kierroksen kentälle, mutta päätinkin vielä ravailla, kun kentän pohja sen kerta mahdollisti. Remi meni tosi kivasti, eikä tuntunut ollenkaan väsyvän, vaikka joutuikin nostelemaan jalkojaan aikalailla lumessa.



Remi hikosi aika hyvin, joten laitoin sen solariumiin kuivattelemaan. Hieroin myös vähän sen ristiselkää ja se näytti nauttivan lämmöstä ja hieronnasta.



Vein Remin tarhaan vielä ratsastuksen jälkeenkin. Seuraavaksi siirryin laittamaan Dessien kuntoon. Juoksutin sen taas ennen kuin nousin selkään, se meni oikein kivasti. Hyppäsin selkään heti, kun se meni liinassa kivan rennosti. Dessie meni oikeastaan alusta saakka varsin kivasti, tänään tuli ehdottomasti tähän saakka eniten hyviä pätkiä. 
Maneesissa oli muutama muukin ratsukko, joten Dessiellä oli välillä pienoisia keskittymisvaikeuksia, mutta tajusin, että minun täytyy pyytää sitä aina heti eteen, jos se rupeaa katselemaan jotakin. Oikeaan suuntaan Dessie menee jo todella kivasti ja tasapainoisesti, vasen suunta on aika paljon huonompi. Joka päivä tapahtuu edistystä ja tänään pystyin kyllä sanomaan, että toivoa helpommista ajoista on aivan varmasti.
Mentiin vielä kävelemään loppukäynnit kentälle.


Ennen kotiinlähtöä tein kaikkien sapuskat valmiiksi ja hepat saivat ruuat nassujen eteen. 
Eipä tullut vietettyä tallilla kuin vain mukavat 6 tuntia. Kyllä kolmen hevosen liikuttamiseen saa kulumaan aika paljon aikaa.. Remin ja Dessien välissä kävin kylläkin lämmittelemässä meidän Stüberlissä ja kilistelemässä kuohuvaa tallikaverin synttäreiden kunniaksi. Skumppalasillinen nousi heti päähän ja siitä olikin sitten kiva mennä ratsastamaan..

1 kommentti: