Meillä oli tänään ehkä historian lyhyin estevalmennus. Ensimmäiselle esteelle lähestyessä tapahtui jotakin ja yhtäkkiä juostiin kohti Oliveria, juuri ennen, kuin hän kerkesi hyppäämään sivuun, lensin Acasinan selästä kuin leppäkeihäs sopivasti ahterilleni. Tilanne oli ihan järjetön, Oliver nauroi itseään kuoliaaksi ja minä jäin istuskelemaan maahan, kun peräpääni sattui niin samperisti.
Sen jälkeen olin ihan pihalla, enkä saanut itseäni mitenkään rauhoittumaan. Kerran, pari hyppäsin vielä kavaletin ja minimaalisen ristikon, mutta fiilis oli niin karsea, etten uskaltanut hypätä edes pientä pystyä. Acasina vaistosi minun fiilikseni ja rupesi vielä pukittelemaan, joten siihen loppui yrittämiseni.
Pitkän keskustelun jälkeen sain jotenkin Oliverin ylipuhuttua hyppäämään Acasinan selkään, kun en yksinkertaisesti uskaltanut enää edes yrittää. Olemme sopineet, etten saa luovuttaa, mutta tällä kertaa minulla oli niin omituinen fiilis koko hommasta, että jollakin tasolla säälittävyteni auttoi ja Oliver suostui hyppäämään.
Acasina oli aluksi hankala ja pukitteli Oliverinkin kanssa. Onneksi Oliver sai Acasinan kuitenkin keskittymään hommaansa ja loppujenlopuksi touhu alkoi toimimaan.
Minua ärsyttää ihan julmetusti, mutta tänään en kyllä olisi millään saanut itseäni tsempattua.. Nössö, nössö, nössö minä.. No, ainakin Acasina pääsi hyppäämään isompaa, joten edes jotakin hyödyttiin tämänpäiväisestä treenistä.
Oliver ja Acasina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti