Etunimeni kyllä tulee kypärän hihnaan, vaikeuttaa ainakin hiukan kypärän varastamista.
Aikamoinen hintahan kypärälle tuli, mutta onhan sille tosiaan käyttöäkin ja se on ainut löytämäni kypärä, jossa otsa ei osu kypärään, joten tulevaisuudessa toivottavasti tulen selviämään ilman iho-oireita.
Saa nähdä kuinka kauan saan nyt odotella kypärääni, mutta kunhan viimeistään ennen lämpimiä ilmoja saapuu, niin ei joudu pää olemaan enää saunassa ratsastuksen aikana. Rakastan vanhaa Charles Owen kypärääni, sillä se on oikeasti nätti, mikään muu kypärä ei ole niin klassinen, kuin se. Se vain on aivan liian kuuma, varsinkin kesällä oli aikamoista tuskaa pitää kypärää päässä.
Samshieldin kypäriä näkee täälläpäin vain todella harvoin, joten massaa tämä kypärä ei ainakaan ole. Onhan se toisaalta vähän turhaa hankkia kotikäyttöön noin arvokas kypärä, mutta jos kerta olen lähes ainut, joka meillä kypärää käyttää, niin se saa sitten vähintään olla ihan viimeisen päälle minua miellyttävä!
Olen nyt onnistunut pysymään poissa hevosenselästä, mutta tänään on kyllä jo pakko ratsastaa. Acasinaa olen juoksuttanut ja se on ollut todella kiltisti. Eilen juoksutin sen sivuohjilla ja se haki itsestään eteen ja alas ja venytti jo varsin hyvin. Laukassa se veti vähän sivuohjia vastaan, mutta rentoutui, kun sai mennä kovempaa vauhtia.
Acasina kuuntelee ääntä jo aivan älyttömän hyvin, alussahan se ei ymmärtänyt ääntä ollenkaan, varsinkaan hidastavana apuna.
On se kyllä jännä miten tällälailla parinkin päivän ratsastamattomuuden jälkeen kaipaakaan takaisin hevosen selkään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti