Avautumista ratsastajista..

Kuten me kaikki tiedämme, ovat hevosihmiset usein dominantteja ja varsin määrätietoisia, monen ei-hevosihmisen mielestä välillä jopa ehkä liian korostuneesti itsekkäitä. Itävallassa olen huomannut sen, että ratsastajanaisista aika monilla ei ole lapsia tai lapset on hankittu aika myöhään. Lapsettomat naiset ovat yleensä ehkä niitä, jotka eniten keskittyvät itseensä. Itsekin olen kyllä lapseton ja vielä sen lisäksi sinkkukin eli tosiaan keskityn elämässäni vain itseeni ja hevosiini, joten en todellakaan tarkoita pahalla tätä näkökulmaa. Mielestäni se, että hevosihmisten kesken lapsettomuus on enemmänkin normi, kuin poikkeus, on varsin mielenkiintoista. Elämästä puuttuu joiltain ehkä muu sisältö, kun ollaan keskitytty vaan siihen, mitä itse halutaan, eikä ehkä osata ottaa muita ihan samalla tavalla huomioon, kuin olisi tarkoitus. Juoruillaan muiden asioista, eikä tajuta, että omassakin elämässä saattaisi olla hiukan parantamisen varaa.

Vaikka meillä käy Suomeen verrattuna paljon miehiä tallilla, on suurempi osa tallilaisista silti naisia. Iso määrä naisia samassa paikassa aiheuttaa varmasti juoruja ja riitoja. Itse olen varsin rauhallinen ja vaikka tallin ulkopuolella saatankin pitää juoruilemisesta, en jaksa talliympäristöä saastuttaa muiden selkien takana puhumisella. Valitettavasti asia ei todellakaan ole näin ihan kaikkien mielestä. Itse olen nyt joutunut juoruilun kohteeksi lyhyen ajan sisällä aivan liian monta kertaa. Jopa minun mittani alkaa olemaan vähitellen täynnä.

Kateellisuus on valtavan vaikea asia hevosporukoissa. Jos jollakin on enemmän tai parempaa, kuin toisella, se saa ihmiset laskeutumaan lapsen tasolle. Itse en ole ollut koskaan kateellinen muille, tietysti minua harmittaa, ettei minulla ole kilpailuihin valmista hevosta, mutta ei se ole minulta pois, jos jollakin muulla on. En ole myöskään kykeneväinen starttaamaan kisoissa, sillä olen niin kova jännittämään, että joudun tekemään jännitykseni takia enemmän hommia, kuin joku rutinoitunut kisaaja. Itselleni tämä ei ole ongelma, sillä jos olisi, pakottaisin itseni edes ihan pikkukisoihin kokeilemaan, mutta siinä tyssään taas siihen, ettei minulla ole hevosta, jonka kanssa minun olisi fiksua lähteä starttaamaan.

Mielestäni ratsastuksen paras puoli on juuri se treenaaminen, eikä kisaaminen. Jos treenaisin vain kisoja varten, tarkoittaisi se sitä, että joutuisin jännittämään jatkuvasti ja harrastukseni menettäisi sen rentouttavan puolen. Tällä hetkellä minulla ei ole myöskään rahallisia resursseja treenata niin paljon, että rupeaisin rauhoittumaan tuomareiden edessä ja kykenisin kisatilanteessa edes lähes samanlaisiin suorituksiin, kuin yksin kotona. Se, etten kisaa, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten haluaisi saavuttaa enempää ratsastusharrastukseni parissa.
Siitä pääsen myös siihen, että ratsastus on minulle harrastus. Harrastuksen tarkoitus on mielestäni se, että saan ajatukseni keskittymään johonkin muuhun, kuin arkielämän asioihin. En halua tulla ammattilaiseksi, en onneksi joudu elättämään itseäni ratsastuksella. Elätän itseni ja hevoseni työllä, harva meistä elättääkään itsensä jollakin muulla tavalla. Minulle ei kukaan tunge rahaa taskuihin, vaan maksan itse kaiken, joka hevosiini liittyy, joka nyt tuskin on yllättävää, olenhan aikuinen. Asun soluasunnossa, en aja unelma-autollani, vaan muutaman vuoden vanhalla Opelilla ja joudun jokaisella kauppakäynnilläni miettimään, että miten saan rahani riittämään tämän viikon ruokiin. En käy enää nykyään kaukomatkoilla, kuten ennen, vaan toisen hevosen hankittuani ainoa reissu lähiaikoina tulee olemaan Suomenreissu heinäkuun lopussa.

Makuni on valitettavasti kallis, en tingi esim vaatteiden laadusta niin joudun varmasti priorisoimaan hankintojani. Jos päätän ostaa jotakin kivaa, budjettiini liian kallista, joudun tinkimään jostakin muusta. En esimerkiksi biletä tai jos biletän, en käytä loputtomasti rahaa, vaan säästän ne mielummin seuraavaan valmennukseen tai vaikka uusiin kamoihin itselleni tai hevosilleni. Ylimääräistä ei ole minullakaan, eikä kyllä monikaan hevosharrastaja usein pääse kehumaan, kuinka hevosiin olisi mennytkin vähemmän, kuin olisi ajatellut.

Lähiaikoina tallillamme minun rahatilanteeni on ollut muutaman henkilön mielestä varsin mielenkiintoinen. Ennen, kun minulla oli vain Remington, jolle en koskaan ole hankkinut mitään kalliita kamoja ihan jo pelkästään sen takia, kun sillä oli jo valmiiksi melkein kaikki kamat, ei kukaan ollut kiinnostunut rahoistani. Silloin ostin itselleni kivoja asioita, mutta hevonen sai pyöriä ihan normaaleissa kamppeissa. Nyt viimeaikoina, kun olen kuitenkin joutunut hankkimaan Dessielle kamppeita, on ihmisten kiinnostus herännyt aivan liikaa. Dessielle mielestäni vain sopii hienot kamat, Remington näyttäisi esim Vereduksen koulusuojissa idioottimaiselta, kun taas Dessielle ne sopivat, kuin nenä päähän.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi se, että jollakin muulla on jotakin, on mukamas joltakin muulta pois. Minut on kasvatettu niin, että osaan olla muiden puolesta iloinen, enkä katkeroidu jos itselläni ei jotakin ole. Jos itse taas haluan jotakin, teen asian eteen töitä, jotta sen ehkä saavutan.
Opiskelen siksi, että voin tarjota itselleni sellaisen elämän, kuin tahdon. Opiskelen kuitenkin sellaista alaa, jossa saan toteuttaa itseäni ja saan tehdä sellaista työtä, joka tekee minut onnelliseksi. Mielestäni se on kadehdittavaa, että joku tekee jotakin siksi, kun se tekee onnelliseksi, eikä siksi, että sillä tulee tekemään mahdollisimman paljon rahaa.

Olen itse akateemisen yrittäjäperheen lapsi ja tiedän, mitä on, kun joutuu tekemään asioita unelmiensa eteen. Siksi ihmisten juoruileminen ja pohtiminen, että miten jollakin on johonkin varaa, tuntuu mielestäni ehkä maailman turhimmalta asialta. Kun kateuteen ja sen näyttämiseen lisätään vielä henkilökohtaisuuksiin puuttuminen, niin se ylittää kyllä minunkin ymmärykseni. Vielä, kun sitä kateutta puretaan julkisesti, tällä kertaa facebookissa, on ymmärrykseni täysin kadonnut. No, enpä voi muuta sanoa, kuin, että jos ei tajua, että julkisesti muiden asioihin puuttuminen on käsittämättömän noloa, ei taida kyseisellä henkilöllä olla ihan kaikki kunnossa.

Kiitos ja anteeksi sekava purkautumiseni, mutta välillä tekisi vain mieli vaihtaa harrastusta ja ruveta vaikka keräilemään postimerkkejä.. Eipä ainakaan tarvitsisi olla tekemisissä kovin monien ihmisten kanssa..