torstai 10. tammikuuta 2013

Hellurei

Kävin tänään tosiaan kokeilemassa sitä tammaa, joka minulle olisi tulossa. On se ihan nätti jos vaan päätä katsoo :D Lihaksia sillä ei ole nimeksikään ja se on pikkuisen lihava. Ratsastaessa aikamoisen kamala, mutta lihaksettomuus selittää hyvin paljon. Tamma ei yksinkertaisesti jaksanut, mutta ei olekaan ihme, kun sitä on viimeisen vuoden ajan liikutettu vain noin kerran kuukaudessa. Hetkittäin meni ihan hyvin, mutta suurimmaksi osaksi oli kyllä todella epätasaista touhua. Ei se hurjia ole koulupuolella osannutkaan, mutta uskoisin, että siitä saisi ihan kivan menopelin.
Kokeilen sitä nyt vielä 3 viikon ajan ja teen lopullisen päätöksen kahden viikon päästä, tallipaikan saisin tosiaan 1.2. lähtien. Talli, jossa tamma nyt seisoo, on vain reilun puolen tunnin päässä kotoani, joten sinnekään matka ei ole aivan mahdoton. Yritän viikonloppuna ottaa tammasta muutaman kuvan, niin on sitten myöhemmin jotakin mihin verrata..

Eilen ratsastin Boyn, jota olenkin nyt liikutellut Oliverin kanssa, kun sen omistaja on reissussa. Se on kehittynyt valtavasti ja oli todella kiva ratsastaa. Lauantaina Oliver pitää meille tunnin, jännittää mennä pitkästä aikaa valmennukseen!
On kyllä nyt ollut kiva, kun on ollut muita hevosia liikuteltavana, kun Remington on poissa. En ole ihan hirveästi kerennyt sitä vielä ikävöimään, kun on ollut onneksi paljon muuta ajateltavaa. Viikonloppuna olisi ollut tarkoitus lähteä käymään Münchenissä, mutta koko päivän kestävä reissu ei nyt sopinut aikatauluun sitten ollenkaan.. Luultavasti haetaan Remi kotiin ensi tai sitä seuraavan viikon sunnuntaina. Muina päivinä on ihan turha lähteä seisoskelemaan Münchenin ja Itävallan rajan välisiin ruuhkiin toipilashevosen kanssa. Remi pääsee klinikalla ulkoilemaan, joten mielummin se on siellä vaikka vähän pidempäänkin, kuin, että sitä lähdettäisiin kuljettamaan liian aikaisin.

Kyllä nämä asiat varmaan vähitellen taas järjestyvät, eipä tälläistä ihmeellistä odottelu ja ihmettelytilannetta enää kauaa edes jaksaisikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti