maanantai 6. tammikuuta 2014

Sumua

Acasina oli tänään onneksi todella kiltti ja lupsakka, joten taisin vähän ylireagoida, kun niin pelästyin sitä pystyynhyppäämistä. Se oli taas oma itsensä ja ratsastaessa aika kului ihan yhtäkkiä, kun oli niin mukavaa. Acasina kuitenkin kyttäsi alussa ovipäätyä, mutta lopuksi siitä mentiinkin ohi jo kiltisti tuijottamatta.

Ei tehty mitää sen ihmeellisempää, laukattiin paljon ja ravissa ratsastelin kaikenlaisia kiemuroita. Laukat nousivat oikein kivasti ja laukka oli muutenkin oikein kivaa. Kerran laukassa Acasina jäi vähän puremaan kuolaimeen, mutta muutaman kerran kun yliasettelin sisällepäin, rentoutti se suunsa. Sen suu alkaa olemaan muutenkin aika paljon rauhallisempi, mutta kyllä se edelleen sitä aukoo. Uusi kuolain ei ole vielä saapunut ja toivoisin sen olen vähän sopivampi. Pitää vielä hetki malttaa odottaa, että uutta kuolainta pääsee kokeilemaan.

Mentiin vielä suimuiseen metsään tekemään pieni maastolenkki. Acasina oli sumusta ihan ihmeissään ja oli kyllä aikamoisen aavemainen fiilis. Metsässä sumua oli vähän vähemmän, mutta pellolla oli hyvä, jos hevosen korvat pystyi näkemään.

Acasinan liikuttamisen jälkeen oli vuorossa Jacky, joka oli aikamoisen hyvä myöskin. Se ei aluksi meinannut asettua vasemmalta, mutta vertyi onneksi aika nopeasti. Laukattiin paljon ja laukka tuntui oikein hyvältä molempiin suuntiin! Laukassa pyysin siltä aina muutaman väistöaskeleen takaosalla ja sain sen sillä tavalla ihan todella hyväksi ja takajalat oikein kunnolla hommiin. 

Jacky oli tänään pitkästä aikaa oikeasti todella hyvä ja senkin ratsastaminen oli oikeasti todella kivaa. Olisin jaksanut ratsastaa vaikka kuinka kauan, mutta valitettavasti Jackyn kunto ei kestä pidempiä treenejä. 

Viikko alkoi siis hyvin, joten tästä on hyvä jatkaa :)





4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. onneksi niistä pääsee nauttimaan päivittäin :)

      Poista
  2. Hei! Millä tallilla hevosesi asuu? Kuvissa näyttää tosi kivalta paikalta :)

    VastaaPoista