Remington on hienossa kunnossa, se pääsi lauantaina ulos kävelemään ja oli pörheillyt, joten hyvin sillä menee. Ei ole kuulemma ollut ollenkaan väsynyt, tuntuu pirteältä ja sillä on ihan valtava ruokahalu. Leikkaushaava on vain 10cm, joten sen parantuminen ei ole kovin riskanttia.
Eli tähän mennessä kaikki kuulostaa oikein lupaavalta!
Edelleen punnitaan hakemisen ajankohtaa, elääkäri sanoi, että mielellään itse poistaisi tikit, mutta silloin Remi pääsisi kotiin vasta ensi viikon jälkeen. Täytyy nyt pohtia, mutta olisi se kyllä ihanaa saada Remi mahdollisimman pian kotiin.. On nimittäin todella ahdistavaa mennä tallille hoitamaan Boyta ja nähdä Remin tyhjä karsina :( Jos Remi vain olisi lähempänä, niin antaisin sen olla klinikalla ihan rauhassa vielä jonkin aikaa.. Nyt tuntuu ikävältä, kun ei ole mahdollisuutta mennä sitä katsomaan. Tarkeintähän tietysti on se, että sitä ylipäätänsä tulee vielä nähtyä, joten muutama viikko remitöntä aikaa ei tunnu kyllä ihan oikeasti ajatellen missään. Pitää olla kiitollinen, että leikkaus ylipäätänsä onnistui :)
Kävin eilen uudestaan kokeilemassa sitä tammaa ja nyt se oli kyllä ihan eri hevonen, kuin torstaina.. Se oli paljon yhteistyökykyisempi ja tyytyväisempi. On sillä kyllä kovasti virtaa ja varsinkin laukka on aikamoista kaahaamista. Huomasin tamman olevan todella "fein" suustaan, lopuksi se oli ratsastettavissa vaikka yhdellä sormella. Se liikkuu omalla moottorilla, joten uskoisin siitä tulevan vielä varsin miellyttävä ratsastettava.
Siellä tallilla, missä se nyt on, on vain pieni maneesi huonolla pohjalla, joten odotan kyllä, että pääsen sen kanssa paremmalle pohjalle ja isompaan maneesiin. Menen varmaan tiistaina juoksuttamaan tamman ja loppuviikosta taas ratsastamaan. Talli on sen verran kaukana, etten valitettavasti voi joka päivä siellä nyt käydä, vaikka mieli tekisi.
Nyt on enää kyse omasta päätöksestäni, että tuleeko se 1.2. vai ei. 99% varmuudella se tulee. Päätöksenteolle olen laittanut itselleni ensi lauantaille deadlinen, siihen mennessä sen täytyisi olla sitten lopullisesti varmaa. Huh, jännittää kyllä kovasti, että mitähän tästä tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti